Sepalus auki

Myös naisen nimi oli unohtunut. Tänään sen toki muistan, mutta silloin en. Missä piilee tällaisten reissujen vaara? Ainakin siinä, jos ei käytä kumia. Kannattaa siis käyttää kumia. Siinä suuri viisaus.

Jälkeenpäin olen miettinyt käytettiinkö humalatilaani hyväksi? En tiedä. Enkä välitäkkään tietää. En kai vain ole niin hirveän siveä ihminen.

Jos laskisin sormillani kuinka paljon - ja millä eri tavoin - ihmiset minusta hyötyvät tai yrittävät hyötyä, niin en muuta tekisikään, kuin laskisin sormiani ja pohtisin muiden syvimpiä pyrkimyksiä. Mutta niin. Omissanikin on tarpeeksi tekemistä. Lohduttaa kuitenkin tietää, että tuskinpa kukaan on intentioistaan niin hirveän syvällisen perillä. Joskus sitä vihataan yhdessä, joskus taas rakastetaan. Eivätkä viha ja rakkaus ole toistensa vastakohdat. Vielä useampaan asiaan suhtaudutaan terveen välinpitämättömästi. Sitä on mielenrauha.

Toki pyrkimyksiä, oletuksia ja käsitteellistä tajua on ihan viisasta kyseenalaistaa. Sekä omia että muiden.

Pojalleni olen sanonut, että kokemukseni mukaan naiset ovat vastahakoisempia käyttämään kumia kuin miehet. En tiedä tutkijoiden kantaa tähän, enkä niin välitäkkään tietää. Eiväthän luvut oleellista kerro. Eli sitä, että on viisautta pitää huolta omista asioistaan. Kumi on hyvä ehkäisemään sekä vauvoilta että tartunnoilta. Se on riittävä opetus. Käytä kumia, poika.

Toisaalta voihan sitä kysyä missä menee massasuojan (kuten rokotusten) ja yksilön oikeuksien (kuten kuminkäytön) päätösrajat? Eli kuka päättää meidän puolestamme kumi- ja rokotepakoista? Vastaappa siihen, niin vastaat samalla rauhantutkimukselliseen peruskysymykseen, eli: "kuka saa päättää puolestamme, ja mitä. Ja ennen kaikkea, miksi?"

Kenellä on oikeus mihinkin?

Valta on helposti huijattavissa pois. Sen kun antaa ihmisten kuvitella, että heillä on valtaa omiin juttuihinsa, se riittää. "Ethän sinä tarvitse kumia, kun minulla on näitä ehkäiseviä pillereitä".

Uskoisiko tuota?

Oikeaa ja todellista vapautta on vain kahdenlaista. Vapautta johonkin, ja vapautta jostakin. Kumin käyttö ehkäisee raskauksia, ja massarokotteet vapauttavat tietyiltä sairauksilta. Vapautta on siis käyttää kumia, mutta vapautta on myös rakentaa yhteiskuntaa suojaava rokotemyönteinen terveyslaitos. Hus pois pahat pöpöt meitä kiusaamasta.

Silti jotkut uskovat Suureen vapahtajaan ja hänen tulkkiensa sanoihin - yhtenä ainoana totuutena. Ei sellainen ole vapautta.

Tieto on siis valtaa, mutta tieto ei ole poliittista valtaa. Eli tieto ei ole yhteisten asioiden päättämistä. Liian moni kuvittelee tiedon olevan poliittista valtaa, mutta näin ei ole. Ja tästä on väännetty. Luojan tähden tästä asiasta on väännetty. Eihän esimerkiksi kumin käyttökään ole tae seksistä. Ei, vaikka kuinka ymmärtäisi kondomin hyödyt ja haitat. Viis siitä mitä tietää. Kaksi rationaalista toimijaa ei voi pakottaa toistaan mihinkään. Ja seksuaalisuus jos jokin on rationaalisen ihmisen piirre. Opi siis soidintanssi. Näin parannat mahdollisuuksiasi seksiin. Flirttaile. Valloita hänet.

Tiedolla voi pyyhkiä persettä viimeistään siinä vaiheessa, kun hurmioitunut väkijoukko käy päälle. Armeija kyllä suojelee mielipuolisilta väkijoukoilta, se on armeijan tehtävä, ja korkein tiedonnäyte - teknologia - on aina armeijan puolella, ainakin toivottavasti, mutta armeija ja sen jäykkä komentoketju ei saisi olla mikään arkinen imperatiivinen hierarkia, mitä se uskonnoissa tuppaa olemaan. Eli että ylempi olisi muka viisaampi ja tietäisi kaikesta paremmin. Tieto on askel vapauteen - eikä siis poliittista valtaa.

Anekdootti tiedosta: meillä oli velipojan kanssa juttua veneilystä. Meistä kumpikaan ei veneile, mutta puhumme siitä usein. Veljeni ilmoitti runollisesti, että jos hän joskus ostaisi veneen, niin hän saisi varmasti hyviä neuvoja sen hoidosta. "Kyllä veneilijä veneilijää auttaa" hän totesi innostuneesti. Purskahdin nauruun. Kuulosti niin runolliselta. Mutta ei saisi olla noin naiivi. Ehkä veneilijät auttavat toisiaan, ehkä eivät auta. Toisaalta, osaavatko veneilijät auttaa toisiaan? Mene ja tiedä. Jokainen on joskus apua tarvitseva aloittelija. Silloin on vaikeaa kyseenalaistaa muiden opetuksia - tietoa. Ja silloin nimenomaa tarvitsee opetusta - tietoa. Sellaista tietoa, joka opettaa tuntemaan "avun" ja "asioiden toimimisen" eron, ja ennen kaikkea: kyseenalaistamaan ylimääräisen.

Toisin kuin woke-kulttuurissa, veljeni ei pahoittanut mieltään naurulleni. Hän itseasiassa nosti esiin Kari Enqvistin tuoreimman kirjan. Siinä oli mainintaa, miten runouteen tottumaton Saksa otti aikanaan Hitlerin retoriikan vastaan typerryttävän vakavasti. Homma ei toki mennyt aivan niin yksinkertaisesti, mutta oppi on hyvä: "runouden tunteminen on toimiva lääke paskanvakavuutta ja yksiselitteisyyttä vastaan". Näin se on.

Runoudesta voi oppia retoriikan ja tosiasioiden ristipaineen. Maailma on näet oikeasti raadollinen paikka elää. Kaunopuheet eivät luo todellisuutta. Ei, vaikka kuinka tahtoisi ja toivoisi asioiden olevan tietyllä - moraalisesti hyväksyttävällä - tavalla. Ilman kumia voi saada kupan. Ehkäpä jopa lapsen. Ja viimeistään lapsi on vakavasti otettava asia. Aivan kuten Hitlerin lumouksellinen valtakin. Jälkimmäisestä ei vain koitunut mitään hyvää kenellekkään. Jos olit natsisaksassa "moraalisesti arvelluttava" lapsi, olit pian kuollut lapsi, kiitos sairaan eutanasiaohjelman. Arjalaisen lapsen piti olla näet puhdas superlatiivi.

Jotkut väittävät kondomin olevan murha. Saman kirjallisuuden mukaan ihmisen tulisi versoa vähän joka paikkaan. No ei ainakaan minun ole annettu versoa. Hyvä niin. Ehkäpä loputon synnintaakkani juontuukin siitä, että olen käyttänyt elämässäni reippaasti ja vapaaehtoisesti kumia. Olen siis tuplasyntinen. Jotkut nimittäin kutsuvat aktiivista seksielämää moraalittomaksi touhuksi. En tosin ymmärrä sitäkään logiikkaa.

Kuten uskonnoillakin, myös pornoteollisuudella on omat mielikuvansa ihmisestä ja hänen lopullisesta päämäärästään, eli oikeasta ja väärästä tavasta hoitaa hommat kotiin. Uskonnossa ihminen on lammas vailla moraalia. Porno taas on parodiaa panemisesta. Oikeasti seksi on seksiä. Terveisiä vaan kaikille superhypernussijoille. Seksi on seksiä. Ihan oikeasti on.

Yhtä kaikki. Runollisuus on lääkettä vakavamielisyyttä vastaan. Samoin ironia on lääkettä tietoa vastaan. Maailma on moniselitteinen paikka, eivätkä kaikki selitykset mene läpi. Tämän ymmärtää viimeistään silloin, kun asiat ovat runsaista yrityksistä huolimatta menneet aina päin vittua. Silloin selitellään. Osa selityksistä on huonompia kuin toiset. Priorisoi ne, tee se hyvin ja rehellisesti, havainnoi ja tulkitse. Tunteilla on oma paikkansa maailmassa, eikä yksiselitteisyys kannata. Näillä pääsee pitkälle.

Palaan vielä hiukan mielensäpahoittajiin. Sopii kysyä, miksi jotkut fiksut juopot ovat yhtenä hetkenä niin runollisia ja lennokkaita, mutta toisena hetkenä vakaalla kädellä - ja suurta päättäväisyyttä osoittaen - ampuu itseään päähän? Vastaan teille: he ovat sairaita ihmisiä. Sairas tarvitsee hoitoa, apua ja tukea.

Hemmingwayn ja Morrisonin kaltaiset alkoholistit olisi pitänyt passittaa ajoissa hoitoon. Sairauksissa ei ole mitään ihailtavaa, mutta mitä vielä. Jos sanot alkoholistille että lopeta juominen, olisi se sama, kun sanoisit ripulista kärsivälle: älä pasko.

Juice Leskinen kirjoitti peräti vastavittuilulauluja aina kun hänen juomistaan kritisoi. Luulenpa kappaleen "Kaavilainen kantritähti" kertovan hänestä itsestään. 

Kuitenkin. Runoilijat runoilevat tuskastaan jotakin sellaista, mitä kaunopuheiden ystävät ostavat ja ihannoivat, ja ottavat sitten turhan kirjaimellisesti elämänohjeekseen. Samalla itse taiteilijaa jumaloidaan korkealle ihmisen ja ihmisyyden yläpuolelle. Taiteilija on viisas totuudentorvi. Onko? 

Kärsimys ei ole mikään tavoiteltava tila. Ei herran jumala ole. Olisi typerä sanoa että: "älä kärsi" jos toinen kärsii. Helvetin imperatiivit. Eli kun ihminen kärsii, hän todella kärsii. Usko siihen. Siinä sen syvällinen opetus. Kärsimys ei puhdista tai tee mitään sellaista. Buranaa voi käyttää kuumeeseen. Jos juot liikaa, mene hoitoon. Unohda turha häpeä. Ei se palvele.

Maailma on metka paikka. Ensin vedetään intopiukassa bilehuumeita, sitten kirjoitetaan synnintunnustuksia joka lehteen ja ohjelmaan, ja toivotaan homman kukoistavan kaupallisesti. Koko ajan ollaan niin autuaita että herkempää hirvittää. Lopulta hautakivelle tuodaan viinapullo tai jokin muu kikkare symboloimaan fanien myötärappiota. "Kärsimys on ihanaa, oi meitä jotka kärsii" taikka sitten "ennen kärsin, enää en kärsi, olen pelastettu!".

Uskoisiko kumpaakaan?

Hemmingway ei ollut tosimies, eikä Morrison ollut mystinen. Hemmingway oli puutteitaan kompensoiva pelkuri, joka osasi kyllä kirjoittaa, mutta vielä paremmin markkinoida itseään. Morrison taas - tuo aina niin älykäs ja nokkela rokkistara - oli sairautensa vuoksi jäänyt murrosikäisen tasolle. Jonkinlaiseen uhmaikään. Viina ja huumeet tekivät hänestä pellen, eikä se touhu ollut mitään "kapinointia amiraali-isää vastaan", vaan vastuutonta perseilyä.

Kummankaan herran luomiskyky ei olisi mihinkään kadonnut, vaikka kurjuus ja viina olisi jäänyt pois. Morrison olisi ehkä oppinut oikeasti kirjoittamaan niitä runoja, ja Hemmingway sopeutunut herkkyyteensä ja miehistynyt lisää. Eli yhtä luovia olisivat olleet ilman viinaakin, ehkäpä jopa luovempia. Joka muuta väittää, on idealistinen pelkuri.

Kirjoituspöytä ei saisi olla keskellä huonetta, vaan jossakin toimiston nurkassa, kuten Stephen King on sanonut. Elämä on nimittäin elämistä varten. Taide vain tukee elämää, jos tukee. Vakavamieliseksi menee, jos hommat on päinvastoin.