Vuorovaikutuksesta

Sanotaan, että tietyn välittäjäaineen aktiivisuus tekee filosofin, teologin, taiteilijan tai uskovaisen. Tylyä tekstiä. Mielikuvituksesta taas puhutaan jopa sairaalloisena asiana. Miksi?
Tuleeko ihmisen ja yhteiskunnan olla jotenkin tarkkarajaisesti hahmoteltavissa ja laskelmoitavissa oleva hyötykone? Tai odotetaanko, että pelkästään joku ammattiviihdyttäjä tekisi meidät henkisesti rikkaaksi?
Mitä elämältä ylipäänsä odotetaan?
Mitä muut odottavat elämältä?
Pelastajaa? Viihdyttäjää?

Oman mielikuvituksen kanssa täytyy tulla toimeen. Se on sama juttu kun kaikissa ihmissuhteissakin. Mielikuvitus voi olla kaunis asia kun sen oivaltaa. Toisaalta se on peto jos se kääntyy itseämme vastaan.
Mielikuvituksen käyttäminen aseena on samaan aikaan sekä julmaa että jokapäiväistä. "Palkinto odottaa, kun uskot Coca-Colan hyvyyteen"
Palkitsebävuus ei ole väärin, mutta se on lyhytaikaista. 

Entä pidäkkeen merkitys tässä kaikessa? Tuleeko minun pidättäytyä mainonnan houkutuksilta heivaamalla Coca-Cola pois, vai päästää mainos sisään ja sitten ponnekkaasti kieltää itseni tuotteiden hyvyydeltä?
Enkö saa juoda colaa, vaikka juuri näin mainoksen?
Onko askeesi ainoa vaihtoehto tässä runsauden paljoudessa? Ei kai niinkään.

Miten päästää hyvä sisään? Itseasiassa se ei vaadi mitään. Antaa sen vain tulla. Loppu on kieltämistä. Se on ein sanomista. "Sinä et tule asuntooni" voisi sanoa. Sisäinen asunto on henkisyydessä. Roska tulee kieltää.

Ei se tietenkään niin helppoa ole. Buddhalaisuudessa sanotaan, että paras onni on tyhjyydessä. Siinäpä paradoksi. Samaan aikaan paras ja tyhjä. Ehkäpä tyhjyys on jotakin mitä tavoitella. Kuin jonkin oudon kilpailun palkinto. Silloin täytyy sanoa ei todella monelle asialle. Joskus se voi olla viisastakin. En tiedä.

Paljon pelastuu sillä, kun päästää rakastavan ihmisen itseen. Enkä tiedä alkaako kaikki pohjimmiltaan itsestä vai toisen kautta.