Kauneus ja sen puute

Kuvittele täydellinen ympyrä. Täydellisessä ympyrässä ei ole mitään liikaa, eikä siitä puutu mitään. Tässä mielessä täydellisen ympyrän vastakohtana olisi kehno ympyrä. Täydellisen epätäydellistä ympyrää ei voisi olla. Täydellisen epätäydellinen ympyrä ei olisi enää ympyrä, vaan jotakin muuta. Parasta siis vain todeta, että nopeasti sutaistu ympyrä on ympyränä jotenkin kehno.
Kehno ympyrä täydellistyy, kun sitä täydellistää.

Yllä kiteytyy yksi looginen täydellisyyden määritelmä. Täydellisessä ei ole mitään liikaa, eikä siitä puutu mitään. Täydellinen on täydellinen. Ihmisessä ei voi olla liian paljon inhimillisyyttä, mutta inhimillisyys voi olla kehnoa.

Joskus kuulee sanottavan, ettei kukaan ole täydellinen, mutta kertoja ei viitsi avata, mitä täydellisyys olisi. Laiskaa ajattelua ja logiikan puutetta. Meillä ihmisillä on täydellisyyksiä kuvaavia ilmaisuja, kuten kaunis, viehättävä, vetävä, söpö, komea, joten käytetään niitä, ja kas, yhtäkkiä täydellisiä ihmisiä onkin olemassa. Tässä kohtaa kovakin loogikko jää toiseksi, ja virheiden kalastajat pääsevät ääneen. Mutta ei anneta näiden inhimillisten tyyppien hämätä ja harhauttaa. Ihminen on täydellinen jo sinänsä, ja hänellä on mahdollisuus täydellistyä enemmän.

Kypsyys voisi olla esimerkki täydellisestä, tai täydellisen raaka pihvi. Mieltymyksiä ja makukysymyksiä kumpikin. Ihminen itse voi olla kuvainnollisesti kypsä tai raaka, täydellinen elementissään, mies paikallaan, kuten sanotaan. Täydellisen käsite tulee erottaa superlatiivista. Täydellinen tuskin on söpöin, tai kaikkien mielestä mies paikallaan.

Parempaa rakkautta on olemassa, parasta rakkautta ei ole. Hyvä on parhaan vihollinen. Sama pätee inhimillisyyteen. Näitä voi kukin pyöritellä mielessään miten taitaa.

Ja kuten sanoin, täydellisessä ei ole mitään liikaa, eikä mitään liian vähän. Liika ja liian vähän ovat abstraktioita, joita voidaan käyttää mm. ekonomisessa puhetavassa kuten: käykö onnellisuuteni liian kalliiksi suhteessa velvollisuuksiini? Kuinka halvasti minua kohdellaan? Miten arvokkaana pidän kykyä huolehtia itseäni? Tai mikä on sen hinta ja kustannus, jos en uskalla ikinä riidellä?

Jos pohtii millaisia meidän ihmisten tulisi olla, niin ensimmäisenä poistaisin sanan "tulisi". Vastaus kun löytyy kysymyksestä itsestään, eli "millainen ihminen olen?" Siitä sitten karsimaan se mikä tuntuu liialta, ja tavoittelemaan sitä mikä puuttuu. Tämä herättää usein narsistista kipua. Kaikki eivät nimittäin tykkää meistä. Joskus emme itsekään. Sitä juuri tulisi katsoa silmiin. Jos rahkeet riittää. Omien voimien rajoissa. Viisaus piilee siinä, ettei riko itseään.

Ihmisen on määrä olla sitä mitä hän on, ja täydellistyä sen kautta. Yksi komiikan määritelmä onkin, että astutaan täysin vääriin saappaisiin, ja vedetään sellaista roolia, joka ei kerta kaikkiaan sovi meille. Kyseessä voi olla myös tragedia, riippuen persoonasta ja ympäristöstä. Kovis kotona, pelle ulkona. Jatkuvasti puutteessa, tai sitten jotakin on liikaa. Kuka sellaista jaksaa.

Soturin tehtävä on kypsyä kuninkaaksi, ja moni vastustaa nimenomaa kuninkaita pitäen heitä teeskentelijöinä. Ovatko he? Joskus soturilta puuttuu valtakunta mitä hallita ja suojella. Ei sovi tyytyä pelkkään soturin rooliin.

Jotkut kuvaavat estetiikkaa pinnallisena asiana, mutta olen eri mieltä. Kauneus on syvällinen makukysymys, älyllinen asia, psykologiaa, eivätkä kaikki osaa erottaa eikä eritellä kauneuden sävyjä. Yksi osaa visioida ja toteuttaa kaunista, nauttia siitä, kun taas toinen lähinnä tuputtaa hyötyajatteluaan. Hyötyajatteluakin voi olla liikaa, ja estetiikantajua liian vähän. En sano, että hyötyajattelijan pitäisi olla ihmisenä mitenkään erilainen, mutta sanon: anna tilaa toiselle. Kukaan ei ole yksin maailman keskipiste tai paras tietäjä. Kuningas hallitsee omaa valtakuntaansa, ei muiden. Estetiikallakin on oma paikkansa elämässä ja maailmassa.

Liika hyötyajattelu ajaa tehdasmaiseen elämään ilman kauneutta. Ja kyllä se myös näkyy.