Mittasuhteet

Bongasin wikipediasta kuvan Andromedan galaksista. Ensimmäinen ajatus oli: tuo on jotakin vierasta, Linnunrata on omaa. Siinä on jo melko korkealentoista erittelyä meikäläiseltä.

Andromedan galaksin ja Linnunradan sanotaan törmäävän toisiinsa noin neljän miljardin vuoden kuluttua. Siihen on vielä aikaa. Tosin jotkut väittävät törmäyksen jo alkaneen, mutta siitä ei sovi ihmiskuntaa syyttää. Silti jotenkin oudon lopulliselta sekin tuntuu.

Miksi Linnunrata on omaa ja Andromedan jotakin vierasta? Hyvä kysymys. Mitä enemmän aika-avaruutta pohtii - ja sen suunnattomia mittasuhteita ja kiemuroita - sitä vähemmän on halua väittää, että edes olisi olemassa mitään pistettä nimeltä "tässä_ja_nyt". Matematiikassa sitä ei ole. Silti jokin on omaa ja kotoisaa, tässä ja nyt tapahtuvaa, toinen taas kaukaista ja vierasta, jossakin joskus tapahtuvaa tai tapahtunutta. Eilinen on yhtä mysteeri kuin huominenkin. Ainakin psykologisesti ajateltuna. Tämän hetken ajatukset sekavat ja hämmentävät. Joskus kirkkaat ja täynnä tyyneyttä.

En väitä samaistuvani kokonaiseen Linnunrataan. Hyvä jos kykenen samaistumaan edes itseeni. En nimittäin ole aina samaa mieltä itseni kanssa. Mutta silti pystyn hahmottaan asioita törkeän leveällä haarukalla: Linnunrata = minua lähin ympäristö = jotakin omaa. Andromedan = kaukainen galaksi = jotakin vierasta. Mitäköhän pahaa ja epäilyttävää siellä on? Naapuri on usein se pahin.

Narratiivisessa eli kerronnallisessa mielessä käsitteellinen erittely voi olla kovasti harhaanjohtavaa puuhaa, verrattuna esimerkiksi matematiikkaan, joka on kaikkien mittasuhteiden ja luonnontieteiden syy- ja seuraushavaintojen äiti, mutta matematiikka ei ratkaise ihmismielen perusmysteeriä: minä, me, täällä, sinä, te, siellä, me kaikki täällä, nuo tuolla jossain. Mikä tässä kaikessa on kysymys? Mikä meidän mielestä, mikä teidän mielestä? Mistä minä alan, ja mihin minä päätyn? En ole vastuussa Linnunrataan vaikuttavista lainalaisuuksista, mutta silti: minä täällä, Andromedan siellä. Erittely on tapahtunut. Enää puuttuu se sotilaallinen erikoisoperaatio. Koska? Miksi?

Linnunradan käsikirja liftareille väittää täydellisen suhteellisuudentajun kurimuskierteen tuhoavan aivot, koska ihminen näkee itsensä silloin äärimmäisen pienenä ja mitättömänä. En usko sellaisen laitteen ikinä toimivan. Mitätön ihminen tuskin kykenisi mitätöimään itseään. Ei vaikka päässä olisi millaiset matemaattiset kaavat. Mitätöiminen vaatii psykologista voimaa ja uskottavuutta. Mitätön tarkoittaa kirjaimellisesti mitätöntä. Silloin on psykologisesti voimaton suhteessa asioihin. Täytyy siis tunnistaa se psykologinen voima, joka oikeasti edes kykenisi mitätöimään meidät itsemme. Ja jos voimaa on, sen voi valjastaa ensisijaisesti suojelemaan, ja toissijaisesti palvelemaan - eikä siis mitätöintiin. Esimerkiksi itsensä pieneksi kutsuminen saattaa olla vain henkistä kaunopuheisuutta. Ego haluaa näyttäytyä muiden silmissä jotenkin nöyrältä. Tai sitten se on oikeasti sen tajuamista, että minä on lopultakin vähemmän kuin me. Tuo on vahva, minäkin haluan vahvistua. Opitaan. Tehdään meistä vahvat.