Etiikasta. Pahan maku suussa

Jos henkilö tuottaa pelkkää paskaa, hän ei koskaan kypsy. Jos parisuhteessa tuotetaan pelkkää paskaa, suhde ei kypsy. Uusia ulottuvuuksia ei löydy, ja kaikki on vain sitä samaa vanhaa paskaa mitä ennenkin. Sama vanha toistuu uusilla yrityksillä.

Paskanpuhumisen vastakohtana on filosofia. Filosofi palaa aiheeseen yhä uudestaan ja uudestaan täydellistääkseen vanhaa käsitystään. Filosofi sukeltaa yksityiskohtiin ja pikkutarkkuuksiin. Filosofille asiat eivät ole vain jotakin kerran tuotettua, vaan pieni osanen kaikkea. Filosofiassa asiat muuttavat muotoaan tullakseen syvemmin osaksi suurempaa kokonaisuutta.

Oleellista on ymmärtää: joskus puhutaan paskaa, joskus filosofoidaan. Ei elämä ole sen kummempaa. Maailmassa on paljon käyttökelvotonta paskaa, joka on vain jätetty jonnekin lojumaan. Siinä paskassa moni piehtaroi ikään kun se olisi tärkeääkin. 

Joskus kaunopuheisuus on pelkkää paskaa. Siinä haisee epärehellisyys. Silti sitä vaalitaan kuin aarretta. Ihminen juoksee tyhjien kehujen perässä kokematta aitoa ylpeyttä itsestä ja teoista. Tai vaihtoehtoisesti on antamassa niitä tyhjiä kehuja ja tykkäyksiä. Paska on koristeltu rusetilla.

Hyvät tavat ovat paskaa, jos ihminen on niin epäkypsä, ettei saa niistä mitään irti. Hyvien tapojen ei kuulu olla suurta näytelmää. Elämän ei kuulu olla suurta näytelmää. Ihan vain muistutuksena niille, jotka puhuvat pelkkää paskaa. Asioiden tulee myös tarkoittaa jotakin. Jos sovitaan että jotakin tehdään tiettynä kellonaikana, niin lupauksessa täytyy olla ylpeyttä ja tunnetta. Kellon ajan suhteen ei tarvitse olla niin umpineuroottinen, mutta minkäs teet, jos tapoihin kuuluu pelkästään yksinkertaisten mittareiden tuijottaminen ja niihin nojaaminen. Tänään enemmänkin selitellään mittaustavoista, eikä koeta ylpeyttä (lue nöyryyttä) itse tekemisestä ja olemisesta. Ylpeys syntyy siitä, kun hommat tehdään hyvin ja täsmällisesti.

Siinä missä paskanpuhuminen on osa filosofiaa, niin se on myös osa etiikkaa. Etiikka on makukysymys, se on tapakulttuuria eli kohteliaisuutta. Etiikka ei yllä sotaan asti, koska sota on äärimmäisen huono ja väärä tapa toimia. Ei ole kohteliasta ampua toista ihmistä päähän. Ei vaikka uskoisi kaiken paskan mitä maailmasta ja ihmisistä puhutaan. Ei vaikka olisi kuinka paskanmaku suussa. Meillä on olemassa käsitys nimeltä "väärin", eikä sitä saa mielivaltaisesti venyttää. Vääryys ei saa olla häikäilemätöntä ja rajoja rikkovaa. Johonkin tulee laittaa piste, koska muuten "vääryydestä" tulee "oikeutus". Oman etiikantajunsa ja hahmotuksensa tietää siitä, kuinka kova paskanmaku maailmasta on. Jos lasta vedetään jatkuvasti turpaan, tuskinpa lapsi kovin lämpimästi ihmisistä ajattelee. Kysymys kuuluu: miten tämä väkivalta oikeutetaan? Missä on vääryydentaju? Vastaus: sitä ei ole. Etiikkaa ei ole. Oikeudentajua ei ole. Käytöstapoja ei ole. Väkivalta on usein selitetty tilien tasaamisella, tasapainolla. Oikeasti se on etiikasta riisuttua pidäkkeetöntä aggressiota.

Etiikka on siis jotakin, joka toimii oman alueensa sisällä. Etiikalla on rajansa, eikä sen rajoja voi venyttää mielivaltaisesti, koska silloin se lakkaisi olemasta "etiikka" ja häilyisi kaaokseksi, kuten väkivallan kierteeksi. Etiikasta tulisi jotakin salaperäistä, ja vain rikolliset pyrkivät toimimaan salaperäisyyksistä käsin. Ihmisiä vedettäisiin vain kuonoon, ja sitä puuhaa seliteltäisiin "oikeuden toteutumiseksi" ja "hyviksi teoiksi".

Yksi tapa puntaroida etiikkaa on pohtia jääkö asioista aina paskanmaku suuhun? Jos emme siedä yhtään paskaa, meistä tulee sietämättömiä ja haluamme kieltää kaiken. Kieltäminen on negatiivista puuhaa, pyrkimystä supistaa ihmisyyttä, ja kumma kyllä yleensä ne "onnellisimmat" positiivarit ovat kieltämässä kaiken sietämättömän.

Etiikka on siis yhteisiä hyviä tapoja ja makukysymystä. Ja nimenomaa tapoja ja tottumuksia. Tavoilla on rajansa ja odotusarvonsa. Tavat maustavat elämää siinä missä tottumukset ankkuroivat meidät kiinni johonkin. Yksi tykkää kovemmasta ja selkeämmästä, toinen pehmeämmästä ja rönsystä. Ei se sen kummempaa ole. Soidintanssikin tehdään tavan vuoksi. Vai onko joku pyrkinyt unohtamaan flirttailun? Ei kannata. Mutta sodan ihannoimisesta on hyvä opetella pois. Lukekaa vaikka Anthony Beevoria mieluumin kuin katselette pornoa. Oppikaa käyttämään älyä ja energiaa. Kyse ei ole mistään energialukoista eli pidäkkeistä vaan kyvystä jäsentää ja olla johdonmukainen. Kuten sanottu, jos muksua vedetään pidäkkeettömästi jatkuvasti kuonoon hän tuskin flirttaileekaan suurella lämmöllä. Energiaa hänellä varmasti on. Joskus parasta terapiaa on tarjota vain lämpöä. Sitä voittoihin keskittyvä kulttuuri harvoin ymmärtää. Lämmön voi oppia.

Jos kaikesta jää aina paskan maku suuhun, sitä liikkuu joko väärissä piireissä, tai sitten ei vain ymmärrä hyviä tapoja. Jompi kumpi. Tässä mielessä eettikka on myös tasapainokysymystä. Kumpi on ongelma, minä vai muut? Tasapaino saavutetaan kostamalla eli "tilien tasaamisella". Hyvän tulee olla voitolla pahasta. Sitä on politiikkakin. Politiikka ei pyri harmoniaan vaan kostoon eli tilien tasaamiseen. Politiikko haluaa oikeutta tärkeälle asialleen. Oikeuslaitos pyrkii harmoniaan, eikä yksikään poliitikko halua oikeuslaitoksen käsittelyyn. Siinä etiikan rajat. Kun kostaa, se pitää tehdä sisäisen harmoniansa rajoissa.

On typerä riidellä makukysymyksistä, mutta toisaalta, mistä sitten? Totuus on tylsää. Se vain on. Totuudesta riitelee lähinnä epäkypsät tieteilijät ja muut paskanpuhujat, jotka eivät tee eroa riidan ja väittelyn välille. Mutta makukysymyksistä tulee riidellä. Kaikki eivät nauti kokismainoksista tai jatkuvista seksipuheista. Jotkut kaipaavat satiiria ja haluavat tehdä työnsä rauhassa. Sitä on makukysymys. Etiikka on mahdollisuus flirttailla vaimolleen ilman että siveyspoliisit tulevat ja vievät vankilaan.

Minut on koulutettu tappamaan. Enkä minä pelkää väkivaltaa. Pelkään että joutuisin puhumaan pelkkää paskaa, ja elämään jonkun muun maun mukaan.