Aggression ihanuus ja siveyden vaiva

Oikeasti aggressiolla on myös etunsa.

Aggressiivisuutta voi soveltaa kaikenlaisiin mystisiin juttuihin, kuten esimerkiksi petipuuhiin. Olisi nimittäin aika tylsää, jos seksin molemmat osapuolet olisivat vain ns "alistujia". Ainakin toisen olisi hyvä haluta jotakin, ja ottaa haluamansa, muuten homma menee oudoksi. Sitä tarjoaa aggressio: toiminta nautinnon saamiseksi.

Toisaalta, jos molemmat osapuolet ovat voimakkaan aggressiivisia, haluamiset menevät pahasti ristiin, eikä sekään ole hyvä juttu. Tarvitaan myös tilannetajua.

Joukkopanoista en nyt kirjoita, enkä syvällisistä tasatahtiin nytkyttävistä rakastajista. Ne tehkööt mitä lystää.

Seksin aggressiivisuus piilee halussa toimia himon eteen, mutta samalla tulisi aistia tilannetta ja tunnelmaa, ettei homma lyö pahasti yli ja pilaa kaikkea. Missä menee hyvän meiningin rajat? Vastaus: jokaisella erikseen. Tilannetta ei sinänsä tarvitse arvailla, kunhan ymmärtää ein olevan aina ei, ja on utelias selvittämään muutakin.

Aggressiivisen osapuolen roolia voi tarvittaessa vaihtaa, ja se on luontevaakin, koska kyseessä on haluun ja nautintoon pohjautuva toiminta. Tästä päästäänkin salattuun kysymykseen: voiko seksin toinen osapuoli olla parempi? Mene ja tiedä. Oli miten oli, yhden kanssa hommat sujuu paremmin kuin toisen. Tai ainakin eri tavalla. Tätä voi kutsua seksuaaliseksi yhteydeksi.

Seksin tekee mystiseksi se, että siihen on vaikea löytää kahvipöytäsanoja. Miten säilyttää siveä ja rationaalinen ote keskustelussa, mutta puhua silti asiasta? Mielestäni on koomista keskustella panemisesta liian analyyttisesti: "mitä mieltä olet tästä asennosta? Löytyi kamasutran sivulta neljä" "Nojaa, asteikolla 1-5, se on miellyttävyydeltään joku 3 ja puoli". Saahan toki näinkin puhua, mutta meneekö ne hommat sitten ihan kirjan mukaan, kun tositilanne tarjoutuu? Olisi siinäkin titteli: kirjanoppinut nussija.

Seksiin pätee sama suhteellisuus kun kaikkeen muuhunkin elämään: yhtenä päivänä tietystä jutusta nauttii enemmän kuin toisesta. Turha siis tarkastella kaikkia asioita liian täsmällisesti. Parasta kuitenkin olla edes hiukan perillä siitä, mitä itse haluaa ja toivoo, ja mitä ei. Tämä vaatii kokeilemista ja virheen ja naurunalaiseksi joutumisen riskiä. Elämä ei ole vaaratonta. Harmia sattuu.

Siveys taas on jotakin sellaista, joka on sekä tarpeellista, mutta myös outoa. Ensinnäkään ei ole tervettä paljastaa muille kaikkea itsestään, koska vaarana on minäkuvan murtuminen. Tulee siis olla tarkkana mitä uskaltaa näyttää ja mitä ei. Toisekseen voidaan kysyä, mihin siveys sitten perustuu, jos ensin kuljetaan kylillä vaatteet päällä muina miehinä ja naisina, mutta yhtäkkiä panettaakin jo niin kovin, että kiirehditään himon vallassa kotiin tai lähipuskaan? Ihminen selvästi varjelee tietynlaista siveää ja sivistynyttä minäkuvaansa kylillä ja kaduilla, mutta on kuitenkin houkutuksesta altis joustamaan niistä, kunhan puitteet ovat oikeat. Toisin sanoen yhdessä vaiheessa sitä ollaan niin siveää ja hienoa ihmistä ettei sivistyneemmästä väliä, mutta seuraavaksi naidaankin jo kuin eläimet. Mitä kaikkea verhotuissa huoneissa siis tapahtuu? Se on mystiikkaa, silti jotakin hyvin henkilökohtaista ja kumppanille jaettua.

Pettäminen voi olla jotakin sellaista, joka tuhoaa pettäjän minäkuvan uskollisena puolisona. Halujen toteuttamisella on siis hintansa, mutta samalla myös dogmaattisella siveysuskolla. Joskus on parempi olla haluistaan perillä ja ilmaista ne ajoissa, kun pyydellä niitä sitten jälkikäteen anteeksi selittäen.

Muinoin Suomessa naiset istuttivat alasti pellavaa pelloille, jotta Jumala näkee, kuinka tulenpalava kiire hyvälle sadolle olisi. Pellavasta nimittäin tehdään vaatteita, joita siveän ihmisen tulee käyttää. Ajateltiin, että Jumalan nähdessä kaikki peltoa viljelevät alastomat naiset, hän varmistaisi riittävän sadon, jotta siveys palautuisi maanpäälle. Jumalallista logiikkaa vai miehinen/naisellinen käytännönpila? Mene ja tiedä. Ehkä miehet halusivat alastomia naisia pelloille, ehkä naiset halusivat alasti pelloille, ehkä sekä että.

Esitän filosofisen kysymyksen: piileekö siveys ihmisessä itsessään, vai ihmisen toiminnassa, vai molemmissa? Miten tämä dynamiikka toimii? Siveys piilee varmasti vähän molemmissa: ihmisessä ja toiminnassa.

Yllä mainitussa esimerkissä siveys oli toiminnallista; pieni ihminen pyrki saamaan hyvältä kaikkivoipalta Jumalalta runsasta satoa vedoten omaan tahtoonsa olla Jumalan silmissä siveä. Siveys oli siis jonkinlainen ihmisen ulkopuolelta tuleva määräys ja vaatimus mitä piti noudattaa. Näin ihminen ikään kuin kiristi Jumalalta runsasta satoa omalla siveettömyydellään. Moniko pariskunta sortuu kotona samaan? Ensin seksipuuhat laiminlyödään puhumattomuudella tai muusta syystä, sitten alkaakin tietynlainen kumppanin uhkailu ja kiristäminen kaikenlaisella siveettömyydellä?

Yhtä hyvin siveys voi tarkoittaa jotakin ihmisestä kumpuavaa. Esimerkiksi ym tapauksessa nainen kieltäytyisi viljemästä alasti peltoja vedoten nimenomaan omaan henkilökohtaiseen siveyden kokemukseensa. Mutta mikä olisi tällaisen siveyden hinta? Miten naisen yhteiskunnallinen merkitys ja naiseus olisi tämän jälkeen nähty? Muut naiset olisivat ehkä tuominneet hänet yhteisönsä ilmapiirin myrkyttäjänä; toksisena feminiininä, koska hän ei toiminut vallitsevan uskon ja käytännön mukaisesti.

Aggressiivisuutta tarvitaan sekä oman siveyden puolustamiseen, mutta myös siveydestä luopumiseen. Ihminen on mielenkiintoinen eläin.