Terapiasta suoraan prostituoidulle

Antin on luultavasti pakko pitää taksansa korkealla, koska toivottavaa on, että hänen asiakkaidensa todellinen motiivi olisi itsensä hoitaminen, eikä mikään muu. On nimittäin aina tragedia, jos ihmisen pitää vartavasten keksiä itselleen jokin psyykkinen ongelma tai muu vastaava elämänhaaste, vain, että pääsisi juttelemaan toiselle ihmiselle. Meinaa siinä vaiheessa oltaisiin menty ihmiskuntana jo pahasti metsään. Silloin identifioisimme itseämme jonkin henkisen ongelman kautta vain siksi, että tulisimme kohdatuksi. Tilanne olisi ihmiskunnan kannalta säälittävä.

Itse en tee terapiaa leipätyökseni, mutta lisäkoulutuksena tuo menee, vaikka työskentelenkin parhaillaan (mielen)terveysalan ulkopuolella. Oma vahvuuteni ja osaamiseni on päihdetyössä.

Kotona näistä teemoista tulee paljon puhuttua, koska emäntä on terveysalalla, mutta itse olen jättänyt esimerkiksi vapaaehtoisen kriisipuhelimen ja muun akuutin mielenterveystyön pois, sillä puuhasta jäi vähän se maku, että ongelmia pyritään tätänykyä enemmänkin markkinoimaan kuin hoitamaan. Ihminen nähdään ongelmakeskeisesti: "jos et ole kukoistava tai muuten vain hyveellinen, sinussa on jotakin vikaa".

Ihminen harvoin tuntee olevansa kukoistava esimerkiksi kovassa ripulissa, puhumattakaan, miten eritavalla kukoistuksia nyt ylipäänsä miellämme - minun kukoistukseni ei välttämättä ole sinun kukoistuksesi - silti laajalti näkyvä mielenterveystyö pyrkii rakentamaan kapeaa kuvaa siitä, mitä hyvä mielenterveys kukoistuksineen muka olisi.

Asiaintilaa pahentaa entisestään yhä enemmän kuplaantuva mielenterveystyö, jolla tuntuu olevan aina vain vähemmän kenttäkosketusta yritysmaailman dynamiikkaan. Toisin sanoen ihanteisiin ja tapoihin rakastunut mielenterveystyö on menettämässä kosketustaan siihen, miten maailma tosiasiallisesti pyörii (en nyt ota kantaa siihen, miten maailman tulisi pyöriä. Se on eri kysymys). Lopputuloksena loppuunpalaneet ihmiset suorastaan kilpailevat siitä, kenen mielenterveys näyttäisi parhaimmalta, ja kuka hoidattaisi itseään parhaiten. Se on ikävää ja outoa.

Itse en markkinoi omaa toimintaani, koska joutuisin silloin tuottamaan eetteriin lisää yksilöön kohdistuvaa ongelmapuhetta, mutta maksua vastaan olen aina valmis tarjoamaan terapiaa. Ja kuten sanottu, päihderiippuvuus on erikoisalaani.

Silti ennaltaehkäisevä työ on lähimpänä sydäntäni. Ennaltaehkäisyyn liittyy oleellisesti liikunta, terveellinen ruokavalio, itsensä älyllinen haastaminen ja muutenkin hyvät ystävät. Näitä myös tarjoan yhdistykseni Salon taide ja filosofia toimesta. Meillä on ilmaista sählyä, ilmaista filosofista keskustelua (akateemisesta kadunpuheiseen), ilmaista koodausta (siinä vaaditaan jo vähän osaamista), ja kun näihin porukoihin liittyy, syntyy kaveruutta ja ystävyyttä. Nykyinen firmani sponssaa yhdistyksen kustannukset.

Ennaltaehkäisevä työ ei ole mitään rakettitiedettä, vaan enemmänkin viiteliäisyyttä. Silti ongelmakeskeinen puhe valtaa alaa, ja samalla lobbaa sitä käsitystä, että ihmisen mieli vaatisi jatkuvasti jonkinlaista kirurgisen tarkkaa käsittelyä. Näin ei suinkaan ole. Demonstroin aihetta hieman parilla filosofisella kysymyksellä, jotka paljastavat itsereflektiivisesti asenteiden eri nyansseja.

Eli: seksityön mainostaminen on kiellettyä. Terapeutti ei voi siis ohjata ujoa yksinäistä puutteesta kärsivää asiakastaan seksityöläiselle, koska hän ei löydä seksityöläisen puhelinnumeroa mistään. Tulisiko terapeutin silloin:

a) ohjata asiakas seksuaaliterapeutille, joka opastaisi asiakasta rohkeammaksi seksuaalisissa haluissaan, eli muuttumaan sellaiseksi, että hän itse kykenisi parempaan saantiin, eikä pettymykset tuntuisi enää niin pahalta? Asiakkaan varsinainen tavoite ei silloin ikävä kyllä tyydyty, mutta hän luultavasti saa uusia eväitä luodakseen itselleen toiveikkaampaa huomista.

b) hoitaa asiakasta itse, ja puhua esimerkiksi sisäisistä traumoista, riippuvuuksista ja rajoitteista, ikään kuin ne täydellä varmuudella vaikuttaisivat keskeisesti henkilön suorituskykyyn jokapäiväisessä elämässä, eli tarjota paljon tiedollista informaatiota ja mielen työkaluja, ja tienata siinä samassa usean tapaamisen myötä muhkea tilipussi itselle, ilman että asiakaan todellinen tavoite tulisi tyydytetyksi, tai välttämättä edes kohdatuksi?

c) ohjata asiakas selvittämään maksetun seksin mahdollisuuksista? Hyvä seksi kun on yleisesti todella terapeuttista. Riskinä on tietysti selvitystyön vaikeus, mahdolliset rakastumiset, ja samalla muut "sielun" vauriot.

Voit kuvitella iltapäivälehtien keksimät otsikot alimmasta vaihtoehdosta: "päihdeterapeutti ohjasi asiakkaansa prostituoidulle". Joko siinä loppuisi meikäläiseltä asiakkaat laakista, tai sitten niitä tulisi jonoksikin asti. Media leipoisi minusta jotakin terapeutin ja sutenöörin väliltä.

On myös hyvä kohdentaa huomiota siihen, että ongelman laatu on oleellisesti toisenlainen, jos terapia-asiakas olisi vaikeavammainen tai muuten toimintarajoitteinen, eli kuuluisi heikoimmassa asemassa oleviin. Silloin maksettu seksi voisi olla ainoa vaihtoehto tyydytykseen, mutta miten lehdistö tämän tulkitsisi? Kannattaako terapeutin laittaa maineensa peliin ja ottaa julkista riskiä puhuessaan näistä avoimesti, vai onko hänellä nimenomaa velvollisuus siihen?

Mielestäni terapeutin ja asiakkaan ei tulisi harrastaa seksiä missään olosuhteissa, koska kyseessä ei olisi enää älyllinen keskusteleva terapia sinänsä, vaan kanssakäymisen laatu muuttuisi oleellisesti. Eettisessä mielessä terapiasuhteen päättymisestä pitäisi aina olla riittävästi aikaa (noin vuosi), että terapeutin vastuun voisi irroittaa normaalista inhimillisestä kanssakäymisestä. Koska lopultakin: onhan se terapeuttikin vain ihminen kaikkine rakkauksine ja haluineen.

Näissä teemoissa olisi poliitikoilla ja terapeuteilla yhteiskunnallista työnsarkaa tehtävänä.