Tiedä paikkasi hu*ra? Sääliä vai paheksuntaa

Sääliä vai paheksuntaa? Kumpaa kokisit mieluummin?

Sääli kielii sellaisista paheista, kuin pelkuruus, niukkuus ja muu reppuus. Ei oikein osata olla aggressiivisia ja pitää puolia. Ei osata ottaa haluamaansa ja haalia. Seksuaalisesti heikkoa miestä pidetään joskus säälittävänä. Hän on reppana, joka ei oikein pärjää naisten kanssa.

Paheksunta on sitten jotakin päinvastaista. Paheksutun ihmisen meno on liian vahvaa. Hän ottaa liikaa ja on häikäilemättömiä muihin nähden, ja aiheuttaa ehkä tuskaa ja vaaraakin. Muut paheksuvat häntä ja hänen itsekkyyttään. Seksuaalisesti aktiivista naista joskus paheksutaan. En ymmärrä miksi.

Sodasta huolimatta elämme länsimaissa melko söpöjen kriisien aikaa. Tarkoitan sillä sitä, että eniten huomiota saavat söpöt ongelmat. Söpöä kun on niin helppo lähestyä ja sääliä. Auttajan tarvitsee vain nousta helpon aiheen (ja toisen ihmisen) yläpuolelle ja todeta: minä - osaava ja ylempi - säälin sinua alempaa. "Minä kerron miten asiat ovat, ja miten ne korjataan".

"Voi voi reppanaa, etkö saa naistakaan? Minä saan. Neuvonko?"

Säälin saaminen on helppoa. Säälittävän henkilön ei tarvitse tehdä mitään. Itseasiassa siksi hän on säälittävä. Hän on kyvytön ottamaan tilannetta haltuun. Sääli tulee säälittävän henkilön luo kuin tilauksesta. Mutta mitään se ei muuta. Jos pohditaan esimerkiksi säälittävän miehen tapausta, niin aito, elävä nainen tuskin menee reppanan miehen luo. Ei, vaikka kiimaisimmat sitä jo vaativatkin. Että yhteiskunnan tulisi tarjota miehelle seksiä, vaikka mies olisi ihmisenä täysin epäkypsä ja halveksiva niissä puuhissa. Eli vaikka mies olisi naisen mielestä säälittävä ja paheksuttava - molempia. Ja jos nainen sitten kuitenkin menee miehen luo tätä säälien, syntyy tilanne, jossa säälijä säälii säälittävää.

Sitten meillä on myös ne rumat viat, eli ne pelkkää paheksuntaa aiheuttavat viat, mitä ei välttämättä käsitellä. Esimerkiksi häikäilemätön narsisti saattaa olla jopa suosittu ja suuren yleisön halun kohde. Karsimaattista henkilöä on mahdotonta sääliä, koska hänestä ei löydy reppanan elementtejä, joten hillitsijän keinovalikoimaan jää paheksunta. Esimerkiksi kovan luokan narsisti on ehkä onnistunut haalimaan ulkoisesti paljon ja kaunista. Narsistia pidetään mustavalkoisuutensa vuoksi joskus jopa viisaana. Liian usein narsisti saa paheensa anteeksi, koska jengi haluaa itsekin olla samalla tavoin kukoistavia - karismaattisia ja vallan ja vaikuttamisen huipulla kuin narsisti. Samalla joukkovoimalla manipuloida muut uskomaan samaan, mihin narsisti uskoo. Narsistilla on askelmerkit ja keinovalikoimat kaikkeen, mutta rehellinen autenttisuus puuttuu. Kaikki on yhtä sumplimista ja pyrkyryyttä. Oman itsen vankilaa.

Pohjois-Koreassa raajavammaisia (kuten myös kehitysvammaisia) paheksutaan, vaikka siellä heitä tulisi nimenomaa sääliä. Säälillä tarkoitan sitä, että Pohjois-Koreassa ruokaa ei ole riittävästi kaikille, ja siinä infrassa vammaiset ovat muihin nähden (ja muiden mielestä) hyödyttömiä. Suuri yleisö on antanut vammaiselle paheksutun roolin. Eivätkä vammaiset pysty sellaiseen kovaan pitkäjänteiseen peltotyöhön, mihin "vammaton" pystyy. Vammaiset ovat käytännössä osattomia kaikesta yhteisestä. Eivät he tuota ravintoa kuten muut. Siksi heitä tulisi sääliä ilmaisella ruualla (vammaton Pkorealainen asettaa itsensä vammaisen yläpuolelle). Paras ratkaisu olisi kuitenkin nakata koko Pkorean johtajisto vittuun ja laittaa sellaiset tyypit hommiin, jotka saavat aikaan paremman infran ja ruuantuotannon. Mutta Pkoreassa vammainen kuolee nyt nälkään. Hänet hylätään, koska häntä paheksutaan, koska hän on muiden silmissä viallinen ja hyödytön. Vammainen ei ole sellainen mitä Pohjois-Korean ihanteelliset johtajat - nuo kyvykkäät narsistit, jotka päättävät muiden puolesta, miten maailma makaa, ja millaista ihmistä tulisi paheksua, ja millaista sääliä.

Jos eläisimme ihanteellisessa maailmassa, niin vammaisia osattaisiin huomioida systeemisesti. Länsimaissa se on vaikeaa, koska vammaisuutta häivytetään pois psykologisin keinoin. Miten huomioida systeemisesti jotakin, mitä ei voi systeemisesti erottaa? Ei kai mitenkään. Jos lapsi kaatuu systeemisesti polkupyörällä, eikä hän kertakaikkiaan pärjää, niin ei paheksunta tai sääli auta, vaan systeeminen huomiointi, kuten apupyörät. Mietin, miksi jotkut säälivät apupyöriä? Paheksuttaa tuollainen sääliminen.

Samalla tavoin Kelan tulisi korvata seksuaalipalvelut heille, jotka eivät kykene vammansa vuoksi treffimarkkinoille. Mutta minkäs teet, kun pano on niin pirun syntinen juttu. "Ei panosta saa maksaa" sanoo siveyspoliisit. Miksi ei? Kysyn. Siinä evätään iso osa inhimillistä elämää, vaikka asiat voisivat olla toisinkin.

Ei sääli pahaa tai väärin ole, aivan samoin, kun ei murhaajankaan paheksunta ole väärin. Miksi olisi? Ei ihmisen tule olla tunteeton. Mutta tunteettomuuteen objektiivisuutta ihannoivat ihmiset yhä enemmän tähtäävät. Että kukaan ei olisi mitään. Että kukaan ei tuntisi hyvää mieltä itsestään, eikä pahaa mieltä itsestään. Ronski huumorikin on tänään jostain syystä syntiä, kai siksi että joku voi siitä loukkaantua. Silti kaikki tajuaa sen, että kyseessä on useammin tulkintakysymys, eikä pahan ihmisen pahuus.

Se mikä meitä itseämme kiinnostaa, on paheksutaanko meitä, vai säälitäänkö meitä? Jos säälitään, olemme enemmänkin reppania. Jos taas paheksutaan, olemme aggressiivisia. Näin suoraviivaisesti sanottuna. Yleensä kuitenkin - ja valtaosan ajasta - muut ihmiset eivät ajattele meitä, joten emme ole kumpaakaan. Mielenrauha on tajuta tämä.

Jos meitä kuitenkin säälitään, olemme reppania. Reppana on jotakin, joka ei näy juuri missään. Reppana on väritön ihminen, hieman alavireinen. Reppanaa on helppo sääliä, koska hän ei ole vahingollinen kenellekkään. Reppana vain on, jos on. Reppanalle tuodaan - jos tuodaan - kaikki eteen. Hänelle on osoitettu hänen yhteiskunnallinen paikkansa. "Sinä olet tällainen! Hyväksy se. Tee reppana reppanan osasi."Ja reppana ottaa osansa vastaan, ehkä kitisten, mutta voimattomana, pahimmillaan kiitollisena. Hänet opetetaan ja koulutetaan olemaan tietynlainen - usein sillä tavoin markkinavetoinen, että narsistit hyötyy. Reppanalla ei ole hampaita. Miksi olisi? Ei hän ole niitä tarvinnut. Reppana on kesytetty pentu. Reppana ei taida ronskia huumoria.

Aggressiivisuudesta on sanottu seuraavaa: onko nyrkkeilykehässä oleva nyrkkeilijä hullu raivopää vai sankari? Vastaus: yleisö päättää. Jos olo on kovasti sankarillinen, voi pysähtyä miettimään, ketä on mäiskimässä, ja miksi? Kenelle esiintyy? Mitä tavoittelee? Meinaa kyllä joku aina turpaansa ansaitsee. Mutta ei suinkaan kaikki. Itseasiassa harvempi mitä luullaan. Typerintä olisi mäiskiä heitä, joita säälii. Vahvemmilta taas saa turpaansa. Jos saa. Ihmistä paheksutaan usein siksi, että hän on niin sietämättömän vahva, ja tuo sen esiin. Ehkä jyräävällä tavalla.

Kun tekee seksuaalisen valloituksen, voi miettiä itsekseen, mikä on se oma yhteiskunnallinen ja sosiaalinen paikka? Joskus meinaa kun sitä kovasti ansioituu, muiden paheksuntaa täytyy vain sietää. Ja joskus taas sääliin täytyy suhtautua ylimielisesti: "minä olen parempi kuin sinun typerä säälisi".

Viisaus ei siis ole harmittomuutta tai elämän värittömyyttä. Viisauteen kuuluu maailman ja oman tilanteen hahmottaminen. Mutta myös hyveet. Ennen kaikkea kyky jäsentää ja kyseenalaistaa.

Ehkä reppana mies maksaa seksistä. Vai onko kyseessä silloin miehen rohkeasta kokeilusta? Mene ja tiedä. Ehkä tuntoja on molempiin suuntiin. Summa summarum: maailma on moniselitteinen paikka. Mutta maailma on myös sitä mitä se on. Saako rahalla tuotteen vai seksuaalisen valloituksen? Vai molempia? Usko mihin uskot. Ainakin panolle pääsee.

Joka tapauksessa, kun hahmottaa omaa paikkaansa, samalla hahmottaa, mihin paikkaan on muita asettamassa. Kun aggressiivinen nainen huorittelee miestä, siinä on jo meininkiä.