Etiikka maistuu, olosuhteet eivät
Olosuhteet ovat mitä ovat. Sitä tutkii empiria. Etiikka taas on makukysymystä. Etiikka kuuluu teoreettisen filosofian piiriin. Filosofisesti voidaankin pohtia: elänkö elämääni hyvän maun mukaan, niissä olosuhteissa, jossa olen?
Elänkö esimerkiksi kuluttavasti, kohtuudella vai niukasti? Vastaus on hyvä tehdä rehellisesti, koska eihän se muuten palvele muuta kuin mielikuvitusta. Jos olosuhteet ovat niukat, ahneuden tuhoava vaikutus korostuu. Silloin oma ahneus on enemmän pois toiselta.
Älyllistä rajanvetoja todellisuuden ja teoretisoinnin väliin tarvitaan. Olosuhteet ovat mitä ovat. Olosuhteita ei voi yleispätevästi leimata pelkästään omalla maulla, eli omilla arvostuksilla tai ihanteilla. Kukin näkee ja kokee maailma eri tavalla. Jos viisi ihmistä on aidon kiinnostuneita arkkitehtuurin kauneudesta, ja 50 muuta ei voisi oikeasti kauneudet vähempää kiinnostaa, tämä näkyy varmasti myös olosuhteiden kauneudessa. Viisi saa (ehkä) aikaan kaunista, ja 50 leimaa olosuhteisiinsa omat arvostuksensa. Todellinen elämä ja sen arvot heijastuvat ympäristöön.
Itse ajattelen, että lähisuhteen ei kuulu olla empiriasta (tai iltapäivälehdestä) poimittua. Jos 50 elää huonoissa ihmissuhteissa, on turha imeä tietoa sieltä. Rakkaudessakin kyse on loppuviimein mausta. Kaunokirjallisuutta ja romantisointia tarvitaan siinä missä todellisuudentajua. Tätä kaikkea on älykkyyden kehittäminen, eli psykologisen horisontin rikastuttaminen.
Vittumainen ihminen lisää pahoinvointia, paskamainen tahrii kauniin, ja nilkki imee muut kuiviin tarjoamatta mitään. Rehellinen lähisuhde on rikoskumppanuutta. Lähisuhteissa pidetään vähintäänkin se oma pesä kunnossa, ja katsotaan muita epäilevästi. Toki eivät kaikki tee niin. Jotkut käyvät sisällissotaa.
Lyhyesti arvoista: arvot ovat vetovoimatekijöitä. Esimerkiksi minulle raittius ei ole arvo. En koe vetovoimaa raittiuteen. Jos kokisin vetovoimaa raittiuteen, minun pitäisi jatkuvasti ponnistella juomattomuuteni eteen. Enkä minä ponnistele juomattomuuteni eteen. Olen ihan tyytyväinen näin. Olen raitis ilman ponnisteluja, kuten valtaosa muistakin juomattomista ihmisistä. Ongelma on hänellä, joka joutuu ponnistelemaan juomattomuutensa eteen. Hän tarvitsee kannustusta. Hänelle arvona voi olla raittius.
Joillekin keskikalja on arvo. Silloin henkilö kokee vetoa keskikaljaan, ja sitten juo keskikaljan. Se on henkilölle arvokas ja tärkeä hetki, siksi se on arvo. Arvokas.
Eli arvo on vetovoimatekijä, arvot vetovoimatekijöitä. Arvottomuus on pysähtyneisyyttä, ja yhteiskunnallinen moniarvoisuus rikastuttaa elämää. Arvo on aina enemmän tai vähemmän ymmärrettävissä oleva psykologinen abstraktio. Siisteys voi olla vetovoimatekijä siinä missä sotku on välinpitämättömyyttä eli hällä väliä meininkiä. Sotku on arvottomuutta.
Olosuhteet rakentuvat inhimillisistä vetovoimatekijöistä, eli abstraktioista (mielikuvista ja vaikutelmista). Mielikuvien rikastuttajia tarvitaan, mutta myös vaikutelmia paremmasta ja vaativammasta. Meillä voi olla esimerkiksi kaunis ja viehättävä ravintola, jossa pystyy juomaan keskikaljaa. Se ei ole mitenkään juomattomilta pois. Homma rakentuu eri vaatimusten paineessa. Tässä kohtaa taiteilijat innostuvat ja ihan syystä: inspiraatio ja visiointi ovat osa yhteiskunnan rakentamista. Siihen tulisi kannustaa, eli taiteilijoita ei pitäisi päästää helpolla. Ei siis pelkkää keskikaljaa ja hällä väliä meininkiä taiteilijoillekaan. Ottakaa työnne vakavasti.
Jos sota syttyy, ilmapiiri ja olosuhteet muuttuvat. Sotaa ei käydä hyvän maun mukaan, koska tappaminen ei edusta hyvää makua, paitsi ehkä sairailla tai kieroutuneilla. Mutta koska sodassa on pakko tappaa (ellei itse halua tulla tapetuksi) on luovuttava hyvästä mausta ja oltava raaka. Eettinen ihminen ei pärjää sodassa, koska hän ei kykene tappamaan. Tragedia. Sota tappaa etiikan, jos tappaa. Sotaa käydään mentaliteetilla minä tai hän. Moni ihminen on sotaisa, koska ei ymmärrä etiikkaa.
Etiikkaa kuvaa hyvin viisaus: vaikka voittaisit rottien välisen kilpailun, olet silti rotta.
Olosuhteiden ja puitteiden rakentaminen kuuluu empirian piiriin, eli näyttöön todellisuudesta.
Hyvä ihminen voi asua slummissa, ja vittumainen nilkki länsimaisessa vauraudessa - ja päinvastoin.