Kirja-arvostelut 


Tuula-Liina Varis - Vaimoni


Kuuntelin äänikirjana. Parin tunnin jälkeen havahduin että piru vie, kirjailijahan on nainen. Lukija Lars Svedberg hämäsi.
En tiedä miksi olin Tuula-Liinan lukulistalle yleensä valinnut. Vahingossa kai. Tai ehkä kirjan kuvaus houkutti. Joka tapauksessa kerronta oli hyvää ja sujuvaa. Siksi olin hämmentynyt. Nainen ujuttautunut niin onnistuneesti itsekeskeisen miehen pään sisälle.

Kirja vei maailmaansa täysin. Dekkarimainen tarina vaimon äkkinäisestä ja mystisestäkin katoamisesta. Erityisen innostunut olin toimittajiin ja toimittajien maailmaan kohdistuneesta syväluotauksesta. Mietin, kuinka paljon omaa kokemustaan toimittajataustainen Tuula-Liina tarinaan tarjosi. Eikai sen väliä.

En tunnista kirjan renttu- ja reppanaelämää noin syvällisesti, joskin tietyt samat taipumukset ovat itsellenikin tuttuja. Kirjan kosketus on siinä, miten ihminen voikin uppoutua niin syvälle omaan maailmaansa, että kaikki ulkopuolinen unohtuu. Ehkä kirja on tietyllä tapaa kertomus itsekeskeisyydestä. Sitä meillä kaikilla on.

Tuula-Liina on edesmenneen runoilijan Pentti Saarikosken ex-vaimo. Tällä hetkellä minulla Pentin elämä on minulla tarkastelussa, mutta Tuula-Liinan kirjoihin palaan varmasti.


- Joonas 25.9.2024 


Albert Camus - Putoaminen

(klassikko)

Filosofishenkinen teos itserakkaasta hyvyydestä ja syyllisyydentuskasta. Pidin kirjasta. Enemmän olisin toivonut metafilosofisia (ja metaeettisiä) otteita eli eleitä ja niiden tulkintaa, hyvyyden kehollista muotoa ja sanojen sisältämää moniselitteisyyttä, mutta menee tämä näinkin. Kirjan ote oli enemmänkin älyllisen moralistinen kuin tutkiva. Kaunokirjaksi teos oli hyvä.

Lyhesti Albertista. Häntä pidetään yhtenä eksistentialismin johtohahmoista, mutta vahinko vain, ettei hän itse miellä itseään eksistentialistiksi. Se on itseasiassa hauska juttu, kun pohtii asiaa ironian kannalta. Yhdelle eksistentialismi on piinaavan kiduttavaa itsensä etsintää, narsismista vapautumista, toiselle kirjallista leikittelyä. Luultavasti kaikki joskus kokee olemassaolonsa merkityksen tuskan.
Mielestäni eksistentialismia ei parane ottaa niin tosissaan. Kuollaan kuitenkin joskus. Ja kun pohdin asiaa omalta kohdaltani, miellän itseni lähtökohtaisesti ihmiseksi (enkä siis ammattinimikkeeni tai muun toive/ihanne-ajatukseni mukaan), joten identiteettini ei sinänsä voi kadota eksistentialismin koukeroihin. Tai en tiedä. Ehkä voikin. Mutta ei ainakaan niin kauan, kun miellän identiteetin syntyvän tekojen kautta. Ihminen puuhaa muutakin kun tuijottelee omaan napaansa. Silti omaa ajatteluaan, etenkin moraalisia närkästymisiä, on kai hyvä välillä tarkistaa. Ottaako mielikuvitus suuremman vallan kuin teot? Rakennanko oikeasti hyvää tai edes jotenkin oikeudenmukaiselta näyttävän elämän itselleni ja ympäristölleni?

Kuitenkin. Suoranaista tarinaa ja juonta kirjassa ei ollut. Pelkästään kerronnalla luotuja eettisiä asetelmia mitä tuomariksi asemoitunut päähenkilö yritti eritellä irti onnettomuuksista. Päähenkilö oli siis mies, joka pohti rehellisellä sävyllä omaa syyllisyyttään, mutta myös onnettomuuksiaan.

Vielä hauskempaa oli seurata erään bloggaajan ja hänen lukijoidensa välistä syyttelyä ja anteeksipyytämistä siitä, kun joku ei vain pitänyt kirjasta. Ei siitä saanut kuulemma mitään irti. Syytteitä jaettiin mm kyvyttömyydestä itsereflektointiin ja "liian helposta elämästä". Mietin, joskus se vaikeakin elämä saattaa olla pelkän romantisoituneen muistin tuotosta. Mene ja tiedä. Kaikenlaisia älyllisiä perusteita asioille on siksi hyvä miettiä. Hyvä on hyvää, paha on pahaa. Paha ihminen on hän, joka tuottaa muille kehollista kärsimystä pahat mielessään. Painoarvo tässä on toiminnallisuudessa. Pelkät pahat ajatukset ovat inhimillisiä, joskus alhaisen verensokerin tuotosta. Mieli ei yhden siivouksen jälkeen pysy ikipuhtaana, ja toisaalta, harva kykenee häikäilemättömään toiminnalliseen julmuuteen. Erilaisia pyrkimyksiä on viisasta epäillä. Niin omia kuin muidenkin.


-Joonas 19.7.2024 


Ji Seong-ho - Pako jonka piti olla mahdoton: kainalosauvojen varassa vapauteen Pohjois-Koreasta

(elämäkerrat)

Pohjois-Korea on kiehtonut meikäläistä kuluneen kuukauden aikana. Jostain syystä tämä oli aihepiirin ainoa kirja, jonka sain vedettyä loppuun. Johtuu kai siitä, että kuuntelin sen yötöissä. Eipä ollut muutakaan. Mutta opuksessa oli vetoa.

Jutut Pohjois-Koreasta ei kerro vain ihmisistä. Ei edes elämäkerrat. Niissä on aina mukana kantaaottavaa kritiikkiä. Eräänlaista elon perspektiiviä. Kun taas Länsimaiset elämäkerran ovat lähes poikkeuksetta täynnä siirappista itsekehua, pinnallisten (ja itsestäänselvien asioiden) kritiikkiä, ja jonkinlaista kuvitelmaa, että olisimme suuriakin herroja tai rouvia. Että minä ja vain minä olisin keskeisesti elon ruorissa. Väinö Linna sen jo aikanaan tajusi, että oli paljolti tuurista kiinni että hänen kirjojaan luettiin niin paljon. Ei hän ihmisenä ollut mitenkään erityinen. Toki ihmisiä luonnollisesti kiehtoo, millainen kuuluisuus Väinö oli. Ja osasi Väinö kyllä kirjoittaakin. Mutta se Väinöstä.

Näistä Aasian maiden jutuista totuus ja todellisuus paljastuu eri tavoin. Siellä on enemmän mentaaliteettia pohtia juttuja yhteisön kautta. Sisin ja ulkoinen ovat enemmän kosketuksissa, eikä asioita analysoida harhaanjohtavan erikseen, kuten länsimaisessa empiriassa on tapana.

Ydin on tuttu: Pohjois-Korea on julma ja paha paikka. Siis oikeasti paha. Se on väkivaltainen täyden kontrollin poliisivaltio, jossa naapurit kyttäävät toisiaan. Jos teet väärin, tai olet moraalisesti arvelluttava, sinut pidätetään ja luultavasti hakataan.

Järjestelmä kehittyi kylmän sodan ensihetkinä, kun jenkkikenraalit jakoivat Korean niemimaan kahtia. Ensin kommunistinen Pohjoinen hyökkäsi länsimieliseen Etelään, pari kolme vuotta sodittiin puolelta touselle, sitten tuli tulitauko, ja lopulta pohjoinen alkoi pärjäämään taloudellisesti verrattain hyvin. Paremmin kuin eteläinen naapurinsa.

60-luvulla Pohjois-Korea oli taloudellinen ihme ja esimerkki toimivasta sosialismista. Johtaja Kim Il-Sung sai vuoristoisen ja vaikeasti viljeltävän maansa talouden toimimaan. Työtä ja ravintoa riitti. 70-luvun jälkeen asiat kurjistuivat, ja 90-luvulla iski ensimmäinen suuri ja raaka nälänhätä. Ja kun Kim Il-Sungin poika - Kim Jong-Il - pääsi valtaan, viimeisetkin inhimillisyyden rippeet riistettiin.

Etelä-Korean talous on tänään 40-kertaa suurempi kuin Pohjois-Korean. Maiden välillä ei ole vieläkään virallista rauhaa. Kirjan mielenkiintoisimpia tarkasteluja onkin erilaiset asenteet näiden kahden valtion sisällä. Päähenkilö ja kirjoittaja Seong-Ho menetti esiteininä tajuntansa nälkään ja tipahti hiilijunanvaunusta suoraan kiskoille. Häneltä ambutoitiin toinen käsi ja jalka. Oli käytännössä ihme että hän selvisi enää hengissä, sillä raajavammaisia paheksutaan Pohjois-Koreassa. Jos et kykene työhön, olet huono ja väärä ihminen. Hänet mm hakattiin vankilassa, koska hän "häpäisi suuren johtajan arvovaltaa" olemalla raajavammainen.

Myöhemmin loikkaus kuitenkin onnistui. Se vaati noin 10.000km patikkamatkan, mutta hän pääsi kuin pääsikin Etelä-Koreaan. Siellä hän havaitsi, ettei Etelä-Korean nuoria kiinnostanut Pohjois-Korea. 40-kertaa suurempi talous on verottanut yhteisöllisyyttä siinä määrin, että ihmisistä on tullut enemmän itsekeskeisiä ja vain omaan napaansa tuijottavia. On liikaa mukavuuksia mitä menettää. Ekorean Yhteisöllisyys on heikommalla tolalla mitä Pkoreassa.

Vapaudesta hiukan. Pkoreassa saa polttaa tupakkaa missä lystää. Ekoreassa ei saa. Etelässä jos poltat väärässä paikassa, sinua moititaan. Tässä paljastuu vapauden dynamiikka. eli vapaus polttaa missä haluaa, mutta myös vapaus olla irti tupakan myrkyllisestä vaikutuksesta, jos haluaa. Tätä hommaa voi ajatella symbolisesti. Pkorea on paha paikka, mutta Ekoreassakin on omat myrkkynsä. Vapautta voi löytää psykologisesta kyvystä havaita, hahmottaa, eritellä ja toimia. Vapautta olla irti jostakin, jonka osaa eritellä mielessään, ja vapaudesta mennä kohti jotakin, eli tavoitella asioita. Eivät todellakaan mitään itsestäänselviä juttuja. Miten erottaa meri jossa ui muista meristä? Vähän sama, kuin että miten päästä eroon tupakansavusta, jos kaikkialla poltetaan?

Suosittelen kirjaa.

Löytyy storytel: 9h 21min

-Joonas 5.6.2024


Ari-Joonas Pitkänen, Matti Puranen, Mika-Matti Taskinen, Niko Vartiainen - Kiina Xi Jinpingin aikakaudella

(tietokirja)

Mielenkiintoinen tarkastelu Kiinan ja sen johtajan poliittiseen ja taloudelliseen historiaan. Kirjan kaksi keskeistä huomiota ovat: Kiinaa ja sen liikkeitä täytyy tarkastella nimenomaa sen oman logiikan mukaan, eikä siis heijastella siihen euroopan ja läntisen maailman toiveita tai kipukohtia. Toisekseen kommumistisen puolueen sisällä käydyistä keskusteluista on saatavilla vain niukasti tietoa, mikä luonnollisesti synnyttää enemmän spekulaatiota kuin tulevaisuutta povaavia askelmerkkejä. Läntisen maailman tiedotusvälineistä on vaikea lukea kiinan moraalisesta suunnasta.

Kirjan ydinajatus on, että Kiinan valtioruoria pyörittävä Xi on kulttuurinsa tuote, eikä siis päinvastoin: hän ei ohjaa Kiinaa persoonallisella otteella, vaan kulttuuristaan syntyneillä ajatuksilla ja ideoilla. Taistelu korruptiota ja saasteita vastaan on mitä ilmeisimmin vilpitöntä, ja kansan tarpeisiin pyritään ainakin joltain osin vastaamaan. Tämä ei kuitenkaan poista autoritaarisuutta, nimittäin Kiinan poliisi, armeija, tiedoitusvälineet ja oikeuslaitois ovat tiukasti puolueen otteessa.

Kiinan talouskasvu on ollut satumaista. Tämän lisäksi tie ja vyö kaltaisten hankkeiden onnistuminen on tuonut sille yhä enemmän globaalia valtaa. Kiinan merivoimat ovat kasvaneet maailman suurimmaksi, joka puolestaan lisää painetta mikrosirujen kärkimaa Taiwanin suuntaan. Tämä tulee luultavasti olemaan yksi maailman polttopisteistä seuraavan kymmenen vuoden sisällä.

Merkille pantavaa on, että länsi on ylimielisesti luullut voivansa "pakottaa" valtioita demokratioiksi taloudellisten pakotteiden kautta, mutta siinä onkin käynyt päinvastoin: länsimaista itsestään on tullut myötäilijöitä saatumaisten rikkauksien toivossa. Vipuvarsi on kääntynyt päälaelleen. Se, mikä sitouttaa, toimiikin pakotteena meidän suuntaan.

Kiina on aiemmin puhunut jopa avoimesti sisäisistä ihmisoikeuskysymyksistään, mutta Xin aikakaudella tällaista ei ole ilmennyt. Valtion poliittisena ohjenuoranaa toimii: muiden sisäisiin asioihin ei puututa - eivätkä muut puutu meidän sisäisiin asioihin. Puolueen ote ja sen yksityiselämään yltävä "holhous" on pysynyt ennallaan. Kungfutselaisuutta ja uupumukseen asti ahkeruutta ihaileva Xi tavoitteleekin enemmän jonkinlaista ihmisen ihannetta kuin vilpitöntä hyvinvointia. Tämä luonnollisesti herättää myös vastareaktioita.

Jotakin Kiinan pitkäaikaisista ajatuksista voi päätellä siitä, että he käyttävät mielellään käsitettä "kohtalonyhteisö" puhuessaan esimerkiksi sodasta saasteita vastaan. Nämä tarttuvaat termit ollaan vartavasten luotu yliopistoissa. Toisaalta kiinan saasteet ovat meidän kaikkien ongelma. Mutta käytetäänkö ongelmaa sitouttamaan meitä vai painostamaan meitä? Kai se on retorinen kysymys. Yhtäkaikki, ei ole varmastikaan helppoa pitää koossa miljardipäistä väkijoukkoa.

- Joonas 19.4.2024


García Márquezin - Sadan vuoden yksinäisyys 

(maaginen realismi)

Rikaskielinen ajalla leikittelevä teos, joka on samaan aikaan tässä ja nyt, mutta myös menneessä ja tulevassa. Tarinan kielikuvat ovat viisaat, ihmisyyden luonnetta pohtivia ja mielenkiintoa herättäviä. Mietin moneen kertaan, miten yksi ihminen osaakin kirjoittaa niin hienosti usean persoonan kautta. Tarinan henkilöhahmot ovat ihastuttavan selväpiirteisiä. Sukurutsaus pisti pahasti vastaan, mutta sai myös miettimään Latinalaisen Amerikan ajatusmaailmaa ja muitakin uskomuksia.

Teoksen maagisuus oli todella kiehtova. Sitä pystyi vaivatta eläytymään menneiden vuosisatojen tunnelmaan. Mitä jos eilinen todella olikin täynnä taikaa tiedemiesten alkemioineen ja mustalaisten lentävine mattoineen? Mitä jos moderni aika onkin vain kyynisyydellä päähän lyötyä tosikkomaista elämää kaikkine kiireineen ja unohdettuine ympäristöineen, ettei maagisuutta edes voi havaita? Nähdäänkö maailma, yhteiskunta ja kanssaihminen enää vain hyödykkeenä oman henkilökohtaisen päämäärään saavuttamisena? Millaista on tämän päivän selviytyminen, kun välitöntä hengenhätää on yhä vähemmän, ja yhteisön suomaa turvaa ei edes huomaa?

Kaiken kaikkiaan hyvää luettavaa. Teoksen maagisuus ei ole mitään yliampuvaa fantasiaa, eikä realismi puuduttavaa sisällötöntä laahaamista. Osuva kompo.

- Joonas 11.4.2024


Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille (osat 1-5) 

(scifi)


Veijarimaista älyn ilotulitusta. Muistan tutustuneeni tähän "viisiosaiseen trilogiaan" jo lapsena. Yksikään sen osa ei jätä kylmäksi. Suosittelen tutustumaan myös radioteatterin versioon. Sen ympärille teos on alunperin rakennettu. 

Kirja leikittelee suhteellisuudentajulla ja ajalla. Juonenkäänteet ovat lennokkaita, samoin kuin kirjailijan hauskat vertauskuvat. Ja nimenomaan vertauskuvat luovat perspektiiviä saaden sen tarinallisen huumorin kukoistamaan.

Kirjasta ei voi käyttää ilmaisuja "kyyninen" tai "ylitseampuva", eikä se oikein tee jumalanpilkkaakaan. Voisi jopa sanoa, että se pistää asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa, todeten, ettei oikeaa mittasuhdetta olekaan. Douglas on myös oivaltavasti satirisoinut televisiokulttuuria, joka on internet- ja älypuhelinajan myötä kasvanut tappiinsa. Uhkaako kaiken loppu silloin, kun mielensä ja muistinsa menettäneet avaruusoliot tekevät ratkaisunsa etsimällä persoonaansa ja tarkoitustaan televisiosta, ja luottamalla kovana tieteenä pitämäänsä astrologiaan? Pirun tarkkanäköistä Douglasilta.
Kirjassa myös leikiteltiin pistävästi onnellisuuskeskeisyyden ja kärsimyksen ihannoinnin kanssa. Meikäläiselle sellainen sopii aina.

Kaikki osat löytyvät Storytelistä. Kirjana 798 sivua

- Joonas 26.3.2024


Joseph Conrad - Pimeyden sydän

(klassikko)

Kyseessä on klassikko vuodelta 1899. Olisi mielenkiintoista lukea myös alkuperäinen teos alkuperäiskielellä, mutta eipä tämä storytel suomennoksineenkaan kylmäksi jätä.

Teos on enemmän filosofinen kuin kaunokirjallinen. Tämä ehkä selittää sen, miksi jotkut modernit lukijat pettyvät siihen. Tarinassa keskitytään siirtomaa-ajan ja norsuluukaupan aikaiseen moraaliseen ajatteluun, eikä umpiselkeään hyvän ja pahan ihmisen vastakkainasetteluun. Sen ajan käsitykset rasismista, sorrosta ja kannibalismista ovat hyvin erilaisia kuin tänään.
 
Myös aikakäsityksien pohdinta oli nerokasta, ottaen huomioon, että kirjailija itse oli sitä sukupolvea, jolloin täsmällinen ajanseuranta vasta alkoi. Lisäksi erilaisten pidäkkeiden syvällinen hahmottaminen ja niiden pohdinta osui ja upposi.

Teoksen tekee filosofiseksi juurikin se, ettei se keskity hahmoihin kovinkaan pinnallisesti tai dramatisoiden, vaan kertojen oman tulkinnan kautta. Tarina ei edes pyri objektiivisuuteen, ja siinä sen voima. Kirjailija ei ole moralisti: häntä aidosti kiehtoi ajan henki ja asioiden välinen suhde toisiinsa. Hän osasi taidokkaasti yhdistää raadollisen maailman ja lohdullisuudellaan hämäävän kaunopuheisuuden toisiinsa. Idea toimii vielä tänäänkin ahdasmielisessä uskonnollisuudessa ja sokeassa kapitalismissa. New age- henkisyyskin taitaa yhä enemmän olla kaupallista ja juhlavaa.

Suosittelen kirjaa etenkin motivaatiopuhujille, jatkuvaa vaurautta etsiville, ja jokapäiväisyydestä erkaantuneille henkisille etsijöille.

 Löytyy storytelistä. Kesto 4h 35min

-Joonas 18.2.2024


Benjamin Ferencz - Viimeiset sanat: miten elää elämä josta olla ylpeä

(elämäkerrat)

Ben on pieni sympaattinen juutalaistaustainen, saivarteleva ja ilmeisen älykäs - vähintäänkin oikeudentajuinen mies. Hän oli mukana mm toisessa maailmansodassa, ja puhuu viisaasti sodan mielettömyydestä ja oikeudenmukaisuuden tärkeydestä. Muistaakseni Ben jahtasi natseja vielä satavuotiaanakin. Sinnikäs mies, joka puhuu itsestään usein ironiseen sävyyn.

Teoksen kirjalliset ansiot ovat mielestäni huonot. Kirjoittaja pyrkii rakentamaan Benjamista jonkinlaista idealisoitua ihmiskuvaa. Kerronta ei ole uskottavaa, mutta ilmeisesti vahvan kristillisessä jenkkilässä kaiken tulee enemmänkin näyttää mahtavalta kuin olla sitä mitä on.
Kuka uskoo keinotekoisen mahtavaan elämään? Kuka uskoo, ettei Benjamin ikinä riidellyt vaimonsa kanssa heidän 70-vuotta kestäneen suhteensa aikana? Kyllä he varmasti riitelivät, määritelläämpä riitely sitten miten tahansa. Vaimolta sitä ei voinut enää kysyä ja varmistaa, koska teoksen kirjoitusvaiheessa hän oli jo kuollut. Rauha hänen muistolleen. Mutta tämä ei ole pointtini.
Benjamin oli varmasti hyveellinen ihminen, rauha hänenkin muistolleen, ja voimakastahtoinen mies, sitä en epäile, mutta kyseenalaistan kovasti sitä tapaa miten tätä hyveellistä ja mahtavaa kuvaa tuodaan esiin. Hitlerkin oli voimakastahtoinen ja ihailtu mies. Hitler oli monessa mielessä mahtava, mutta eivätpä ne piirteet tee hänestä yhtään sen hyveellisempää. Paitsi ehkä uusnatsien silmissä.

Teos keskittyi liikaa Benjaminin piirteisiin ja ns "suurtekoihin", eikä niinkään elämänkatsomuksellisuuteen, mitä Benjamin itse olisi varmasti osannut myös tarjota. Ja kuka ties tarjosikin.
Teos oli selvästi kohdennettu isänmaalliselle naiiville jenkkiyleisölle, jotka uskovat sokeasti omaan patrioottimaiseen hyvellisyyteensä ja oikeudentuntoonsa maailman (ja etenkin itsensä) pelastamiseksi.

Tietyllä tavalla teos pilasi uteliaisuuden Bemjaminia kohtaan, jonka muistan nähneeni välillä uutisissa. Osin kuitenkin tiedän, että se johtuu jenkkiläisestä kulttuurista ja heidän tavastaan kirjoittaa ihmisistä. Yksi Benjaminin vertauskuva jäi kuitenkin elävästi mieleen. Uskon sen kuvastavan hänen elämäänsä ja persoonaansa. Se menee jotakuinkin näin:
"jos laitan hyvät eriväriset kengät jalkaani, hoitaja käskee minun heti vaihtamaan ne. En ymmärrä miksi. Kengät kun ovat hyvät. Mutta jos julkisuudesta tuttu näyttelijä laittaa eriväriset kengät jalkaansa, siitä tulee uutta muotia, ja pian kaikki haluavat pukeutua samoin".

Löytyy storytelistä. Kesto 3h 22min


-Joonas 3.2.2024 



Ken Follett - Taivaan pilarit

(jännitys)

Keskiajan Englantiin sijoittuva kertomus katedraalin rakentamisesta. Saattaa ehkä kuulostaa tylsältä, mutta sitä se ei ole. Tarina on täynnä juonittelua, rakkautta, valtapeliä ja väkivaltaa. Äänikirjan pituus on noin 50h ja kirjana noin 1000 sivua. Koko tämän ajan Ken Follett onnistuu pitämään lukijansa otteessaan.
Henkilöhahmot ovat hyvin rakennettu, uskottavia ja samaistuttavia.

Yksi pieni miinus oli pitkät insinöörimäiset selvitykset kirkon rakentamisesta, mutta jotkut varmasti saavat siitäkin paljon irti. Oma mielikuvitukseni ei riittänyt niin yksityiskohtaiseen kuvitteluun.
Iso plussa kuitenkin henkilöhahmoille ja heidän persoonilleen. Ken osasi soveltaa omia filosofisia taitojaan luomalla eettisesti vaikeita tilanteita. Henkilöhahmot suhtautuivat näihin uskottavalla tavalla. Kirja mukailee tosielämää pelottavan hyvin: mitä on pahuus, ja saako paha palkkansa?

Jäin miettimään, oliko 1000-luvun englannissa mahdollisuutta niin romanttisiin tilanteisiin mitä kirja kuvaa. En tiedä. Ehkä.
Käsitykseni mukaan keskiajan loppuvaiheilla kaupunkien kasvaessa yhä suuremmiksi esimerkiksi hygieniakysymykset olivat varmasti ongelmallisempia kuin tämän tarinan aikoihin.
Jos romantiikka oli ennen kovasti erilaista, olisin halunnut kuulla siitä sellaisenaan. Mutta kai se sitten oli samankaltaista kuin tänään. En kuitenkaan usko henkilöhahmoilla voineen olla niin suurta sanavarastoa kuvailemaan ympäröivää elämää ja toimintaa, mitä he kirjassa käyttävät. Mutta kuten sanottu: kirjailija halusi kirjoittaa nimenomaa hyvän tarinan, ja siinä hän onnistui.

Kuuntelen varmasti jatko-osankin

Löytyy storytellistä. Kesto 48h 6min

-Joonas 29.1.2024

 


Stefan Einhorn - Aidosti kiltti

(hyvinvointi ja elämäntaito)


Otin krjan kuuntelulistalle Filosofia-ryhmää varten. Tarkoitukseni oli tehdä hieman taustatyötä siitä, millä kaikilla tavoin kiltteyttä yleensäkin nähdään. Myönnän että oli mukava kuunnella kiltteyden hyveellisiä puolia. Siinä mielessä teos oli nostattava. Silti sana "kiltti" on aina jotenkin särähtänyt epämiellyttävästi korvaani, ja ehkä sen myös hieman pitäisi. 
Summa summarum: kiltteys on sitä mitä se on. Ei se ole alistumista tai tyhmyyttä, vaan kilttiä.

Vaikka teoksessa puhutaankin paljon kiltteyden hyveestä, niin suurin ristiriita oli ohuessa ja päsmäävässä pahuuden määrittelyssä, ja filosofisessa naiiviudessa. Pahuus nähtiin lähinnä kuuluisien psykologisten populääritutkimusten kautta, jotka ovat kyseenalaisia ja kyseenalaistettavissa, mutta koska ne ovat dramaattisia, ne ostetaan helposti. Pitäisikö kiltteyden olla samalla tavalla sensaatiomainen näkyvä käytöksellinen kontrasti? Eli jonkinlaista poikkeus käyttäytymistä? En usko.
Kirja ei tarjoa paljoakaan filosofisia työkaluja sellaisen kiltteyden hyveestä, joka irrotetaan paheesta, vaan nimenomaa kiltteydestä joka erotetaan pahuudesta. Niillä on omat eronsa. Siksi arvojen rooli kiltteyteen jää ontoksi. Itseasiassa kirjailija määritteli hyvinkin pitkälti itse kaiken sen, miksi kiltteyttä (muka) pidetään erheellisesti huonona asiana ja jopa paheena. Paljon ei käsitelty sitä, mitä kiltteyden välissä olevat paheet olisivat, eli minkälaisista asioista kiltteyden hyveen voisi erottaa. Ei siitäkään huolimatta, että kirjassa oli pieniä lupaavia filosofisia avauksia.
Kiltteyden väliset paheet voisivat olla esimerkiksi huomioimattomuus ja ylitsevuotava huomio.
Kiltti huomioi sopivasti, koska haluaa olla kokonaisvaltaisen kiltti.

Kirjassa mainittiin joidenkin pitävän kilttejä ihmisiä vähä-älyisinä ja typerinä. En ole ikinä kuullut tai kokenut niin (kyyniset toki saattavat pitää kilttejä naiiveina ja päinvastoin) ja siksi siihen oli vaikea suhtautua. Maailma on täynnä kaikenlaista ajattelua, eikä kaikkea tule edes ajatelleeksi. Kuitenkin. Kirjailija itse on holokaustista selvinneen isän poika, joten tämä pohja voi toimia hänellä taustavaikuttajana "typeristä" kilteistä.
Yhtäkaikki: kiltti ihminen ei ole viisas, typerä, tai älykäs, vaan hän on kiltti. Nämä muut edellämainitut teemat ovat ihan oma juttunsa.
Ehkä jokaisen olisi hyvä muistaa ainakin se, että jotkut ajatustenlukijat ovat täysiä idiootteja. Lue äskeinen lause syvällä hartaudella uudelleen ja mieti mitä kaikkea se voisi tarkoittaa. On hyvä miettiä aina välillä mistä kaikki väritetty ja aikakaudellinen päälle liimattu kumpuaa, ja mitä on toimivaa yksinkertaistamista.
Toisaalta maailma on moniselitteinen paikka.
Kattava lukeminen tarjoaa työkaluja filosofiseen osaamiseen.

Kirja oli hyvä ja lämmin. 

Löytyy storytelistä. Kesto 5h 45min

- Joonas 20.1.2024 


Anders Hansen - Aivovoimaa: näin vahvistat aivojasi liikunnalla

(tietokirja)

Lämmin suositus kaikille. Teos on samankaltainen kuin Andersin toinen julkaisu Aivoblues. Erityinen kiitos siitä, että kirjassa ei ole turhaa kiihkoilua tai dramatiikkaa.
Tieteen eduksi voidaan sanoa, että asioiden tärkeyttä ei tarvitse erityisesti painottaa, vaan ihminen itse tajuaa asioiden vakavuuden, jos on tajutakseen. Juttuja ei tarvitse maustaa nyyhkytarinoilla. Sisällöstä ei tarvitse myöskään erikseen vängätä, koska lähdeluetteloa selaamalla kukin pääsee itse kiinni teoksen juurimateriaaliin.

Aivot ovat mielenkiintoinen kapine. Olemme velipojan kanssa käyneet monet keskustelut niistä. Arkisella liikunnalla on merkittävä rooli aivojen hyvinvointiin, ja se on oikeastaan ainoa asia, mitä tällaisen taviksen tarvitsee niistä arkisesti muistaa. Kirjassa Anders tuo tämän hyvin esiin popularitieteellisesti. Toki kirjasta löytyy myös muita mielenkiintoisia ajatuksia.

Hyviä lukuhetkiä!

Löytyy Storytelistä. Kesto 6h 51min

-Joonas 1.1.2024


Väinö Linna - Päivä on tehnyt kierroksensa

(elämänkerta)

Törmäsin viime vuonna youtubessa Väinö Linnan haastatteluun. Tasainen äänenkäyttö ja kyky perustella itseään oli suorastaan lumoavaa. Oli pakko kuunnella tämä teos heti perään.
 
Todella inspiroiva teos. Se sisältää Väinö Linnan haastattelua, joka on siirretty ääninauhalta suoraan paperille.
Huom: olen enemmän Väinö Linnan persoonan kuin hänen teostensa ystävä, vaikka kyllä hänen tuotannossakin viihtyy.
En tiedä tarkalleen mikä minua elämänkerroissa yleensä kiehtoo, mutta niin vain on. Usein niissä näkyy jonkinlainen elämän kamppailu, johon on helppo samaistua. Siinä pääsee lähelle ihmistä sellaisella tavalla, miten hän itse maailmaansa kokee, ja mitä hän havaitsee.
Toki elämänkerroissa täytyy ymmärtää se, ettei elämä varsinaisesti ole sitä, mitä siitä kerrotaan. 

Väinö Linna poikkeaa esimerkiksi Aleksis Kivestä siinä, että hän ei romahtanut ihmisenä kovastakaan kritiikistä ja paineesta. Toisaalta Aleksis Kivellä oli mitä ilmeisimmin jo lähtökohtaisestikin alttiutta sellaiseen, joten siinä mielessä vertailu ei ole reilu. Joka tapauksessa Väinö inspirioi minua nimenomaan paineen- ja kritiikinsietokyvyn takia.
Eri mieltä olen siinä, miten luovia asioita tulisi hoitaa. Väinö tulosti tekstiä hirveällä syötöllä lähinnä mustan kahvin voimalla ja oli pilata samalla terveytensä. En usko sen olevan hyödyllisin/tehokkain tapa.

Löytyy Storytelistä. Kesto 11h


-Joonas

3.12.2023
 


Jo Nesbo - Pimeyden talo

(dekkari) 

Koska emännän lukemistossa oli vuorossa romanttinen draama, päätin itse tasapainon säilyttämiseksi kokeilla kauhua.
Tämä on siis tuore lukukokemus.

Kirjaa hehkutettiin Storytelissä, joten annoin sille mahdollisuuden.
Hyvin upposi ainakin meikäläiseen. Joku puhuu kirjasta kauhukertomuksena, mutta mielestäni se on enemmänkin seikkailu mielen syövereihin. Tarkkaavainen lukija/kuuntelija ehkä bongaakin teoksesta useita mielekiintoisia psykologisia yksityiskohtia, jotka saavat miettimään, mitenköhän tästä eteenpäin? Millaisella pohjalla oikein ollaan? Teos oli mielestäni ennen kaikkea seikkailu ihmismielen.
Hoitotyössä olen kohdannut samankaltaista, mitä kirjassa esiintyy. 

Kirja on saanut ikävää kritiikkiä joiltain vannoutuneilta Jo Nesbo faneilta, mutta luulenpa kyseessä olevan kirjailijan jo valmiiksi kova taso. Itse ainakin suosittelen lukemaan tämänkin teoksen.
Nautin selkeästä kerronnasta ja uskottavista henkilöhahmoista. Jo Nesbo selkeästi osaa hommansa

Löytyy Storytelistä. Kesto 7h 4min
 

-Joonas

28.11.2023 


Sven Hassel - SS Kenraali

(romaani)


SS Kenraali on brutaalia tarinointia toisen maailmansodan kauhuista Stalingradin taistelussa. Kirjailija saa olon tuntemaan, että lukija itsekin olisi jäätymässä kuoliaaksi yhdessä tuhansien muiden sotilaiden kanssa. Kirja on yksinkertaisesti hyvä. Tietyssä mielessä se halveksii natsi-Saksan kenraalien ja kansan fanaattista sotaintoilua, ja samalla korostaa koko touhun mielettömyyttä.

Sven Hassel on kirjailijana mysteeri. Hänen teoksiaan on myyty noin 50 miljoonaa kappaletta, eikä miehen taustoista ole ihan täyttä varmuutta. Jokatapauksessa tietynlainen kokemuksellisuus on aistittavissa kirjasta, olipa se hänen omansa tai jonkun muun. Eikä sen väliä vaikka kaikki olisi silkkaa fantasiaa. Juoni itsessään tarjoaa jännitystä.


- Joonas

16.11.2023 


Keigo Higashino - Namiyan puodin ihmeet

(romaani)

Romaanin kerronta on sujuvaa ja Keigon leikittely eri aikaulottuvuuksilla huikeaa. Mieleeni tulee Quentin Tarantinon elokuvat, paitsi että suunnaton väkivalta puuttuu. Teokseen tempautuu helposti mukaan, eikä oikein malttaisi odottaa mitä tulevan pitää.

Vahvuuksia ovat Keigon lumoava kerronta ja tapa sitoa monta tarinaa yhteen ajasta ja paikasta riippumatta. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja värikkäitä. Teos on maagisuudessaan todella kaunis, ja se koskettaa ihmisyyden ylevimpiä puolia. Keigo osaa tuoda asioiden kontrastit ja vivahde erot näkyviin hyvin hienovaraisella ja koskettavalla tavalla.

Täydet viisi tähteä ihan siksi, että lukuelämys oli hyvä.

Löytyy Storytelistä. Kesto 10h 7min

- Joonas
14.11.2023


Eckhard Tolle - Läsnäolon voima: tie henkiseen heräämiseen

(hyvinvointi & elämäntaito) 


Oma innostukseni lukemiseen alkoi parikymppisenä Wayne Dyerin kirjojen ansiosta, jotka ovat tyyliltään samankaltaisia kuin tämä. Lukemista suosittelen kaikille. Kriittinen kyky tarkastella lukemaansa kasvaa kehittyy - asiat jäsentyvät yhä uusin tavoin.

Kriittinen kyky ja kritiikki eivät nekään tarkoita mitään ikuista ja pysyvää arviota, vaan päinvastoin, ne paljastavat lähinnä sen, mitä henkilö x ajattelee asiasta y tietyssä elämänvaiheessa.
Eckhard Tolle on kepeää luettavaa ja kepeäksi se jää.

Eckhard Tolle on oivaltava kirjoittaessaan tieteen ja henkisyyden erittelystä. Siinä sen filosofinen anti. Tiede todella pyrkii jäsentelyyn ja pedanttisuuteen, henkisyys taas enemmänkin irrottautumaan kaikesta käsitteellisestä. Tässä piilee myös se syy, miksi itse teen voimakasta pesäeroa Tollen kaltaisiin kirjailijoihin: olisi paradoksi kirjoittaa henkisyydestä jo sinänsä, jos teos hakee lopputulokseksi vain jotakin epätäsmällistä ja jäsentymätöntä.

Kaikenlainen tyyneys, lempeys ja läsnäolo ovat ainakin omalta osaltani lähinnä päivästä ja ruokavaliosta kiinni - kaikenlaisista ponnisteluista huolimatta.
Ne ovat toki miellyttäviä ja tavoittelemisen arvoisia tunteita ja olotiloja.

Tollen kanssa olen eri mieltä tieteen ja henkisyyden rooleista. Mielestäni henkisyyttä ja tieteellistä maailmankatsomusta ei tulisi arvottaa filosofisessa mielessä mitenkään yhdellä ja pysyvällä tavalla toistensa yli. Loppujen lopuksi esimerkiksi inhimillisillä vaistoilla ja sosiaalisella vainulla on paikkansa siinä mitä tulee ihmisenä olemiseen. Asioita ei parane liikaa rationalisoida sinänsä. Itseasiassa mitään ei paranisi olla liikaa. Sitähän "liikaa" tarkoittaa. Eikä tätä asiaa voi käsittää pelkillä kehollisilla fiiliksillä. Tarvitaan myös rationaalinen älyllinen ulottuvuus.

Kysymys: jos valaistut puiston penkillä, niin mikä sisimmässäsi todella muuttuu? Kääntyykö alitajuntasi syvin pohjavirta jotenkin perustavalla tavalla uuteen suuntaan?

Uskon, että valaisevia oivalluksia tulee meille jokaiselle päivittäin, jos niihin vain malttaa kiinnittää huomiota: milloin sitä raitistuu paremman elämän toivossa, milloin sitä rakastuu kumppaniinsa palavasti, milloin sitä luo jotakin suuremmoista ja haluttua.
Mietin asiaa niin, että tuskinpa kukaan oikeasti rakastuu kumppaniinsa vain yhden kerran. Sisäiset virtauksemme ovat jatkuvaa liikettä ja vuorovaikutusta elämän itsensä kanssa.

Joka tapauksessa meillä on vastapainona aina ponnistelu: asioita täytyy ensin haluta, sitten niiden eteen täytyy uskaltaa toimia. Liika omaan napaan tuijottelu - olenko tarpeeksi kukoistava tai läsnäoleva - ei aina edistä käytännön ponnisteluja kyvyllisesti tai älyllisesti, vaan jopa lisää laiskaa idealistista minäkuvaa.

Koen, että kaiken henkisyyden vastapainona tulisi olla tietynlainen toimeliaisuus, pedanttisuus ja adekvaatti filosofinen ote.

Meni ehkä vähän ohi kirja-arvostelusta, mutta yhteenvetona: kirja on lempeää ja tyyneyttä ruokkivaa luettavaa/kuunneltavaa. Siinä sen vahvuudet.

Löytyy Storytelistä. Kesto 7h 20min


-Joonas

12.11.2023 


Carlo Rovelli - Ajan luonne

(tietokirjallisuus) 


Tiivis kansantajuinen katsaus siihen, mitä kaikkea ajan tiedetään olevan, mutta myös yritystä nähdä sitä, mitä se ei ole.
Yleisesti suosittelen lukemaan kaikkea aikaan liittyvää tietokirjallisuutta, sillä ajan erittely fysiikaalisiksi ja psykologisiksi ilmiöiksi tarjoaa tietynlaista mielen vapautta. Parhaassa tapauksessa esimerkiksi kiireen voi nähdä aivan uudella tavalla. Se on positiviinen oivallus läntisessä maailmassa, jossa runsas nopea tekeminen nähdään usein mustavalkoisesti hyveenä.

Teos korostaa osuvasti sitä, miten vajavaiset aistimme ja muistimme lopulta ovatkaan.

Carlo Rovelli on italialainen teoreettinen fyysikko ja yksi silmukkakvanttipainovoimateorian kehittäjistä.
 
Löytyy Storytelistä. Kesto 4h 52min


- Joonas

 12.11.2023


Kari Enqvist – Kangastuksia varjojen talossa: Todellisuutta etsimässä

(tietokirjallisuus)

Kirja on yksi lemppareistani. Se yhdistää oivaltavalla ja viihdyttävällä tavalla luonnontieteellistä ja runollista todellisuutta toisiinsa.
Kari Enqvist uskaltaa soveltaa kaunokirjallisuuden lahjojaan kansantajuiseen luonnontieteeseen, ja lopputuloksena onkin upea kokonaisuus, joka vie lukijansa viihdyttävälle matkalle todellisuuden syövereihin, sen perimmäisiin kysymyksiin, mutta myös inhimilliseen haluun löytää vastauksia suuresta tuntemattomasta.

Kari Enqvist on hämmästyttävä lahjakkuus yhdistämään luonnontieteen täsmällisyysvaatimuksia inhimilliseen tahtoon ymmärtää ihmisyyden abstrakteja pyrkimyksiä ja toiveita. Kangastuksia varjojen talossa: todellisuutta etsimässä - ruokkiikin ennen muuta oman sisäisen filosofin tahtoa itsenäiseen ajatteluun. Tosin jumalaa koskevat abstraktiot ovat Karille filosofisessa mielessä melko yksiselitteisiä, vaikka hänellä onkin syvällistä perehtyneisyyttä aihepiiriin. Hän ei juuri tarjoa armoa vilpittömille totuudenetsijöille. Syynä voi olla tietynlainen luonnontieteellinen mustavalkoisuus, jolloin asiat joko ovat tai eivät ole olemassa tietynlaisena.
On hyvä ymmärtää, että "jumaluuksia etsivä" ei välttämättä hae vastauksia luonnontieteellisistä syy- ja seuraussuhteista, eikä edes mielen abstraktioista, vaan antaa kysymyksen ikään kuin leijua vapaana, mutta silti hallitsevan erittelemättömänä osana sisintään. Onko se sitten hyvä vai paha juttu, tai oikein vai väärin, se jääköön jokaisen itsensä pohdittavaksi.

Kari Enqvist on emeritusprofessori ja tunnettu kosmologian popularisoija, jolla on ihailtavan palava intohimo todellisuuden ymmärtämiseen sen laajassa muodossa.

Löytyy Storytelistä. Kesto 9h 29min

- Joonas

11.11.2023


Joe Dispenza – Luo itsesi uudelleen: Opas mielen rajoitteiden purkamiseen

(hyvinvointi & elämäntaito)

Kirja on hengellistyylinen self-help opas, joka jakaa lukijakuntansa voimakkaasti kahtia. Vaikka kirjalla onkin lukijaan selkeitä positiivisia vaikutuksia, mikä näkyy esimerkiksi sen suuressa suosiossa, en pidä sen dominoivasta ja jopa vihaa ruokkivasta luonteesta. Teos synnyttää joissakin lukijoissa lähes uskonnollisia tuntemuksia, ja kiihottaa hyökkäämään tieteellisen ja täsmällisyyteen pyrkivän maailmankuvan kimppuun. Filosofiasta kiinnostuneille ja käsiteanalyyseihin perehtyneille kirja ei tarjoa oikeastaan mitään muuta, kuin yhden ohuesti todellisuuteen sidotun narratiivin.
Toisaalta täytyy myöntää, että kirjalla on oma inspiroiva poljentonsa.

Näen, että kirja on enemmänkin hengellinen kuin henkinen. Sen pahinta syntiä on sotkea tieteellistä termistöä nimenomaan populistiseen hengellisyyteen. Kirja viljelee fysiikan käsitteitä, kuten "kvantti", ilman mitään suurempaa täsmällisyyttä mihin sillä muissa yhteyksissä viitataan. Herääkin kysymys: yrittääkö kirjailija johdattaa lukijansa tahallisesti harhaan hakemalla tieteellistä uskottavuutta?  

Myös negatiivissävytteinen laiskanpulskea ajan henki on kirjassa vahvasti läsnä. Perussanoma tuntuu olevan jonkinlainen toiveajatus tai vaatimus siitä, että kaiken hyvän tulisi jo lähtökohtaisesti ja "kosmisen tahdon mukaisesti" olla läsnä tai tulla luokse helposti ilman mitään todellisia ponnisteluja. Se saa kysymään: ymmärretäänkö enää edes vilpitöntä kiitollisuutta? Osataanko olla vilpittömän kiitollisia heille, jotka näkevät asioiden eteen älyllisesti tai toiminnallisesti vaivaa, heidän rakentaessa tätä maailmaa paremmaksi, vai nähdäänkö ihmiset vain pinnallisesti - miellyttävinä tai epämiellyttävinä - henkilöinä, jonkinlaisina "kuka meditoi parhaiten ja on eniten onnellinen voittaa" - tyyppeinä?
Onko kiitollisuuden pakonomainen tavoittelu vain omahyväinen hyve-statuksen korottamiseen tähtäävä ele ilman sen suurempaa tahtoa tunnistaa ja tunnustaa ympäristön todellisia ponnisteluja?

Myös kirjoittajan tausta on epäilyttävä. Ulkoisesti hän vaikuttaa olevan vilpitön uskossaan, mikä saa lukijan pohtimaan: vaikka nämä asiat toimisivatkin hänelle itselleen vaarattomalla tavalla, uskooko hän todella, että samat uskomukset olisivat yleispätevästi hyviä, oikeita tai hyödyllisiä kaikille? Onko kirjailija tarkastellut ajattelunsa ja toimintansa vaarakohtia tai sen puutteita ennen, kun tarjoaa sen suurelle yleisölle?
Tieteelle tyypillinen täsmällisyys, erittely ja todennäköisyystulkinnat sivuutetaaan, kun kaikki ongelmat ratkotaan kerralla yhdellä ja samalla työkalulla, ikään kuin hyvä, oikea ja hyöty olisivat luonteeltaan ja ratkaisutavoiltaan samanlaisia.

Kirja löytyy Storytelistä. Kesto 10h 37min

- Joonas

11.11.2023



Richard Shepherd – Kuoleman seitsemän ikää

(tietokirjallisuus)

Kuoleman seitsemän ikää tarkastelee elämän luonnetta Iso-Britannian yhden tunnetuimman patologin Richard Shepherdin työn kautta. Kirja on todella kiehtova ja kansantajuisesti kirjoitettu.
Kuten edeltäjänsä -Epäluonnolliset syyt - kirja saa lukijan kysymään itseltään, milloin kuolema itseasiassa tapahtuu?

Teos tarjoaa kurkistuksen ihmisen loputtomalta tuntuvaan itsekkyyteen siitä, kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, ja miten asiaa tulkitaan juridisesti. Se pohtii miten meidän tulisi elää, jotta kuolema pysyisi mahdollisimman hyvällä tavalla loitolla, ja keiden kuolemaa tulisi tutkia esimerkiksi murhana?

Kirja saa kysymään: miten meidän tulisi puuttua uskomushoitojen murhaavaan puoleen?
Kirja tarkastelee perinnöllisten sairauksien psykologista ja sosiaalista roolia yksilön elämänkaaressa.
Kirja tutkii kysymyksiä, kuten: onko seksuaalisen perversion aiheuttama kuolema itsemurha vai pelkkä vahinko, ja miten ennakkoluulot yleisesti vaikuttavat meidän johtopäätöksiin?

Entä miten luoda tulkinta siitä, onko Irakissa toimineen asevalvontaviranomaisen kuolema murha, vai työyhteisön psykoterrorista johtuva itsemurha? Saadaanko tällaisiin vaikeisiin kysymyksiin ikinä lopullista vastausta, vai onko kaikki kiinni pelkistä kyseenalaistettavissa olevissa todennäköisyyksistä?

Richard Shepherd on tehnyt elämänsä aikana yli 23 000 ruumiinavausta ja toiminut todistajana useissa julkisuudessa olleissa oikeustapauksissa. Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa kaikille kuolemasta kiinnostuneille.

Löytyy Storytelistä. Kesto 13h 4min


Markku Jokisipilä: Hitlerin kopla: 20-natsi-Saksan johtajaa

(elämäkerrat)

Kirja kertoo Hitlerin lähipiirin miehistä ja naisista, sekä heidän välisistä suhteistaan. Teos on todella informatiivinen, joskaan se ei tarjoa aiheeseen perehtyneelle hirveästi uutta tietoa. Suosittelen silti lämpimästi etenkin heille, jotka ovat oppineet natsi-Saksan johtajista lähinnä dramatisoiduista Netflix-sarjoista, tai jotka muutoin ovat psykologisoineet toisen maailmansodan dynamiikan lähinnä hyvän ja pahan väliseksi taisteluksi.

Erityismaininta siitä, että Markku todella uskaltaa tarkastella aihepiiriä monesta eri näkökulmasta, eikä tyydy moraalisesti epäreiluihin näkökulmiin. Hitlerin todella voi nähdä toisen maailmansodan voittajana, jos hänen ensimmäinen tavoitteensa oli tuhota mahdollisimman paljon juutalaisia.
Toisaalta Hitleriin perehtyneet tietävät hänen olleen lähinnä opportunisti, joka kärsi pahasta lääkeriippuvuudesta ja narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Mistään suuresta älyllisestä johdonmukaisuudesta ei voida siis puhua. Suurin kysymys lieneekin: mikä hänessä oli niin karismaattisen magneettista ja lumoavaa, että koko hänen lähipiirinsä ja koko Saksan kansa oli valmis lopettamaan oman ajattelunsa ja ottamaan hänet johtajakseen, ja toteuttamaan ideologian nimissä massamurhat ja hyödyttömän puolustussodan? Tämänkaltaisiin kysymyksiin kirja pyrkii löytämään vastauksia.

Löytyy Storytelistä. Kesto 20h 17min

-Joonas

11.11.2023 


Rutger Bregman: Hyvän historia - ihmiskunta uudessa valossa

(historia)

Kyseessä on Rutger Bregmanin positiivinen teos ihmiskunnan historiasta. Opus on nimensä veroinen. Kerronta tarjoaa mukavia ajatuksia ihmisen mahdollisesta hyvyydestä, mutta filosofista mieltä tämä ei vielä tyydytä. Kyseessä on silti hyvä vastapaino dramaattiselle pahuutta korostavalle historiankerronnalle kirjailijan painottaessa enemmän ihmisen altruistista rakastavaa puolta.


Rutger Bregman on alankomaalainen historioitsija ja markkinatalouden idealisti. Tervehdin ilolla hänen asennettaan, suosittelen lukemaan hänen teoksiaan, mutta mitään suurta filosofisesti älyllistä kirja ei ikävä kyllä tarjoa. Se kuitenkin pakottaa lukijansa tarkastelemaan maailmaa myös toisessa, altruistisessa valossa, ja se on hyvää lääkettä etenkin ylitseampuvaan pessimismiin.

Löytyy Storytelistä. Kesto 15h 26min

- Joonas

10.11.2023 


Antony Beevor: Berliini 1945

(historia)


Raadollinen kuvaus vuoden 1945 Berliinistä kolmannen valtakunnan kuoleman hetkiltä. Historiallinen kertomus siitä, miten ylimielinen johto ja Hitlerin ykkösprioriteetiksi yltynyt vimma tuhota juutalaiset ajoivat natsi-Saksan lopulta järjenvastaiseen puolustussotaan, ja tarjosi näin puna-armeijalle mahdollisuuden kostaa saksalaisten aiemmin Neuvostoliitossa tekemät sotarikokset.

Kaunistelematon kuvaus ihmiskunnan pahuudesta ja kostonkierteestä aina palopommituksista raiskauksiin. Teos paljastaa, että julmuus ei elä pelkästään yksilön raakalaismaisuudessa, vaan myös moraalintajua ymmärtämättömässä teknokratiassa, joka luo puitteet terrorille.

Löytyy Storytelistä lukijana Juhani Rajalin. Kesto noin 20h.

-Joonas 

10.11.2023


Antony Beevor: Toinen maailmansota osa 1 ja 2

(historia)


Lämpimät suositukseni kaikille toisesta maailmansodasta kiinnostuneille.

Antony Beevor on sotilastaustainen palkittu historioitsija, jonka tieteellinen maanläheisyys ja täsmällisyyteen pyrkivä yksityiskohtaisuus todella näkyvät teoksen kerronnassa. Suosittelen erityisesti heille, joita kiinnostaa toisen maailmansodan kulku ja sen yksityiskohdat ilman draamahakuisuutta tai liiallista yksinkertaistamista.

Erityismaininta siitä, että teos ei keskity sodanaikaisiin valtiojohtajiin henkilöinä, eikä se siten psykologisoi sotaa liikaa, vaan pyrkii kutomaan mahdollisimman eheän kuvan vuosia kestäneestä hallitsemattomasta kaaoksesta ja alati muuttuvasta syy- seuraussuhteiden verkostosta inhimillisestä näkökulmasta. Lähdeaineistona on käytetty mm rintamakirjeitä, jotka ovat oleellinen lisä sodan järjettömyyden ymmärtämiseksi. Teos tarkastelee mitä todella tapahtui vuosina 1939-1945.

Kirjat löytyvät mm storytelista, jossa lukijana toimii suosittu Jukka Pitkänen. Kesto yhteensä 45h, joten kuunneltavaa riittä.

- Joonas

10.11.2023