Riippuvuuksista

Tämä on aihe, joka herättää paljon närää ja silmien pyörittelyä. Mitä on riippuvuus? Tarkastellaan asiaa käsiteanalyysin, visuaalisuuden (mielikuvitus) ja tiedon kautta. Varoitan jo etukäteen: viimeisin näistä on tylsin. Empiria ei kerro paljon mistään mitään. Mitä nyt numerot tanssivat.

Käsitteellisesti riippuvuus - roikkuminen - takertuminen - on mielletty ainakin hyve-etiikassa yhdeksi paheeksi. Sen vastakohtana voisi olla suvereenius. Siinä missä takertuva polkee paikoillaan ja vääntää asioita suuntaan ja toiseen, suvereeni joko jyrää muut, tai sitten punnitsee päätöksensä siten, että hänellä on aina takaportti pakoiluun. Toisin sanoen suvereeni ihminen ei pyri koskettamaan omalla henkilökohtaisuudellaan. Hän on ikään kuin irti muista.

Suvereenin ja riippuvaisen ihmisen väliin jää autonomia - itsehallinto - eli kyky olla osana jotakin suurempaa kokonaisuutta. Tila, jossa muut koskettavat yhtä, ja yksi koskettaa muita. Se on välittämisen kehä. Ihmisiin liittymistä. Uskoisin tämän olevan meidän luontaisin ominaisuus. Ydinminää. Tai "ydinmeitä". Autenttisuutta.

Riippuvuuden ydinongelma on ikuisessa räpiköinnissä, kun kaikenlaista takertumista yritetään saada hallintaan. Se on paradoksi jo itsessään. Miten tarttua johonkin, joka pitää otteessaan?

Esimerkiksi juoppo yrittää kaikin keinoin tehdä juomisestaan sosiaalisesti hyväksyttävää, ja käy siksi säälimätöntä henkilökohtaista sotaa ymmärtämätöntä yhteiskuntaa vastaan. Häntä ymmärtää vain muut juopot, jotka käyvät ihan samaa sotaa. Kaikkea pitäisi saada tehdä tolkuttomasti. Juoppo kieltää sairautensa ja on samalla takertuvainen vähän kaikkeen. Puolisoon, sanomisiin, egoon. Kohtuukäyttö ei häneltä enää suju, vaikka vuosien harjoitus on ollut armotonta, ja sille on kirjaimellisesti annettu kaikki paukut. Nikotinisti puolestaan vetää röökiä ja kokee siitä huonoa fiilistä jne. Hänellä ei ole autonomiaa suhteessa hyviin elämäntapoihin. Tupakka pilaa häneltä sen hyvän, mistä huono fiilis nyt toistuvasti syntyy. On syntynyt käänne, jossa tupakkaa enemmänkin vain lisää kärsimystä.

Näin siis riippuvuuden käsitteellinen ongelma on takertuvuus - pysähtyneisyys. Laiva ei oikein lähde satamasta elämän merille. Kaikki on parhaimmillaankin "samaa uutta" vuodesta toiseen. Samaa arkista (sisäistä) vääntöä.

Olen jutellut joidenkin raitistuneiden alkkisten kanssa, jotka painottavat kyseessä olevan ensisijaisesti tunne-elämän sairaus, mutta olen eri mieltä siitä. Tunne-elämän sairauden ja kemiallisen riippuvuuden voi erottaa toisistaan kahdeksi eri ongelmaksi. Keskushermostollisen kemiallisen riippuvuuden vaikutuksia ei pysty sillä tavoin ronkkimaan. Jos aivot tykkää saada alkoholia, ja sietää sitä kohtuuttomia määriä, ne ovat silloin paljon vastaanottavaisempia aivoja, kuin sellaiset aivot, jotka eivät siedä tai eivät tykkää alkoholista. Aivot on mitä on. Vähän sama kuin allergiassa. Yksi pystyy syömään pähkinöitä, toinen ei. Siinä ei ole mitään moraalista. Turha sitä on selittää kummemmaksi.

Tunne-elämää voi hoitaa, vaikka olisi raitis, kohtuukäyttäjä, juoppo, tai jopa alkkis. Moni ei kai siedä ajatusta, että tavan alkkis voisi elää parempaa ja kokonaisvaltaisempaa elämää kuin raitis (tai miten näitä nyt edes punnitsee). Joka tapauksessa korkean toimintakyvyn alkkis turvautuu yhtälailla alkoholiin, kuin matalan toimintakyvyn alkkis. Siinä ei ole moraalista eroa. Takertuvia molemmat, ja usein hyötypyrkyreitä. Mutta niin on moni raitiskin. Ihmisrakkaus ja halu elää parempaa elämää on paras motivaationlähde merkitykselliseen elämään.

Jotkut raitistuneet alkkikset pelkäävät siirtävänsä addiktion mm. liikuntaan. Tämä on pelkkää selitystä ja kaunopuheista tekosyytä. Liikunta edistää autonomiaa, kunhan ymmärtää mitä autonomia on. Autonomia on sitä, ettei takerru, mutta ei myöskään idealisoidu suvereeniksi. Jos pelaat tunnin kavereiden kanssa sählyä pari kolme kertaa viikossa, ja jatkat vielä kaksi tuntia vaikka muut ovat jo lähteneet, on taipumus suvereenisuuteen ilmeinen. Toki jos tähtää huipulle, sitä täytyy osata uhrautua tällaiseen. Pyrkiä olemaan suvereeni. Kun parhaat kohtaa, täytyy olla kova. Silloin tosin tuskin on enää niin suvereeni kun luulee olevansa. Kysymys on tämä: mitä lopulta oikeasti haluat? Anna palaa! Pärjää ja ole vahva siinä.

Mutta niin. Pelkkä käsitteellinen ymmärrys riippuvuudesta ei riitä. Tulee mieleen entinen showpainija Lance Storm, joka yhdessä promossaan kaivoi sanakirjasta esiin käsitteen "tylsä" ja perusteli, miksei nimenomaa hän ollut tylsä. Kaikki osaa tämän lajin. Minäkin koitin kerran samaa aiheesta ylimielisyys. Se on kieltämättä ylimielistä ja tylsää puuhaa. Löydän myös tuhat syytä siihen, miksi en olisi esimerkiksi takertuvainen, mutta se on egon käsitteellistä puhetta. Siinä missä en itse hahmota takertuvani johonkin, emäntä voi olla eri mieltä. 

Voimme mielikuvitella mitä juoppous on, mutta voimme myös mielikuvitella mitä se ei ole. En enää muista miltä tuntui haluta alkoholia, mutta osaan kertoa miltä tuntuu haluta kahvia. Se on jotakin mitä odottaa aamuisin. Minulla on siis kirkas mielikuva aamusta, jossa juon kaksi isoa punaista muovikuppia kahvia ja kirjoitan. Osaan mielikuvitella, kuinka hyvältä aamukahvi maistuu. Joskus iltaisin odotan jo tulevaa aamua ihan vain tuon mielikuvan takia. Aivan samoin, kuin mielikuva alastomuudesta voi herättää seksuaalisia haluja. Sekään ei vielä ole takertuvuutta, vaikka mielikuva veisi mennessään. Mutta se on, jos ei pysty käsittelemään näitä asioita, vaan ajatukset ikään kuin vain jumiutuvat toistuvasti päälle.

Osaan siis kuvitella ajat ilman kahvia. Silloin aamutee laittoi tekstiin tiettyä tempoa. Tempo ei kuitenkaan ollut sitä samaa mitä kahvissa. Itseasiassa taisin olla hivenen alakuloisempi kun join teetä. Ehkä merkillepantavaa on se, että molemmat - kahvin ja teen juomisen - pystyin unohtamaan, eikä niillä ole minulle suurempaa sosiaalista roolia. Luojan kiitos minulla ei ole myöskään seksiriippuvaisen piirteitä. On varmasti helvetillistä sössiä sosiaaliset suhteensa, kun ajattelu on täynnä alastomuutta. En siis ole ihmisenä kovinkaan takertuvaa sorttia. Minulla on esimerkiksi visio siitä mitä salilla teen, ja menen sen mukaan. Salitreeni tuntuu hyvältä. Siinä sen funktio. Kropasta tulee kivempi. Ei sellaisia pidä pelätä. En kuvittele itseäni kehonrakentajaksi, mutta haluan olla tikissä.

Sitten empiriaa. Mitä esimerkiksi alkoholismi on yhteiskuntatieteissä? Ainakin se on miljardiluokan kuluerä, joka ei ota huomioon kaikkia niitä ihmissuhteita - ja lapsia - jotka saavat alkunsa kännisistä päähänpistoista. Alkoholismin havaitsemiseen ja tehokkaaseen hoitoon tulee panostaa. Hoidetaan siis sairaat. Terveitä ei kannata hoitaa. Se on täysin typerää. En ole myöskään paapomisen puolella. Annetaan ihmisistä kasvaa vastuullisia aikuisia. Sanotaan suoraan, kun hommat menee omasta mielestämme yli. Eipä me muuta voida tehdä. Ellei sitten ole lapsellisia harhaluuloja totuuden luonteesta.

Riippuvuudet yleensä noudattavat keskenään samankaltaista kaavaa, ja niiden hoitomekanismi perustuu hyveiden hahmottamiseen ja niiden harjoittamiseen. Hahmottaminen voi olla käsitteellistä tai mielikuviin perustuvaa. Kaikki lähtee siitä, kun haluaa nähdä itsensä toisenlaisessa valossa.