Et voi kyllästyä viisauteesi

Ihminen voi toki kyllästyä, hänen kyllästymisensä voi lisätä viisautta, joskus on jopa viisasta kyllästyä, mutta ihminen ei voi kyllästyä omaan viisauteensa.

Hommaa täytyy tarkastella käsiteanalyyttisesti, että juttu avautuu:

Ensinnäkin, jos ihminen kyllästyy omaan viisauteensa, niin silloin hän:

a) on toiminut epäviisaasti, koska ajautui halveksimaan omaa päätöksentekokoneistoaan

ja

b) identifioinut itsensä viisaaksi, vaikka kyseessä ei ole asia, johon voisi identifioitua. Kukaan ei varsinaisesti ole viisas. On vain ihmisessä olevaa viisautta ja typeryyttä. Molemmat ovat inhimillisiä asioita.

On hyvä muistaa, ettei viisaus elä pelkästään hyve-eetikon henkilökohtaisessa mielessä, jolloin hän uskoo valaistuneensa, ja kokee siten olevansa viisas, vaan viisaus on mukana myös ympäristön luomissa puitteissa, jossa se saa lopullisen muotonsa. Voidaan esimerkiksi kysyä onko viisasta:

A) tuhota maapallo saasteella?

B) tuhota talousjärjestelmä saasteiden pelossa, ja aiheuttaa näin sotia ja muita voimankäytöllisiä pakkokeinoja?

Viisaus on jotakin sellaista, ettei kumpaakaan typerään lopputulokseen päädyttäisi.

Siinä mielessä viisaus elää ihmisessä, että yksi on viisaampi kuin toinen. Mutta vaikka toinen on viisaampi kuin toinen, se ei vielä tarkoita, että toinen olisi typerämpi kun toinen. On eri asia olla tietämätön kuin typerä.

Eikä kaikkea tarvitse tietää. Joskus on viisautta olla kysymättä esimerkiksi kumppanin entisestä seksielämästä. Toisaalta ei ole myöskään tyhmyyttä kysyä siitä, jos on vilpittömän kiinnostunut.

Eli ei tulisi kysyä kysymyksiä, joihin ei halua vastauksia. Toisaalta, jos ei halua vastauksia mihinkään, pysyy tietämättömänä. Tietäminen on aina riski- ja itsetuntolaji.

Viisaus taas on jotakin, joka nostattaa elämänlaatua. Ei ole viisasta elää miten sattuu, mutta ei ole myöskään viisasta puristaa pääpunaisena kaikkea omaan kapeaan otteeseensa.

Helposti voisi ajatella, että viisaus on sitten jotakin tältä väliltä, mutta sekään ei pidä paikkaansa. Joskus on viisasta elää miten sattuu, ja joskus on viisasta puristaa elämä omaan kapeaan otteeseensa.

Eli tiedehömppääjät huomio: henkilökohtaisilla kokemuksilla on oikeasti väliä. Kaikki ei ole empiriaa. Maailmankuvamme rakentuu sisäisen ymmärryksemme puitteissa. Ääripäät ovat meillä kaikilla erit, aivan kuten olosuhteetkin. Mitä itsekeskeisen manipulatiivisempi ympäristö, sitä viisaampaa voi olla puristaa kiinni omista oikeuksista. Kaikki pillit joiden mukaan pitäisi tanssia, ei soita mitään yhteishyvällistä ilosävelmää.

Vain aika lopulta näyttää onko lopputulos viisas vai typerä. Eikä mikään lopputulos ole pysyvä. Ei viisas lopputulos, eikä typerä lopputulos. Parhaimmillaankin voimme vain sanoa: "sain elää hyvän elämän". Toivottavasti joku sen vilpittömästi kuuntelee.

Eli jos elät hyvää elämää, ota lähellesi vähintäänkin heidät, jotka haluavat vilpittömästi sinua kuunnella.

Haluanko elää pitkän kurjan elämän? Myös se on hyvä kysymys esittää. Vastaus paljastaa paljon. 

Entä haluanko elää pitkän hyvän elämän?

Itselleen tulee olla rehellinen siinä, mikä on kurjaa ja mikä on hyvää, koska hyvän ja kurjan erittely toisistaan paljastaa koko pitkän elämän eksistentialistisen kysymyksen ihan uudessa valossa.

On eri asia elää hyvä pitkä elämä, kuin elää kurja pitkä elämä. Tulee siis tähdätä hyvään elämään - pois kurjasta. Tätä on eettisyys.

Samoin itselleen tulee olla rehellinen siitä, mikä on viisasta, ja mikä on typerää. Kysymys on syvällisempi ja moniselitteisempi kuin moni uskaltaa tunnustaa. Moni haluaa uskoa olevansa viisas - että jokainen oma vastaus ja lopputulos olisi viisas - mutta ovatko ne?

Työkaverini selitti kerran, että olisi viisaampaa tehdä työtä, josta ei pidä, koska silloin elämä tuntuisi pidemmältä. Lause on ensinnäkin 

a) typerä

b) tieteellisesti ristiriitainen. Vaikka hyvät hetket saavatkin ajan tuntumaan ikään kuin vauhdikkaalta, niin hyvät hetket kuitenkin rikastuttavat muistojamme paremmin - eli hyvät muistot jäävät pitkällä aikavälillä paremmin mieleen kuin kurjat = tämä saa elämän tuntumaan tahtumarikkaampana eli laajempana kuin kurja elämä.

Toisin sanoen hyvän elämän eläneillä on enemmän elämää kuin hänellä, joka tuntee aikansa pitkäveteisenä tai kurjana.

Voidaan myös kysyä arkisia kysymyksiä:

Olinko typerä vai viisas, kun käytin rahaa rakkauslomaan?

Rakkaus ei vaadi rahaa, mutta toisaalta, mitä rahalla edes tekisi, jos ei sitä käytä rakkauden (turvallisuus, lämpö, läheisyys, lempeys, mielihyvä, yhteys) edistämiseen?

Kaiketi siis rakkauslomaan tulee käyttää rahaa. Kysymys on enemmänkin tilannetajuinen: mihin oma budjettini riittää? Paljonko sijoittaa rakkauteen?

Onko omat halut hillittömästi rikastettuja vai ahdasmielisen köyhdytettyjä? Jos halut ovat rikkaat, mutta lompakko tyhjä, voi olokin olla kovin tyhjä.

Toisaalta jos lompakko on täynnä, mutta halut ovat köyhät, millaista elämä sitten olisi? Luultavasti aika niukkaa.

Eli taas tulisi etsiä sitä keskitietä, joka on kuitenkin kontekstisidonnaista.

Rikkaan ja köyhän halun kyllä erottaa toisistaan. Tätä voi pohtia ilmaisten asioiden, kuten halausten saralla.

Haluanko hyvän, lempeän, lämpimän ja hellivän halauksen, joka aidosti välittää minulle jotakin syvällistä ja tärkeää?

Vai köyhän halauksen, joka on lähinnä muodollinen ja pidättyvä?

Valitsemme itse seuramme. Tulee olla tarkkana sen kanssa mitä rehellisesti haluaa.

Kun olo on hyvä, sitä väistämättä toivoo elävänsä pitkään. Mutta eipä se kyllästyminenkään ole mikään ihmisessä oleva valuvika. Päinvastoin. Köyhyyteen voi kyllästyä siinä missä rikkauteenkin. Tätäkin voi ajatella halauksina. "Olen kyllästynyt köyhiin halauksiin, haluan jotakin enemmän, jotakin aidompää, jotakin rikastetumpaa"

tai 

"en halua nyt paljoa. Haluan vain etäisyyttä kaikesta".

Viisaus on jotakin sellaista, joka osaa aina hiukan yllättää. Sitä ehkä luulee haluavansa olla etäinen, mutta sitten toisen suoma lämpö ravisutteleekin sielua hyvin eheyttävällä tavalla.

Tai sitten sitä luulee haluavansa olla lämmin muille, vaikka sisin pihisee kiukkua ja halveksuntaa ympäristöstä, ja sitä toivoo vain etäisyyttä kaikesta.