Älyä niihin lumitöihin

Joidenkin kanssa keskustelut polkevat paikoillaan. Omaa napaa pidemmälle ei nähdä. Ei, vaikka kuinka yhdessä yritettäisiin. Lumitöissä tämä näkyy selvästi.

Aurauslenkillä tuli vastaan eräskin herra, joka ei kertakaikkiaan ymmärtänyt omaa tilannettaan. Hänelle tuli suru ja murhe siitä, että aurauksesta syntyvä lumivalli oli levinnyt ikävästi hänen tonttinsa eteen. Mitä Tosimies tekee tällaisen ongelman edessä? Jokainen voi itse pohtia vastausta (eikös trendinä ole, että rohkea mies itkee?)

Täytyy sanoa, että jotakin oleellista tämän herran olemuksesta ja ongelmaratkaisukyvystä paljastui.

Sinä päivänä lunta satoi yhtäsoittoa reippaasti useita tunteja. Jos vedän aurauslenkin tauotta, se sujuu noin 9-12 tunnissa. Riippuen lumen laadusta. Tämä reipas pakkaslumentulo oli hyvin ennustettavissa, joten aurasin kadut kahteen kertaan. Näin lumikertymää ei päässyt syntymään yksittäiselle kadulle kohtuuttomasti. Ensimmäisellä kierroksella en viimeistellyt katuja, joten se sujahti kuudessa tunnissa. Tehokkuus oli tapissa.

Tämä herra oli siis kovasti suruissaan aamuisesta lumivallista. Kun tulin iltapäivällä uudestaan hänen kadulleen, mies pysäytti minut ja sätti: "en meinannut päästä aamulla salille, koska lumikarhe oli jäänyt pihan eteen".

Voi voi. Miten nykyihminen pärjää vastoinkäymisissään? 

Kyseisen herran naapuri oli sopivasti muistuttelemassa, että eikös ne lumityöt mene ihan kuntosalista? Sitä itsekin mietin. Olen toki samaa mieltä siitä, että voimaa on hyvä olla. Itsekin työnsin kiireisen työpäivän ohessa yhden hätäisen autoilijan pois sohjosta. Tuskinpa autoilija olisi itse pyytänyt apua. Niin paljon tilanne tuntui ottavan ylpeyden päälle.

Vastasin miehelle ettei hän olisi päässyt aamulla mihinkään, jos kadut olisi jätetty silleen. Lunta tuli niin paljon. Ja että olisi äärimmäisen typerää nuohota vain yksittäisen (laiskan ja välinpitämättömän) henkilön pihan edestä kaikki lumet, kun työkapasiteetin voi hyödyntää paremminkin. Hän ei ymmärtänyt tätä. Hän jankutti kolme kertaa samaa asiaa: "en meinannut päästä aamulla salille". Väliin tyyppi sopersi "etten vittuile sinulle". Silloin miestä vasta kävikin sääli. Luuleeko hän että tuollaisen itsesäälin voisi edes tulkita vittuiluksi? Samanlaista ruikutusta kun juoppojen kohtuuspuheet lähikapakassa.

Vittuilu on taitolaji. Hyvän vittuilijan kanssa viihtyy. Homma käy kun tanssi. Tämän miehen sönkötys oli lähinnä ruikutusta ja laiskuutta. Ei muuta. Teboiljuoruilijan tasoa.

Filosofinen knoppi: hyveitä voi tavoitella siten, että pyrkii pois paheesta. Eli vaikkapa laiskuudesta ahkeruuteen, säikystä rohkeuteen, kuuntelemattomuudesta kuuntelijaksi, epätäsmällisestä täsmälliseksi.

Superlatiivit eivät ole hyveitä. Ja maailmassa jossa on kauneutta, on myös rumuutta. Motivaatiopuhujat paskantavat housuun kuullessaan nämä faktat.

Hyvä ihminen siis välittää. Hän ei ole välinpitämätön. En nyt jaksa argumentoida tätä sen enempää. Olenko minä välinpitämätön ihmisten pihojen eteen jäävistä lumikarheista. Useinkin. Olen myös melko välinpitämätön juoruille. Siitä voi kotipsykologit sitten luoda minusta jonkinlaisen eheän profiilin. Se ei kuitenkaan poista sitä, että jotkut istuvat kotona laiskasti perseellään ja itkevät kun eivät pääse salille: "aurakuskin syy". 

Terveisin: kiukkuinen veronmaksaja