Minuus ja trendit - kumpaa karkuun?

Luin kirjaa kunnes havahduin: "minun ei pitäisi katsoa näin paljon telkkaria". Jännä havainto. Mikä sai minut luulemaan kirjaa telkkariksi? Ja mikä perkele sai minut halveksimaan televisiota?

Jälkimmäiseen on helppo vastata: televisio on täynnä epärealistisia ohjelmia ja typerryttäviä mainoksia. Elämässä on paljon mielenkiintoisempaakin pohdintaa kuin "miksi en viihdy".

Itseasiassa en ole allerginen niinkään televisiolle, vaan trendeille. Enkä tiedä miksi. Niin se vain on. Toki katson joskus televisiota, mutta hyvin vähän. Eli miten siis voisin tietää trendeistä mitään? Enhän näe niitä ikinä missään. En edes somessa, koska olen trendikkäästi luopunut somesta.

Totuus on etten tiedä trendeistä mitään. Niitä nyt vain tuntuu olevan kaikkialla. Joku kirjailija sanoi äskettäin stoalaisuuden olevan uusi trendi, joten hetken vitutti stoalaisuuskin. En tosin identifioi itseäni stoalaiseksi, varjele minua siitä, toisaalta onhan siinä oma tenhonsa.

Ihmisenä minua kiehtoo pari seikkaa; oma sisäinen keskustelu. Siinä vuorovaikuttavat Minä ja se, jota kutsutaan Joonakseksi. Näistä Joonas on sosiaalinen rakennelma - ihmiset puhuvat minusta Joonaksena, ja kommunikoi minulle sanoilla, joten Joonaksesta on rakentunut oma sisäinen höpöttäjäni. Joonas todella rakentuu käsitteellisesti, ja siten se myös puhuu Minälle oppimillaan sanoilla ja mielikuvilla. Ja Minä kuuntelee sitä kaikkea huulipyöreänä.

Eli Joonas puhuu pääni sisällä Minälle. Puhe on usein kriittistä ja arvostelevaa. Sitä on jatkunut jo useita vuosikymmeniä, eikä hiljenemisen merkkejä näy. Tosin alan tulla yhä paremmin Joonaksen kanssa toimeen, mutta Minässä on löytämistä.

Joonas arvostelee työtäni, se arvostelee sosiaalista elämääni, ja oikeastaan kaikkea mitä ikinä teenkin. Kukapa ei sellaista tyyppiä rakastaisi? Omaa arvostelijaansa. Hommassa on - kuten kaikessa muussakin - hyvät ja huonot puolensa. Ehkä oleellisinta olisi nähdä se, että nimenomaa Joonas, tuo sosiaalisuudesta rakentunut ja kirjallisuudesta sanavarastoaan ammentava mielikuvituksen rikastaja, pälättää Minälle oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, ja hyödyllisestä ja hyödyttömästä. Ikään se kuin tietäisi niistä jotakin. Toisin sanoen Minän moraalikäsityksellä on ikävä tapa rakentua Joonaksen selittelyn eli - sosiaalisten normien - varaan. En siis pääse trendejä karkuun edes oman pääni sisään. Ehkä joku eskapismia ymmärtävä viisas osaisi palauttaa minut todellisuuteen.

En halua rikkoa Minää miellyttääkseni muita, mutta toisaalta, en haluaisi olla täysi kusipääkään. Haluan uskoa Minästä jotakin hyvää. Jos haluan muuttua (mitä usein myös haluan), luulen, ettei minun parane muuta Minää, koska mitä se hyödyttäisi? Arvostelija Joonas jatkaisi samaa showtaan kuin aina ennenkin. Samalla temmolla. Samoilla kriteereillä. Trendikkäillä ajatuksillaan. Vuosikymmenien kokemuksella. Ja itseasiassa epäilen Joonaksen olevan jo lähtökohtaisestikin kaikenlaisen muutosvimman takana (tänään kun kukaan ei ole riittävä ja kyllin kelvollinen ilman motivaatiopuhujan tai tiedetyypin aamenta), sillä Joonas ottaa vaikutteensa juuri ulkomaailmasta ja pyrkii kulkemaan sen viitoittamaa tietä. Eli ehkä siis jätän Minän rauhaan, koska - noh - se on ihan mukava tapaus, ainakin luulisin. Sen sijaan alan pohtia syvemmin: onkohan Joonaksen päättelyssä aina ihan perää? Hmm. Joskus on, joskus ei. Itseasiassa luulen Minän arvioivan lopultakin sitä, kuinka lähelle napakymppiä Joonas osuu omissa trendikkäissä spekulaatioissaan.

Minä on jotakin hyvin mielenkiintoista. Paljon mielenkiintoisempi kuin Joonas.

Ps. Emäntä tekee terveydenhoidollisen katsauksen firmaamme. Pitäisikö sanoa, että velipoika lajittelee vaarallisia kemikaaleja palkatta, ja minä ja yksi toinen kaveri siirtelemme 100kg painoja ihan vain kukkoillaksemme toisillemme? Ehkä saadaan sanktio kelpaamattomina ihmisinä.

Löydyn: www.jjsport