Rehellisyydestä vihjailematta

30.08.2024

Rehellisyys ei ole pelkästään eettinen ulottuvuus kuten "mitä kaikkea hyvää rehellisyys meistä paljastaa", eikä se ole myöskään hyötyajattelua kuten "kannattaako olla rehellinen". Hyödytön kusipää voi olla yhtä rehellinen siinä missä muutkin ihmiset. Itseasiassa kaikki ovat aina rehellisiä jotenkin ja jollekin. Kysymys kuuluu: kuinka salaperäisellä tavalla?

Viisas uskaltaa kysyä itseltään: kuinka hyvin hyödytön kusipää osaa naamioida itsensä? Tai vittumainen tunnekylmä narsisti?

Moni on parisuhteessaan salaperäinen. Ehkä ihan syystäkin. Jos juoppo puoliso vetää totuuden kertomisesta turpiin, niin eipä siinä ole varaa totuuksiin. Hinta on liian kova. Ellei sitten ole hyvä tappelija. Rehellisyys yksin ei siis tee maailmasta parempaa paikkaa elää. Ei vaikka kuinka osaisi taistella. Rehellisyys voi johtaa turpiinvetoihin ja vain pahentaa elämää. Ei siinä etiikat (lue kohteliaisuussäännöt) auta. Rehellisyys lähinnä hälventää salaperäisyyden verhoa, jos hälventää.

Rehellisyys yksin ei ole hyvän ihmisen merkki. Hyvyys on muutenkin pelkkä ihanne. On silti oikein tähdätä hyvään. Oikea/väärä/hyvä/paha ovat osa eettistä ymmärrystä ja käytöstapoja.

Rehellisyys voi siis myös sotkea asiat. Se voi synnyttää väkivaltaa ja ties mitä sirkusta. Totuus on se mitä se on. Siitä totuuden tunnistaa. Siksi rehellisyydeltäkin tippuu pohja, jos se vain sotkee juttuja. Jos haluat olla eettinen, älä sotke asioita. Ole selkeä. Henkilökohtaisen selkeyden löytää itsetutkiskelun ja mielenjäsentelyn avulla. Sisimmästä löytyy sekä hyvää että pahaa.

Rehellisyyden vastakohdaksi en aseta valehtelua vaan salaperäisyyden. Ja salaperäisyyksiä voidaan tutkia vihollisuuden kautta. Vihollinen nimittäin haluaa usein pysytellä salaperäisenä. Selkeää vihollista olisi liian helppo vältellä. Se olisi myös helppo päihittää.

Vihollinen on tunnistettava ja selkeä silloin, jos hän kaikista ponnisteluistamme ja kohteliaisuuksistamme huolimatta haukkuu meitä hyödyttömäksi kusipääksi. Joskus olemme oman itsemme myllytyksen uhreja. Vihollinen meissä pysyy piilossa haukkumassa.

Vihollinen on jotakin, joka pyrkii voittoon toisen kustannuksella. Vihollinen myös pelkää kostoa - tilien tasaamista - eli loppuviimein tasapainoa (tasavertaisena olemista). Vihollinen pelkää totaalisen voitetuksi tulemista, siksi vihollinen tähtää lopulliseen voittoon. Vihollinen haluaa olla niskanpäällä, joskus keinolla millä hyvänsä. "Hyvä" myllyttää "pahaa" ja päinvastoin. Vihollisen keinovalikoimaan kuuluu hämääminen, piiloutuminen ja yllätyshyökkäys. Pahuus pomppaa esiin niin että napsahtaa. Hellyyskohtaus! Raivokohtaus!

Sisäisen hyvyyden ja pahuuden tiedostaminen on kypsyyttä. Kohtuus on hyve.

Esimerkki sisäisestä vihollisuudesta ja salaperäisyydestä:

Alkoholismissa Jeppe juo, koska hän vihaa itseään. Jeppe on itsensä vihollinen ja pelkää milloin myllyttää itsensä lopulliseen itsesääliseen rappioon. Jeppe on myös salaperäisyyteensä verhoutunut, tasapainoa (kohtuutta) hakeva tyyppi, mutta salakavalasti hyvin voiton(koston)himoinen, koska tietää koko ajan jäävänsä viholliselleen (itselleen ja omille vaatimuksilleen) tappiolle. Alkoholistin täytyy voittaa (ja olla oikeassa). Kun alkoholistin rappio ja tappio näyttää ilmiselvältä, ja salaperäisyyden verho aukeaa muillekin, Jeppe paljastuu ja yrittää vähentää juomistaan. Hän pyrkii lopulliseen voittoonsa, viimeiseen ponnistukseensa, jolloin hän vihdoin näyttäisi kaikille kuka hän todella on. Kuitenkin, ainoa tapa saavuttaa lopullinen voitto on löytää harmonia (ei siis tasapaino) suhteessa itseen. Alkoholismi on aivosairaus. Se on samalla tavoin allergia kuin pähkinäallergia, eikä omia aivoja voi voittaa. Alkoholisti ei vain voi juoda. Harmonia löytyy kun alkoholisti tajuaa, ettei hänen tarvitse juoda. Se on Jepen voitto ja lopullinen tasapaino. Vihollinen on lyöty. Viholliselle (itselle) on kostettu. Kostonkierteeseen ei siis saa jäädä. Tasapaino (kohtuus) suhteessa viinaan ei alkkikselta onnistu.

Vihollinen on siis jotakin, joka tekee kaikki osaamansa hämäystemput vain lyödäkseen meidät. Vihollinen kutsuu, vihjailee, ja tekee itsensä tunnistamattomaksi. Vihollinen sekoittaa pakkaa ja huiputtaa, eikä kerro olevansa vihollinen. Joskus vihollinen esittäytyy ystävänä, aivan kuten juoppo uskoo alkoholin olevan ystävä ja auttaja. Ja kun näkyviä ongelmia sitten alkaakin ilmetä, tuo ystäväksi naamioitunut vihollinen kieltää itsensä (olemuksensa) ja pakenee mystisyyteen, eli siis katoaa pois, ettei häntä vain löydettäisi ja voitettaisi. Kuten sanottu, vihollinen ei halua tulla voitetuksi. Vihollinen on eri asia kuin vastustaja. Vastukseen riittää ponnevoima.

Viholliselle ei ole hyvä omistaa yhtään mitään. Vihollinen on jotakin, joka tulee rehelliselle kalliiksi. Sitä voi eksyä yhä syvemmälle salaperäisyyksien metsiin ja itsekkyyksien maailmaan. Vihollinen eksyttää ja rampauttaa kaiken johdonmukaisuuden. Vihollinen kehuu, maanittelee ja uhkailee. Siitä sen tunnistaa. Siitä tunnistaa myös asuuko meissä itsessämme vihollinen.

Kysymys kuuluu: onko maailma rehellisen ihmisen vihollinen? Voi hyvin olla. Ihmiset osaavat olla julmia ja itsekkäitä. Ihmiset ryyppäävät ja harjoittavat itsekästä kaupankäyntiä pyrkien maksimaaliseen voittoon. Jotkut haluavat päihittää toisen lopullisesti. Uskonnotkin harhauttavat ajattelemaan ihmisten olevan pohjimmiltaan epäpuhtaita ja syntisiä. Heillä on tietysti omat lääkkeensä millä meidät parannetaan. Terveysintoilijat harhauttavat puhumalla terveestä ylpeydestä ja terveestä narsismista. En edelleenkään käsitä miten ylpeys tai nöyryys voisivat oireilla, mutta terveystyypeillä on tapansa parantaa meidät. Tieteilijät harhauttavat puhumalla diskurssista. Tieteilijät elävät joskus ihan omissa sfääreissään. Tasapainoa he etsivät, eikä harmoniaa. Tieteilijät etsivät niitä tärkeitä asioita. Mutta ei välttämättä meille tärkeitä. Kaikki eivät tarvitse syöpähoitoa, kaikki eivät tarvitse terapiaa.

Rehellisyys voi tulla kalliiksi emotionaalisesti ja psyykkisesti. Rehellisyys voi tulla kalliiksi myös taloudellisesti, ja siihen on omat lakipykälätkin olemassa. Yhteiskunta ajattelee ensin itseään, vasta sitten yksilöitä, siksi yhteiskunta vaatii yksilöiltä taloudellista rehellisyyttä, mutta on itse salaperäisen hiljaa asioistaan. Vai oletko saanut kirjettä, missä valtio tiedottaa selkeäsanaisesti sen, että sinä saat enemmän kuin muut, että sinä olet valtion tasapuolinen ystävä, jonka kanssa valtio voi symmetrisesti toimia? Kerro minulle rehellisesti, jos olet saanut tuollaisen kirjeen! Koska jos olet, niin...

Yhteiskunnallinen harmonia ei toimi yksilökeskeisesti. Valtio näyttelee rehellistä ystävää, joten myös valtiolle näytellään rehellistä ystävää. Ei se kuitenkaan todellista ystävyyttä ole, joten eipä se ole todellista rehellisyyttäkään.

Rehellinen politiikka on sitä, kun poliitikot osoittavat niitä yhteiskunnan epäkohtia, jotka eivät ole tasapainossa keskenään. Tasapaino = oikeus/vääryys eli käytännössä tasapaino on pyrkimystä kostaa (oikeus on toteutunut, kun tilit ovat tasan = tasapaino). Rehellinen poliitikko tietää olevansa vallan- ja kostonhimoinen ihminen. Hän vain kutsuu sitä tasapainoksi, tasavertaisuudeksi, tasapäisyydeksi ja mitä kaikkea. Omien sanojensa mukaan hän on kansanpalvelija, ja kuten sanottu, kukaan ei oikeasti ole symmetrisellä tavalla valtion ystävä. Poliitikot eivät ole rehellisiä. Toki he väittävät olevansa rehellisiä, varsinkin jos he eivät ole jääneet vielä kiinni.

Laki taas pyrkii harmoniaan olematta kuitenkaan harmonista. Laki on julistus ja lupaus, että saat ajaa oikeuksiasi mutta vain jos olet tekemättä vääryyttä. Laki on pohjimmiltaan kylmä ja mitäänsanomaton, aivan kuten tuomitsijatkin. Tuomari lukee lakia ja tasapainoilee kostonhimonsa ja yhteiskunnallisen harmonian kanssa. Oikeuden tulee toteutua, kansa näet vaatii saada kostonsa, mutta se ei saisi tapahtua liian vääryyden kautta. Sekin herättäisi kostoajattelua toiselta puolelta. Kaikki haluavat kostaa. Ehkä halutaan kieltolakia. Ehkä halutaan kostaa kieltolain takia. Tunnusta! Ole rehellinen papille tai tieteilijälle. Jos sosiologisessa tutkimuksessa kysytään: kannatatko tasa-arvoa, voit vastata, kannatan molemminpuolista kostamista. Niin säilyy tasapaino, mutta ei se harmoniaa luo.

Kostaminen + etiikka = kohteliasta näytelmää eli "asioiden yhteistä ajamista kohti parempaa tulevaisuutta". Tarkemmin katsottuna ahkerat ja kehittyneet simpanssit mellastavat kimpassa tietämättä kunnolla mitä tulevan pitää. Ja esiintyvät mukavina. Syvemmin eettiset jopa tutkivat sisäisiä voimiaan. Jos sinun tekee kovasti mieli lyödä jotakuta pannuun, mutta näyttelet mukavaa, ei se mukavuus kerro vielä sinun sisäisistä taisteluista pahuutesi kanssa yhtään mitään.

Rehellisyys lakia kohtaan on etiikkaa eli kohteliaisuutta, eikä kaikilla ole varaa kohteliaisuuteen. Köyhän ei ole järkevä tapattaa itseään nälkään, joten köyhä voi yhtä hyvin varastaa leivän mikäli ei sitä pyytämällä saa. Köyhän ei lähtökohtaisesti tarvitse varastaa, jos hän saa haluamansa pyytämällä. Esimerkiksi buddhalaisuuteen kuuluu ravinnon kerjääminen, ja sillä opitaan nöyryys eli kyky vastaanottaa asioita. Nöyryyttä ei siis harjoiteta ylpeyden murskaamiseksi, vaan siksi, että uskaltaa pyytää ja vastaanottaa. Se on osa ylpeyden täydentämistä siinä missä ylpeä voi tarjota jotakin nöyryyttämättä muita. Esimerkiksi buddhalaisissa maissaa buddhalaisia kerjäläisiä kohdellaan kohteliaasti. Toisin sanoen buddhalainen nöyryys ruokkii yhteiskunnan ylpeää eettisyyttä. Länsimaissa kerjäläistä säälitään kun ei oikein muutakaan osata. Länsimaissa ylpeys perustuu yhä enemmän voittoon, ei nöyryyteen. Köyhä pitää voittaa tai rikas pitää voittaa. Rikas on voittaja tai köyhä on voittaja. Eihän siinä ole edes tasapainoa. Vain lopputulos. The End.

Tunnen monta exjuoppoa, jotka on ottanut elämäntehtäväkseen murskata ylpeyksiä. Heillä on pakkoajatus, että ihmisen pitää olla nöyrä. He tähtäävät aina voittamaan jossakin oudossa "ylpeyskisassa". Nuo superraittiit asuvat yksin, koska "naiset ovat heidän ainoa paheensa". Ovatko? Kysyn vain..

Hyve on täydellistymistä. Hyvä on ihanne. Paha on pelkän oman nautinnon etsimistä - rajoista piittaamatta ja niitä rikkoen.
Psykologinen rehellisyys opitaan lähisuhteista, koska silloin tullaan läheiseksi heille, kenelle voidaan olla rehellisiä. Rehellisyys voi tulla lopulta kalliiksi, toisaalta se voi olla hyvinkin tuottoisaa puuhaa. Jos koet itsesi arvokkaaksi, se on rehellisyyden ja ahkeruuden tulosta, koska olet ylpeä itsestäsi ja hyveistäsi. Sinut on nähty suurinpiirtein autenttisena ja se kelpaa itsellesi ja muille. Kukaan ei kuitenkaan varsinaisesti voita rehellisyydellä. Mutta tuottoisaa se voi olla.

Rehellisissä ihmissuhteissa opitaan sellaisia asioita mitä ei haluta muille paljastaa, koska paljastuminen tulisi liian kalliiksi.