Hyvän mielen kauppias

On monenlaisia tapoja ajatella omia ajatuksiaan. Yksi tapa on käsitteellinen, jota usein parjataan sen kuivan analyyttisyyden takia. En kuitenkaan ymmärrä käsiteanalyysin kritiikkiä. Onko esimerkiksi rakkaus niin pyhä asia, ettei sitä saa jäsennellä omassa päässään? Täytyykö meidän sokeasti ihailla jotakin mystistä ja epäselvää, johon liittyy oleellisesti tunteet? Vaarallista puuhaa.

Toinen ja se mystisempi ajattelutapa on visuaalinen ajattelu. Itse ajattelen molemmilla tavoilla - joko visuaalisesti tai käsitteellisesti (dialogisesti), tai molempia samaan aikaan. Syvennytään hieman visuaaliseen ajatteluun.

Modermi maailma on täynnä kaikenlaisia mainoskuvia. Televisio pauhaa ulos draamasarjoja, joissa esimerkiksi ilo ja onnellisuus ovat puhtaan näyteltyjä. Näytelmässä asioiden täytyy olla ulospäin selkeäpiirteisiä, koska se on toimiva tapa rakentaa eheä kerronta. Juoneton draama ei näet ole draama laisinkaan. Se ei herätä tunteita. Autenttisessa elämässä onnellinen ihminen ei kuitenkaan läheskään aina hymyile tai ole iloinen. Onnellinen ihminen saa vaikka vihata ja näyttää vihansa, eikä onnellisuus tai ilo siitä mihinkään katoa. Viha voi olla tunteena hyvinkin tyydyttävää. Juonelliset draamat voivat siis olla hyvinkin harhaanjohtavia mitä tulee vihaan, iloon ja onneen.

Mutta mistä sitten löytyisi se oikea mielikuva ilolle, onnelle, ja kaikelle sellaiselle, mikä mielletään hyväksi? En tarkalleen osaa sanoa. Mainoksilla ja televiso-ohjelmilla on omat tavoitteensa. Ne pyrkivät - luonnollisesti - myymään omia tuotteitaan ja ideoitaan, ja ovat siinä mielessä puhtaan näyteltyjä eli käsinkirjoitettuja, tarinallisen johdattelevia ja selväpiirteisiä. Coca-colan tai Pepsin juominen ei kuitenkaan oikeasti tee ketään niin korostuneen iloiseksi mitä mainos näyttää. Kova porno taas on jo ilmiselvästi parodiaa tosielämästä. Coca-colaan, Pepsiin tai pornoon voi uskoa samalla hartaudella kuin mihin tahansa uskontoonkin. Pettymyksiä kuitenkin saattaa tulla. Ja varmasti tuleekin.

Mitä siis on hyvä mieli, jos se ei ole televisiosta kopioitua visuaalista mielikuvaa? Tai paremmin kysyttynä: millaisia eri mielikuvia hyvästä mielestä meille on television välityksellä annettu, ja miten ne täsmäävät oman kokemuksellisuutemme kanssa? En usko, että ainakaan oma hyvä mieleni näkyisi ulospäin mitenkään selväpiirteisesti. Enkä usko Mieli RYn tai somettajien luomiin johdatteleviin mainoskuviin. Ne ovat kuvia - markkinahengessä tehtyjä - ideoiden ja trendien kauppaamista. Niillä pyritään vakuuttamaan toinen jostakin. Niissä on sisäänrakennettu moraalinen pyrkimys: "hyvä mieli näyttää tältä tai ei näytä tältä". Tuskinpa sellaisessa on koko totuus. En siis usko sellaiseen. Minussa herää lähinnä sääli, jos joku postaa suruiset kasvonsa someen. Kirjoitettu kuvateksti taas on aina jotakin poissulkevaa. Koko tarina nyansseineen ei niistä paljastu.

Palataanpa vielä siihen parjattuun käsiteanalyysiin. Mitä tarkoitetaan "hyvällä", jos sen ottaa käsitteelliseen tarkasteluun?

Jos hyvää ajattelee värinä, esimerkiksi valkoisena, sitä ei voi erottaa tai eritellä valkoista taustaa vasten. Eli jos elämä on hyvää, elämästä on vaikea eritellä hyvän yksityiskohtia. Silloin olo on hyvää, kumppani on hyvä, työ on hyvää, ja ystävät ovat hyviä. Se on hyvää elämää. Kyseessä on jotakin takertelematonta ja suoraa. Jos elämä on puolestaan kurjaa, ja kurjan väri on musta, valkoinen hyvä erottuu edukseen paljon selväpiirteisemmin ja yksityiskohtasemmin: kumppanini on hyvä, koska.. Ystäväni on hyvä, koska.. Työni on hyvää, koska.. Mitä enemmän superlatiiveja, sen suurempi kontrasti: ystäväni ovat parhaita, koska muiden ystävät ovat kurjia... Syntyy mustavalkoisuutta, josta esimerkiksi Marlon Brando aikanaan suuttui: "olen kyllästynyt siihen, miten media jakaa ihmiset parhaisiin ja huonoimpiin, voittajiin ja häviäjiin".

Hyvän elämän voi eritellä yksityiskohtaisesti vain kurjuutta vasten. Siksi on syytä olla rehellinen sen suhteen, millaiset odotukset itselleen ja muille asettaa. Ja tarkastella myös sitä, mistä nämä odotukset syntyvät. Ovatko ne peruja mainoskuvista, vai mistä? Elämä itsessään on värikästä. Onko värit sitten kirkkaat vai synkät, tai ovatko ne mitenkään eriteltävissä, on hyvä kysymys esittää.

Määritelmällisesti esimerkiksi "hyvä mielenterveys" kuvaillaan suurin piirtein kyvykkyydeksi toimia ja kokea mielihyvää. Mielestäni hieman ontuva ehto, mutta menkööt. Itse näen hyvän lähinnä jonkinlaisena plusnapaisena elementtinä. Hyvän ei tarvitse olla mitään välitöntä eikä sen tarvitse olla yhteisesti jaettua, eikä sen tarvitse olla suorassa yhteydessä mielihyvään. Asia voi olla plusnapainen eli hyvä myös negatiivisessa mielessä, esimerkiksi silloin, kun tajuaa, ettei yksilön tarvitse kyetä tekemään kaikkea yksin. Esimerkiksi mielenterveyskriisin hoito ei ole niiden vastuulla, jotka ymmärtävät vihata ja pitää puolensa, eivätkä hyväksy typerää yksilökeskeistä uhrautuvuutta. Miksi kokea syyllisyyttä siitä, että maailmassa on niin paljon pahaa? Eikö riitä, että itse yrittää minimoida omat tuhonsa? Terapiantarpeessa olevat tulee toki mielestäni hoitaa yhteiskunnan puolesta kuntoon, ehdottomasti, mutta maailman ei tule muuttua suureksi realitynäytelmäksi, vaan värikästä ihmisyyttä tulee tunnistaa enemmän. Hän, joka osaa ja hallitsee vihan, ei missään nimessä tule muuttua häneksi, joka sitä pelkää.

On maailman typerin asia pitää omaa porukkaa parhaimpana tai kurjimpana, ja vaatia sillä verukkein muita uhrautumaan samanlaisiksi.