Alkoholistit pakkohoitoon - kyllä vai ei

Tulisiko alkoholistit hoidattaa väkipakolla pakkohoidoissa? Hyvä kysymys. Mielestäni on kumma, että alkoholistin voi paiskata putkaan, jos hän on akuutti uhka lähiympäristölleen, mutta häntä ei silti saa väkisin hoidattaa, vaikka hän terrorisoisi perhettään vuosikausia. Toisin sanoen alkoholismiin suhtaudutaan kovin lyhytnäköisesti, luultavasti siksi, että sairaudella kestää keskimäärin vuosikymmen kehittyä huippuunsa.

Tarkastellaan tilannetta utilitarismin (hyötyetiikan) kautta. Jos parin kuukauden pakkohoito raitistaisi alkoholistin, ja saisi siinä samalla usean henkilön (hänen perheensä) elämänlaadun kohoamaan koko loppuelämän ajaksi, on ilmeistä, että pakkohoito olisi tehokas keino niin alkoholistille itselleen kuin myös muulle perheelle. Mutta edelleen, saako sairaita hoidattaa väkisin? Ja kuka on hän, joka määrittää alkoholismin? On hyvä muistaa, että ympäri maailmaa mielisairaaloissa istuu tänäkin päivänä monta henkilöä pakkohoidossa pelkästään poliittisten mielipiteidensä takia. Eli sairaus-käsityksen soveltaminen voi väärissä käsissä olla kylmää narsistista vallankäyttöä. Ei siis saa olla liian hätäilevä ja naiivi, kun myy tai ostaa sairaus-käsitteitä.

Kuvitellaan, että henkilön alkoholismi on kehittynyt jo krooniseksi - joka viikonloppuiseksi juomiseksi. Sairastuneella on myös lapsia, jotka elävät alkoholismin vaikutuspiirissä. Silloin ongelma ei ole enää yksin henkilön oma, vaan heijastuu keskeisesti myös muihin. Itseasiassa alkoholismi ei ole ikinä pelkästään oma asia, mutta otan lapset tähän mukaan, koska he ovat alisteisempia kun aikuiset. Lapset eivät voi halutessaan poistua, ja ovat naiiviudessaan tilannetajuttomampia.

Tulisiko perheellisen alkoholistin alkoholismia tarkastella yksilön oikeudella juoda viinaa, vai perheyksikkö keskeisesti, eli perheen hyvinvointia ja dynamiikkaan keskittyen? Hyvä kysymys.

Juridisesti yksilö saa juoda viinaa niin paljon kun sielu sietää, mutta tarvittaessa lastensuojelu on valmis puuttumaan asiaan. Lapset ehkä viedään muualle, mutta alkoholisti saa pysyä pullossaan.

Utilitaristi ei ole tähän tilanteeseen tyytyväinen, koska suurin mahdollinen hyöty ei nyt toteudu, joten hän kannattaisi pakkohoitoa tai perheen hajottamista kärsimyksen vähentämiseksi.

Normatiivisen etiikan (suuntaa antavan etiikan) puolustaja olisi tyytyväinen nykyiseen juopotteluun, koska Suomessa saa juoda viinaa niin paljon kuin kukin haluaa, kunhan ei vedä huumeita, joten juridisesti alkoholinkäyttöä ei saisi viedä keneltäkään pois tai säännöstellä. Yksilöllä on oltava oikeus toimia lain puitteissa miten tykkää, ja lain tulisi olla tasa-arvoinen suhteessa kaikkiin. Olisi mahdotonta ja tasa-arvotonta eritellä alkoholistit ja ei-alkoholistit toisistaan, ja luoda heille eri lait.

Metaeetikko toteaisi vähän samalla tavalla, että alkoholi on hyvä juttu, mutta huumeet paha, sillä näinhän ne myrkyt on ennenkin eroteltu. Alkoholia saa hänen mielestään juoda niin paljon kun maha vetää, silti huumeita ei saisi käyttää yhtään. Mutta on toki metaetiikan kannattajillakin joku raja. Heidän mukaansa duunari saa juoda viinaa niin paljon kun haluaa, kunhan ne työt hoituu. Opiskelijalla saa taas opiskelutkin vähän kärsiä, kunhan ei tule pitkiä keskeytyksiä. Suomi on alkoholistinen kansa, ja se näkyy metaetiikan normeissa.

Hyve-eetikko ei juo yhtään, eikä laittaisi ketään pakkohoitoon. Hänen mukaansa kaikkien tulisi noudattaa elämässään syvää ja nöyrää viisautta. Toisin sanoen hyve-eetikko passittaisi alkoholistin vapaaehtoisvoimin pyörivään AA-kerhoon, ja tarkkailisi omin hyveellisin lasein, muuttuuko tilanne parempaan.

Deskriptiivisen (kuvaavan) etiikan ystävä ei tekisi mitään, vaan hän vain pelkästään ihmettelisi asioita ääneen.

Itse kannatan alkoholistin pakkohoitoa muutamin varauksin: ensinnäkin alkoholismi-diagnoosin tulisi tehdä kolme eri tahoa, joista ainakin kaksi olisi taustaltaan vähintäänkin päihdelääkäri tai päihdepsykiatri. Vähän sama kuin psykoositapauksissa M2-lähetteessä, tässäkin tapauksessa tulisi myös olla tarkkailuaika.

Toisekseen mahdollinen perhe tulisi sitouttaa mukaan hoitoon. Tehokkaaseen hoitoon ei riitä, että vain yksi henkilö ymmärtäisi sairauden päälle.

Kolmanneksi kroonisesti toistuvasti juovaa (samoin kun kroonisesti psykoottista) ei tulisi toimittaa jatkuvasti pakkohoitoon.

Ajattelen asiaa niin, että m2 lähetettä yleensä voisi soveltaa alkoholismiin sairautena. Duodecimin sivuilta löydät pakkohoidon kriteerit.

Alkoholismin varsinaisen hoidon tulisi luonnollisesti olla tehokkainta mahdollista. Tällä kirjoituksella en ota kantaa alkoholismin hoidollisiin metodeihin tai edes siihen, miten ne onnistuisivat pakkohoidollisesti. Se vaatisi kokonaan toisenlaista lähestymistapaa ja enemmän tilastollista kosketusta.

Tämä ajatusluonnelma oli perunalaatua, mutta viitoittaa kuitenkin mielipidettäni. Vastassa olisi vielä paljon ongelmakohtia ratkottavana.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Mika Arramies, Tuulikki Hakkarainen - Viimeinen pisara: tietoa alkoholismista ja läheisriippuvuudesta (tietoa ja tarinoita sairauden kehityksestä)

Johanna Pohjola - Isä pullossa: matka alkoholistin mieleen ja maailmaan (tietoa ja tarinoita sairaudesta ja läheisenä olemisesta)

Marty Mann - Primer on Alcoholism (alkoholismin eri vaiheet)

Lisäksi:

www.terveyskirjasto.fi (tutkittua asiatietoa)

www.juhakemppinen.fi (päihdelääkärin näkemyksiä)