Oikeutta totuudelle

Oikeutta totuudelle

Filosofi etsii totuutta terävästä päättelystä ja johdonmukaisuudesta, taiteilija totuuden ilmaisutapaa. Molempiin voi hukkua. Ikuiseen etsintään, ja ikuiseen ilmaisuun. Totuudesta saattaa muodostua upottava suo ilman että siinä kunnolla edes on.

Mielikuvitus ei saisi johdatella liikaa, ja toisaalta, kun mielikuvituksen antaa johdatella, se tulisi tunnistaa. Tehtävä ei ole helppo. Milloin totuus on liian kaukana tästä hetkestä?

Filosofi ajattelee, taiteilija jäljittelee. Molemmat tahoillaan vangitsevat totuuden salaisuutta. Mutta totuuden ympärillä on aina sotku. Sumua selkeyden tiellä. Jos tietää mitä etsii, tietää vain hukanneensa jotakin. Mielen tyyneys syntyy kyvystä puhdistaa ylimääräinen. Totuus on jotakin yksinkertaista, mutta ei yksinkertainen.

On eri asia löytää vastaus, kuin tietää vastaus. Tietäminen kaivetaan ulkomuistista. Sillä ei ole kantavaa totuusarvoa. Tietämiset ja ei-tietämiset kuuluvat jutustelun piiriin. Yksi tietää paremmin kuin toinen. Toinen tietää voimakkaammin kuin kolmas. Kolmas tietää lupsakkaammin kuin neljäs. Neljäs tietää laiskasti..
Totuudella tarkoitan asioita jotka ovat olemassa itsestämme ja itseilmaisustamme huolimatta.
Meitä ei tarvita totuuteen. Mutta saamme olla osa totuutta.

Totuudella ja tietämisellä ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Voit tietää rakastaako kumppanisi sinua, mutta kuinka totta tämä rakkaus on? Miten kumppanisi rakastaisi, jos sinua ei olisi? Millainen yhteinen tilannetaju rakkauden suhteen on löytynyt? Mitä rakkaus on yksinkertaisimmillaan? Miten rakkaudesta voisi tietää, jos kosketusta totuuteen ei ole?

Jos tilannetajua ei ole, se ei voi myöskään pettää. Eikä kenelläkään ole tilannetajua heti syntyessään. Kenelläkään ei ole myöskään tilannetajua kaikesta. On vain epämääräinen tilannetaju jostain, ja sen kanssa on tultava toimeen. Selkeyttä voi lähinnä toivoa. Sisäistä selkeyttä voi etsiä. Muu on enemmän tai vähemmän sotkua. Se on tavallaan hauskaakin. Vauva putkahtaa ulos sekavaan maailmaan toivottavasti itkien. Niin kaikki alkaa. Ei vauva ole jäsentänyt sitä missä on, ja mitä hän on tekemässä. Puhumattakaan siitä kenen syytä tämä kaikki on. Silti ensimmäiset motivaatiopuhujat ovat jo hänen kimpussaan. Ainakin välillisesti. Ehkä äiti on soittanut sikiölle monenlaistakin rakkauden sinfoniaa toivoen lapsesta rikasta, älykästä ja kuuluisaa. Tietty suunta on jo annettu.
Toinen taas ei voi tarjota mitään ravintoa pienokaiselleen. Sitä kaikkea on totuus.

Millainen tilannetaju meillä on elämästä? Hyvä kysymys. Usein se liittyy ammattiin ja tietämiseen.
Entä millainen tilannetaju meillä on ihmisenä olemiseen? Itseasiassa se on oleellinen kysymys. Mitä itseasiassa hahmotamme kun katsomme totuutta silmiin? Kuinka selkeästi hahmotamme sen?
Ei totuus ole selkeää. Yksinkertaisuus on selkeää. Yksinkertaisuus on sitä, missä olet juuri nyt.

Opettaminen ei ole vaikea laji. Siksi sitä kai tehdäänkin niin laajasti. Sen kun sanoo mitä tietää. Oppiminen taas on eri juttu. Se on vaikeaa. Oppimiseen liittyy totuus. Pahimmillaan oppiminen on sitä, että saa vastauksen kysymykseen mitä ei edes kysynyt. Jos väärästä vastauksesta lyödään kuonoon, niin ihminen oppii että väärästä vastauksesta lyödään kuonoon. Sitä on jonkun totuus, ja sitä on jonkun vastaukset.
Parhaimmillaan opettaja kykenee olemaan kärsivällinen. Hän tarjoaa vastauksia oppilaille, eikä pelkästään kerro mitä tietää. Oppilas löytää totuutta.

Voimme tietää asioita, jotka estävät saamasta vastauksen. Jos tietää Jumalan olevan hyvä, niin miten voi tietää Jumalan olevan paha? Tieto voi olla sekä ristiriitaista että rationaalista samaan aikaan. Ei se tarjoa vastausta totuudesta. Jumalan rationaalisella olemuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä saan vastaukseksi Jumalasta. Jos kumppani sanoo rakastavansa minua ja lyö sitten kuonoon, se on sotku, ei muuta. Turha sitä on laittaa pahan Jumalan piikkiin. Teologinen jargoni on yhtä lähellä itsepetosta kuin taiteellista nerouttakin. Ihminen on mielikuvituksensa johdatuksessa, olkoot mielikuva sitten Coca-Colan ihanuus, rakkauden lupaus, tieto tai Jumala itse.
Coca-Cola voi olla pahaa, tieto mitä tahansa. Tieto ei satu. Vastaus voi sattua. Totuus voi sattua. Vastaus voi olla pahaa. Mutta silti se on vastaus. Jumalasta en tiedä.

Totuus makaa yleensä itseilmaisun tiellä ja päinvastoin. Niitä kahta on vaikea erottaa toisistaan, ja toisaalta, pitäisikö edes?
Ei sellaista voimaa ole, joka pakottaisi erottamaan itseilmaisun totuudesta. Vastaus kysymykseen kuten "pitäisikö minun" on pohjattoman laaja. Nälkäisen pitäisi syödä, se on selvä, mutta pitäisikö askeettisen elämän valinneen – eli tyypin, joka itseilmaisee askeesiaan - syödä miten paljon?
Jokainen askeesinsa valinnut kärsii paraikaa samaisen kysymyksen parissa. Jos siis kärsii. Askeesi voi olla totuuden ilmaisumuoto.

Miten minun tulisi rakastaa on jokaisen rakkauden valinneen kipukysymys. Miten paljon ja miten minun tulisi rakastaa? Mitä on rakkauteni? Mikä on totuus rakkaudestani?

Mielenrauha löytyy yksinkertaisuudesta, ei paljoudesta. Paljoudessakin voi olla yksinkertaista.

Hyvä löytyy tunnistamalla ja kieltämällä paha. Matka on vain pitkä, ja se vaatii kärsivällisyyttä. Silti se olisi hyvä tehdä. Läpi sotkuisen sisimmän.