Eettinen stressi - Tule eutanasia, tule

Hoitotyöhön on lanseerattu käsite "eettinen stressi". Se kuvastaa tilannetta, jossa hoitotyön yleisesti hyväksytyt periaatteet ovat ristiriidassa hoitajan omien periaatteiden kanssa.

Eettistä stressiä syntyy esimerkiksi vanhusten huonosta hoitamisesta. Hoitajan on mahdotonta olla ylpeä työstään, jos sitä on liikaa suhteessa hoitajiin. Vanhusten "hoito" tarkoittaa liian monelle hoitajalle sitä, että hän yksin juoksee hikipäissään yövuorossa auttamassa kolmeakymmentä eritteissään makaavaa vanhusta. Ole siinä sitten ylpeä hoitokodin etiikasta.

Hommassa korostuu ihmisen sokea typeryys: ensin menestyvä markkinointiolettu runoilee tarjoavansa hyvää hoitoa hoitokodissa, vaikka käytännön totuus on aivan toinen - ja kaikki tietävät sen. Markkinoidut eettiset periaatteet ovat käytännössä täysin mielikuvituksen varassa, eikä niillä ole mitään käytännön edellytyksiä. Tämä rakenteellinen ongelma ei johdu hoitajien pahuudesta. Ehkä rahaihmiset vain uskovat omiin mainospuheisiinsa kuin lapsi mielikuvitukseen. Vanhus ei ole heille enää elävä ihminen, vaan tehoton kuluerä, joka on oman pään sisällä käännetty taloudelliseksi voitoksi. Tämä hyväksytään valtiollisella taholla.

Tähän eettiseen stressiin löytyy suhteellisen helppo ratkaisu: palkataan enemmän hoitajia. Kumma kyllä rahaihmisillä ei tunnu olevan ratkaisua siihen mistä rahaa saisi. Kunhan kerrotaan sijoitusvinkkejä joissa apinatkin arpoo oikein. Älyä ei siis käytetä varsinaiseen ongelmaratkaisuun, vaan tyhjään spekulointiin. Tai sitten heidän ihmiskäsityksessään vanhuus on itseaiheutettu tila, josta pitääkin kärsiä. Oi isänmaa. Olen sinusta ylpeä.

Toinen eettisen stressin muoto liittyy hoitotahtoon. Ketään ei saa hoitaa väkisin, paitsi mielisairaalassa, johon kieltämättä tulisi olla matalampi kynnys. Eettistä stressiä synnyttää vaikea kommunikaatio ja jatkuva hoitomaanittelu suoranaisille kusipäille. Tämä herättää arvoristiriitaa. Vaikka kuinka julistaisi rakastavansa ihmistä ja ihmisyyttä, niin kusipäät ovat silti kuluttavia. On raskasta joutua jatkuvan panettelun kohteeksi, kun on itse käyttäydyttävä oikein. Jengi ei kai oikein tiedosta sitä enää tänään. Kaikki tyyneys ei tule ilmaiseksi. Ei ainakaan sellainen, joka opitaan ihmisten parissa eikä yksin metsässä.

"Eettisen stressin" käsite on nerokas. Se on ensi askel kohti eutanasiaa. Pian kun tarpeeksi moni hoitaja alkaa puntaroimaan sisäisiä tuntemuksiaan eettisen stressin mittaristolla, ehkä myös ongelmia ratkotaan yhä laajemmalla yhteiskunnallisella liikkeellä. Se voi tarkoittaa tietä eutanasian laillistamiseen. On nimittäin henkisesti raskasta (lue eettinen stressi) nähdä silmästä silmään kuolemansairas ihminen, joka kärsii ja haluaa pois. Hoitajien eettistä stressiä tulisi saada lieventää kunnon eutanasia-lakipykälillä.

Ongelmana ovat tietenkin he, jotka etsivät elämän tavoitteitaan raamatusta, eivätkä ikinä ole nähneet aitoa tuskaa silmästä silmään. He jatkavat lapsenuskoaan mystiseen hyvään, vaikka kaikki olisi silmin nähden kurjaa. Se on toiveajattelun sairas puoli. Hyväksyä tuska ja kärsimys ilman mitään kamppailua.

Riskinä on myös muunlainen naiivi elämänasenne. Nimittäin kuinka monta potilasta murhattaisiin vain siksi, että he ovat ihmisinä vaikeita (lue taistelijoita), ja aiheuttavat siksi hoitajille eettistä stressiä? Tarkkana saa olla.

Keskustelen aiheesta erityisen mielelläni.

When they said repent, I wonder what they meant