Rehellisyys - mitä se on?

Rehellisyys on vaikea teema. Jotkut mieltävät rehellisyyden oman mielipiteen kertomiseksi, toiset näkevät rehellisyyden jonkinlaisena itsevarmuutena, että jos vain on olemukseltaan tarpeeksi vakuuttava, niin silloin on myös rehellinen.

Nämä ovat outoja uskomuksia, mutta silti niihin joskus lankeaa itse kukin.

Rehellisyys nähdään myös totuudessa pysymisenä, mutta helkkariako se totuus sitten on? Naapurit ja juoruilijat tuntuvat tietävän sen parhaiten. Aidosti rehellinen ihminen sentään myöntää, ettei kunnolla edes tiedä mitä rehellisyys lopulta on. Ihmisestä kun ei tule yhtään sen rehellisempää, vaikka hän kuinka puhuisi ääneen omaa totuuttaan.

Mutta mitä se rehellisyys voisi sitten olla?

Jos nostan käteni ylös, ja väitän, että käteni on ylhäällä, puhun toki totta, ja olen silloin rehellinen, mutta helvettiäkö sillä on mitään hyötyä arkielämän kanssa? Minusta ei tule kättä nostamalla yhtään sen rehellisempi kuin eilen olin. Itseasiassa tämä rehellisyyskysymys on aidosti ja todellisesti filosofinen ongelma, sillä monet filosofit eivät uskalla tuoda filosofista pohdintaansa arkeen, vaan selittävät asioita ikään, kuin elämä tapahtuisi laboratorioissa käsiä nostamalla.

Filosofia on aidosti hyödyllinen työkalu nimenomaa elämänkriiseissä ja vaikkapa raitistumisissa. On nimittäin hyvin mielenkiintoista ja eheyttävää löytää itseään rehellisyyttä hyödyntäen. Pelkkä käden nostaminen ei riitä ratkomaan todellisia arkisia ongelmia, vaan tarvitaan myös kontekstia, että mitä sillä kädellä ollaan oikeasti arkisesti tehty? Joinko sittenkään vain pari kaljaa, vai liittyikö tilanteeseen jonkinasteista epärehellisyyttä?

Toisin sanoen rehellisyys vaatii valheen mahdollisuuden tullakseen näkyviin.

Vaimon tai tuomarin edessä totuus yleensä paljastuu jos on paljastuakseen. Tämä ehkä tuntuu kliseiseltä ja arkiselta vitsiltä, mutta sillä on enemmän totuuspohjaista hyötyarvoa, kun yksittäisen käsitteen "rehellisyys" pohtimisella.

Kysyn nyt johdattelevan kysymyksen: toivotko rehellisesti, että olisit pidetty ihminen, ja että sinulla olisi kykyä ratkoa vaikeita yhteiskunnallisa ongelmia ja haasteita? Aika moni rehellinen ihminen toivoo olevansa hyödyksi, mutta lupaa aloittaa rehellisyytensä vasta, kun hänet noteerataan, tai että kun hän saa rehellisyydestään jotakin korvaukseksi. Eli ihminen suostuu olemaan rehellinen haluilleen vain, jos saa siitä palkkaa.

Tänä aamuna kahvi sekoitti vatsani. Toivotin silti hyvät huomenet työntekijällemme. Mitä hyvää aamussa muka oli, jos kerta mahani oli sekaisin? Vai yritinkö huijata itseäni ja työntekijää luomalla illuusion hyvästä huomenesta? Vastaus: hyvän huomenen reipas toivotus piristi omaa ja työntekijän mieltä. Olenko siis valehtelija, joka vain manipuloi omaa psyykettään uskomaan, että aamu todella olisi hyvä? En ole. Maailma vain on hieman monimutkainen paikka.

Itseasiassa rehellisyys on parhaimmillaankin vain pyrkimystä jonkinlaiseen konsensukseen totuudesta. Tuskinpa mitään yhteismitallista rehellisyyttä edes on olemassa. Paitsi tietenkin matematiikassa ja rosvouksissa. Jos toinen varastaa lompakon, hän todella varastaa lompakon, selittääpä asiaa miten päin tahansa. Siksi asioiden perinpohjainen tuomarointi vaatiikin täsmällistä tutkivaa otetta, mutta pelkät tuomarit eivät olemassaolollaan todista sitä, että olisi olemassa yhteismitallista rehellisyyttä vaan päinvastoin. Tuomareiden oleminen yhteiskunnassa viittaa lähinnä siihen, että maailmassa ei ole olemassa mitään yhteismitallista ja helposti tulkittavaa rehellisyyttä, ja siksi siihen täytyy perinpohjaisesti kouluttaa joku, ja irrottaa hänet vieläpä kauas poliittisesta maailmasta. Rehellisyys kun vaatii valheen mahdollisuuden, ja valhe on houkuttava vaihtoehto, jos sen valossa näyttää itse paremmalta.

Rehellisyyden vaikeuden tietää jokainen, joka on joskus ollut tekemissä vakuutusyhtiöiden kanssa. Aina löytyy jokin paperi totuuden muovaamiseen. Sekä itseltä, että vakuutusyhtiöltä.

Totuuden tietää viimeistään se lakipykäliin nojaava tuomari, ja hänkin on jonkun osapuolen mielestä "väärässä".

Emme voi luoda mielipuolisia trendejä siitä, että esimerkiksi punaisten lompakkojen varastaminen olisi oikein, tai että vain sellainen ihminen olisi rehellinen, joka varastaa punaisia lompakoita, aivan kuten emme voi tehdä mielipuolisia trendejä siitä, että join vain pari kaljaa, ja siksi se on vähän, vaan rehellisyyden tulee kummuta ihmisen omasta oikeudentajusta. Silti tällaisia lomakonvarastamisia ja kaljanjuonteja tapahtuu. Bussilla matkustaminen maksamatta on epärehellisyyttä siinä missä lompakon varastaminenkin, silti oman elämänsä Napoleonit selittävät asiat kuitenkin miten päin parhaaksi näkevät. Vain puhdas vahinko voi pelastaa epärehellisyydeltä, mutta paljonkohan niitäkään ihan oikeasti sattuu?

"Olin kapakassa vahingossa tappiin asti"
"Haukuin sitä tyyppiä vahingossa päissäni"

Rehellisyys on asioista puhumista sillä tasolla ja totuudella, mitä itse elämästä ymmärtää. Vaikeampi duuni onkin ymmärtää elämää. Eli hiffata sitä, miksi edes istuu siellä kapakassa tappiin asti, eikä tee niitä asioita, mitä ehkä rakastaisi tehdä.

Jos rakastaa istua kapakassa, niin sitten rakastaa tehdä sitä. Eipä siinä muuta. Ainakin on rehellinen. Mutta kauanko kroppa ja mieli sietää tällaista rehellisyyttä? Se on toinen kysymys. Pahinta on, jos ei ikinä edes pyri selvittämään mitä kaikkea rakastaisi tehdä tämän lyhyen elämän aikana.

Tiedän, että haluan itselleni hyvän elämän. Se on rehellinen toiveeni. Se on myös eräänlainen toiminnallinen haaveeni. Pääpiirteittäin elämäni onkin todella hyvää. Valehtelenko siis, jos kerron, että kahvi sekoitti mahani ja pilasi aamun? Voinko enää puhua "todella hyvästä elämästä"?

Totta kai voin puhua. Kurjat hetket kuuluvat "todella hyvään elämään". Ainakin itse miellän "todella hyvää elämää" niin.

Ja joskus se elämä ei tunnu "todella hyvältä elämältä". Tämänkin voi rehellisyyden nimissä mainita

"Suoraselkäinen ja vahvamoraalinen suomalainen mies" on itseasiassa tosielämässä lähinnä jäärä, joka haluaa vain manipuloida todellisuutta mieleisekseen. Tällainen tyyppi uskoo puhuvansa "vain ja ainoastaan totta", tosin hänelle totuus on sitä, että senkus avaa suunsa ja katsoo mitä tapahtuu. Roiston hän tunnistaa jo pelkästä katseesta

Sitten taas ne aidosti rehellisen tyypit ymmärtää elon ailahtelut, ja ettei sitä aina olla niin sotureita.

Hyvän elämän yhteismitallista tuomaria ei ole, mutta varmasti on ihmisiä, jotka ovat epärehellisiä siitä, mitä pitävät hyvänä elämänä. Kuppilat ovat täynnä juoppoja, jotka ylistävät elämää, mutta jotka maanantaina vannovat taas parannusta. Kyllä he varmasti tosissaan ovat, mutta ovatko he rehellisiä?

Ensin hyvä elämä lähtee "pikkusen" lapasesta, mutta sitten sitä taas tavoitellaan uudestaan, tai ainakin esittämällä uusia lupauksia. Joissain väittelyssä nämä tyypit kutsuvatkin elämäänsä hyväksi, etenkin nousuhumalan aikana. Joskus jopa todella hyväksi elämäksi. Tarpeen tullen elämä on heille kurjaa, etenkin, jos tilanne ja mielivalta niin vaatii. Elämän luonnetta manipuloidaan mielihalujen mukaan, sen sijaan, että siihen suhtautuisi rehellisellä antautuvalla tarkastelulla.

Filosofia on tällaista kompleksista puuhaa. Asioiden eestaas veivaamista. Eikä kukaan jaksa filosofiaa paria tuntia pitempään per päivä, paitsi ehkä sekopäät.

Itse en osaa täsmällisellä rehellisyydellä kertoa, miksi minulla on kumppanini kanssa niin hyvä olla. Näin vain on. Se on eräänlaista rehellisyyttä, ja tällaisessa rehellisyydessä sitä toivoo pysyvänsä.