Halu ja tahto - ihmisoikeudet
04.10.2023
Onko meillä riittävästi tahtoa luoda parempi huominen? Vai onko elämä vain mielipuolisten halujen repimää?
Mitä eroa on halulla ja tahdolla?
Halu on mielivaltainen, mielipuolinen ja satunnainen ihmisessä elävä tuntemus. Sen olemus on irrallinen ja leijuva. Haluun suhtaudutaan usein melko epäilevästi juuri tämän spontaanin luonteenominaisuuden vuoksi.
Tahto puolestaan kuvastaa järjen ja päämäärän välistä yhteyttä ja vuorovaikutusta. Kun henkilö tahtoo jotakin, hänellä on visio siitä, mitä hän toivoo lopputulokseksi, ja näin hän valjastaa oman tahtonsa tavoittelemaan tuota asiaa. Tahdon myötä syntyy yhä selkeämpi päämäärä.
Halu on siis tahdosta riippumaton asia, itsessään täysin järjetön, kun taas tahto on älyllinen asia, johon liittyy oleellisesti myös halu.
Voit haluta asioita tahtomatta niitä (rasvainen ruoka), ja voit tahtoa asioita haluamatta niitä (terveellinen ruoka).
"Järkeen" liittyy väistämättä jokin mielipuolinen halu jotakin kohtaan. Se ei ehkä esiinny tahtoa määrittelevänä tekijänä, mutta on kuitenkin mukana sen persoonallisena osasena. Me tahdomme jotakin järkevää, koska me haluamme jotakin järkevää. Rationaalinen päättely vaatii kiinnepisteet jostakin johonkin.
ihmisoikeuksista voimme siis ajatella näin: pelkkä halu ihmisoikeuksien toteutumiseen ei riitä, koska halut ovat irrallisia, vailla selkeää järjellistä määränpäätä, vaan tarvitaan myös tahtoa, eli järjellistä pyrkimystä.
Mitä sitten ihmisoikeudet ovat? Arto Siitonen Aalto yliopistosta sanoo ihmisoikeuksista näin: "Ihmisoikeudet eroavat muista oikeuksista siinä, että ne koskevat kaikkia ihmisolentoja yhtäläisesti, kun taas eri ihmisillä on, asemastaan ja toiminnastaan riippuen, toisistaan poikkeavia erityisiä oikeuksia".
Ihmisoikeuksia voidaan siis kuvata universaaleina - yhteisinä - asioina. Ne ovat jotakin, jotka kuvaavat meitä kaikkia ihmisiä haluineen ja tahtoineen. Kun kaukaa katsotaan, niin meissä kaikissa ihmisissä myös onkin jotakin perustavanlaatuisen samaa.
Tätä voi ajatella näin: vedessä olevia pieniä pöpöjä ei näe ilman mikroskooppista erittelyä, silti sujuvan arjen takia vesi tulee osata nähdä vetenä, ei pelkästään ällöttävinä bakteereina. Myös ihmisyys on tervettä nähdä jonakin "yhteisenä epämääräisenä juttuna".
Siispä ymmärtääksemme universaaliutta, meidän tulee olla perillä siitä, mitä ihmisyys on suurinpiirtein.
Immanuel Kant kuvaa yhtenä kaikille ihmisille yhteisenä päämääränä onnellisuuden päämäärän. Ajatus on todella kaunis, huolimatta siitä, että onnellisuus on hyvin vaikea käsite. Onnellisuudella voidaan tarkoittaa mielipuolisesti sekä tunnetilaa, että yhteiskunnan puitteita. Jos yksi löytää onnellisuutensa tekemällä yhteisesti parempaa maailmaa, toinen löytää onnellisuutensa meditaatiosta. Nämä kaksi tekijää voivat olla ristiriidassa keskenään, jos henkilö velvoitetaan haluttomasti auttamaan esimerkiksi juoppoa naapuriaan, sen sijaan, että toimisi kuten itse tahtoisi.
Kant pyrkii hyvään ja oikeaan lopputulokseen kategorisen imperatiivin keinoin, jonka yksi muotoilu on tämä: "Toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki"
Jos juoppo haluaa masentuneena tehdä itsemurhan, tulisiko
a) kaikkien juoppojen tehdä itsemurha, koska se on juopon halu, ehkä tahtokin?
b) toimia jotenkin toisin, eli toimia halustaan ja tahdostaan riippumatta?
Jos vastaus on b, kenen velvollisuus on auttaa juoppoa?
Toisin sanoen oma moraalinen ymmärrys voi piillä jonkin sellaisen toimintatavan tai oivalluksen takana, jota emme vielä - elämämme synkimpinä hetkinä, tai miksei rauhallistenkin elämänvaiheiden aikana - edes tiedä tai ole kosketuksissa.
Raitistunut alkoholisti ymmärtää, että juopuneen synkin tahtotila ei ole se ihmistä määrittelevin tahtotila. Mistä siis minä tai Kant voisimme tietää täsmällisesti kaikkea niinkin laajaasta käsitteestä, kuin universaali? Millainen "päämäärä" kukin meistä olisi alati muuttuvassa sisimmässämme?
Kant toteaa ytimekkäästi, että jokainen olento on olemassa myös päämääränä, eikä siis pelkästään välillisenä jonkun muun tahdon toteutumiseen. Tämä luo hieman sitä oletusta, että jokainen ihminen toimisi tahtonsa - ei siis mielipuolisten halujensa - pohjalta. Tätä sietää kritisoida, vaikka perusajatus onkin osuva.
Mitä on "päämääränä" oleminen? Esimerkiksi alkoholismin tai tahdosta riippumattoman hoidon näkökulmasta katsottuna, on äärimmäisen tärkeää erottaa, minkälainen toiminta kumpuaa spontaanista ja mielivaltaisesta halusta, ja mikä tahdosta, ja mikä ei kummastakaan näistä, eli mikä kumpuaa jostakin päämäärättömästä ja terveyttä pilaavasta, kuten kemiallisen aineen addiktiosta tai psykoosista.
Yksi ihminen haluaa raitistua, mutta oma tahto ei kovasta työstä huolimatta riitä siihen, koska ympärillä ei ole hänen haluaan tukevia henkilöitä. Lopulta myös tahto katoaa - jää vain pakonomainen haluttomuus juoda lisää. Yksi taas tahtoo eroon hallusinaatioistaan, mutta voimakas halu lääkkeettömään hoitoon estää oikean lääkkeen löytämisen, ja lopulta sairaus pahenee hillitsemättömäksi krooniseksi psykoosiksi (huom. aiheesta kiinnostuneet, tutustukaa keroputaan malliin t: entinen mt-hoitaja).
Summittaisella ja karskilla ihmiskuvalla emme kykene erittelemään, milloin tahdostariippumaton hoito on paikallaan, ja milloin ei. Tarvitaan yksityiskohtia, mitä universaalit lait eivät tarjoa.
Oman käsitykseni mukaan universaalit ihmisoikeudet ovat jotakin sen kaltaista, että ne velvoittavat tahtomaan hyvää ja oikeaa - ei niinkään kategorisen imperatiivin pohjalta - vaan sen pohjalta, mitä me ihmisinä noin suurinpiirtein olemme, ja mitä luulemme jo nyt ymmärtävämme elämästä ja moraalista. Se ei ole harmitonta puuhaa, kuten tahdostariippumaton hoito osoittaa, siksi tarvitsemme myös ehdottomia käskyjä yleisiksi ja velvoittaviksi suuntaviivoiksi. Toivoa sopii, että huomenna ymmärrämme enemmän omasta ja yhteisestä moraalista kuin tänään.