Amatöörit - rakastajat
Termi "amatööri" on juonnettu latinasta ja tarkoittaa samaa kuin "rakastaa". Siinä on myös loukkaava kaikunsa, jolla viitataan puolivillaiseen toimintaan tai jopa osaamattomuuteen. Joskus epäonnistunutta ammattilaisia pilkataan "amatööreiksi". Tai ammattimaisuuden puutetta leimataan "amatöörimäisyydeksi". Ensimmäiseen voi olla useita syitä, mutta jälkimmäisessä ei oikein osata arvostaa tekemistä, josta ei saa rahaa.
Jos nyt haluaa lähteä ihmiskuntaa pilkkaamaan, voisi sanoa, että kaikenlainen ammattimaisuus on yleisesti kokemassa inflaation. Enää ei osata tehdä, silti osaamattomuudesta tehdään kaunis ammattinimike. On kovat tittelit työtä kuvaamaan, mutta kukaan ei oikein tiedä mitä nämä multitaskaavat superjohtajat ja asiantuntijat häärivät. Seisovat tärkeän näköisinä ja huolissaan. Siinä kai "tärkeän ihmisen" funktio. Amatööri sentään sekoilee aikansa kunnes oppii sen mitä rakastaa. Rakkaudesta oppii, muuten se ei olisi rakkautta.
En tiedä onko aitoa ammattiylpeyttä enää paljon missään. Johdatellaanko työn palkitsevuus itseen vai työn laatuun - omaan napaan vai siihen yhteiseksi hyväksi tehtyyn.
Mietin asiaa niin, että miten voi arvostaa tekemistään, jos ei arvosta tekojen kohdetta? Silloin mennään halvalla. Mitään ei "omisteta" kenellekään.
Olen amatööriyden - rakastamisen - puolestapuhuja. Asioita ja tekemistä kyllä oppii vaikka sitten mutkien kautta hitaasti ja sekoillen. Amatööriydessä on se hyvä puoli, että heti ei tarvitse asemoitua osaavaksi ammattilaiseksi, vaan saa keskittyä "käsityöläisyyteen", "yksityiskohtiin" ja "työstämiseen". Kerralla tuskin hyvää tulee, mutta ajan myötä asiat muotoutuvat siihen malliin mitä niistä toivoo.
Luin Lauri Törhösen väitöskirjaa ja ihmettelin, miksi kukaan ei sanonut sille ajoissa ei. Väitöskirjasta ei saanut mitään selvää. Ensinnäkin se oli epäjohdonmukainen, amatöörejä halventava, eikä Törhönen edes osannut sijoittaa itseään ammattilaiseksi, mitä luulisi hänen jo olevan. Hän vain pyrki piilottamaan ammattilaisen vastuunsa amatöörien kannettavaksi. Olen aina uskonut, että akateemisen maailman ammattiylpeys pohjaisi tiedon tutkimiseen ja totuuden tavoitteluun, mutta tässä tapauksessa niin ei käynyt, vaan akateeminen maailma suhtautui ylimielisesti amatööreihin. Jos suomalaisen taiteen ja elokuvamaailman tiedollinen pohja on sitä tasoa, ettei edes väitöstöiden tekijät ole kartalle omasta asemastaan, niin ei ihme, mikäli amatöörit - eli he, jotka rakastavat, välittävät ja ovat viitseliäitä - menestyvät syvällisemmin kun katsojalukujen kautta suosiota saaneet.
En väitä että katsojalukumäärä olisi huono mittari, mutta jos se on ainoa mittari, niin halvalla mennään. Tulee myös ajatella jatkuvuuksia, suuntaa ja laatua laajemmalta pohjalta.