Pekka Myllykoski ja älykäs alkoholismi
Froikkareiden laulusolisti, kantrirokin ikoni Pekka Myllykoski oli yksiä tunnetuimpia suomalaisia musiikkialan alkoholisteja. Hän oli myös ilmeisen teräväpäinen mies, opiskeli nuoruudessaan lääketiedettä, ja saavutti älykkyystesteissä neroon verrattavia lukemia. Toki älykkyyden määrittely numeraalisesti ei ole täysin aukotonta puuhaa, vaikka aihepiiri onkin psykologiassa laajasti tutkittua. Mutta älykkyyden pureksinta ei ole nyt pointsini. Todettakoot vain, että Pekalla oli kaikki kognitiivinen potentiaali raitistua.
Merkille pantavaa on myös se, että Myllykosken ympärillä toimiva bändi oli täynnä älykköjä. Syntyy väistämättä kysymys: eikö älykkäillä ja ilmeisen luovilla ihmisillä ollut mitään keinoja saada Pekkaa ottamaan sairaudestaan koppia?
Toinen kysymys kuuluu: kuinka paljon Pekan sairaus vaikutti bändin muihin jäseniin ja heidän ajatteluunsa? Froikkarit oli dokumentin mukaan vaihtelevan riitaisa bändi, ja yksi toistuva teema oli, yllätys yllätys, Pekan ryyppääminen. Eli voidaan hyvin kysyä, miten Myllykosken alkoholismi heijastui yhtyeen muista jäsenistä? Mikä oli bändin sisäinen dynamiikka?
Täsmällisin vastaus löytyy varmasti bändin sisältä. Porukassa oli nimittäin mielenterveyden ja päihdetyön ammattilaisia, joten päteviä analyyseja on varmasti kuultu.
Kokonaisuus paljastaa sen, että alkoholismi on haastava sairaus. Tämä on jokaisen elämää hitusenkin vakavasti ottavan helppo allekirjoittaa.
Tarkastellaan teemaa filosofian kautta:
Ensin esitetään adekvaatti kysymys: miksi älykäs ihminen juo liikaa, eikä ymmärrä ympärilleen aiheuttamaansa pahaa? Kysymys on laaja. Päihdetyön ammattilainen ehkä vastaisi, että alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus, ja että oleellisempaa olisi kysyä: miksi henkilö ei lopeta juomista, vaikka se aiheuttaakin kiistatonta haittaa? Tämä kysymys ei nyt askarruta meitä. Kuljetaan me erilaista - filosofista - polkua.
Eli miksi älykäs ihminen juo? Miksi Pekka ryyppäsi niin paljon? Tai kuten hän itse sanoo: halusi olla jatkuvasti pienessä laitamyötäisessä.
Älykkyyden käsite perustuu kognitioon. Älykkyyden teemaa voidaan pohtia peruskysymyksellä: mikä alkujaan oli älykkyystestien tarkoitus? Älykkyystestin tarkoitus oli selvittää, onko henkilö laiska vai heikko. Jos saat hyvät pointsit älykkyystestissä - kuten Pekka sai - mutta sinulla on silti huono käsitys esimerkiksi alkoholismista, voi se indikoida sitä, että ajatustyötä ei kohdenneta ahkerasti ongelmaan itseensä, vaan laiskasti pelkästään oireisiin (tai oireiden hoitoon). Kyse ei siis ole älyn heikkoudesta, vaan älyn laiskuudesta. Alko-holismi- on nimensä mukaisesti kokonaisvaltainen sairaus ja vaatii siten kokonaisvaltaista ahkeraa huomioimista. Alkoholismissa alkoholi kattaa koko ihmisen olemuksen. Laiskuus taas on luonteenpiirteellinen pahe, johon vastalääkkeenä toimii ahkeruus. Toisaalta ajattelua ei saisi rasittaa liikaakaan. En sitten tiedä minkälaisten ongelmien kimpussa bändin älyköt lopulta ahkeroivat. Dokumentista päätellen heillä oli vähän OlaviVirtamaisia fiboja - raahasivat Pekkaa perässään tämän oireilevasta kunnosta huolimatta, ja pyrkivät lähinnä ns. "sammuttelemaan tulipaloja".
Miksi ihminen sitten juo yleensä? Vastaus on helppo: koska hän haluaa juoda. Se ei ole sen kummempi juttu. Halu itseasiassa on tärkeässä roolissa kaiken elämäntapailun kanssa. Buddhakin istui vuosia puun alla kunnes valaistui ja tajusi, että asioita täytyy myös haluta. Loputon askeesi ei ole onnellinen ratkaisu.
Halu on luonteeltaan spontaani ja juureton tunne, toisin kuin tahto, joka on identiteettiin ja siten toimintaan sidottu. Kun näet lämpimänä kesäpäivänä jäätelökioskin, saatat yhtäkkiä haluta jäätelöä. Alkaa tahdonvoimallinen taistelu halujen kanssa. Onko minulla varaa jäätelöön? Lihottaako jäätelö minua? Ostanko vai enkö osta jäätelöä? Miten toimin? Haluille antautuminen on avain onneen, mutta sen tulisi tapahtua toisen hyveen - kohtuullisuuden - kautta. Eli haluja tulisi toteuttaa kohtuullisuuden periaatetta noudattamalla.
Alkoholistilta kohtuullisuus ei onnistu, vaan hän käy toistuvasti spontaaneja tahdonvoimallista kamppailuja itsensä kanssa - ja juo. Tai sitten hän käy toistuvasti tahdonvoimallista spontaaneja kamppailua itsensä kanssa - eikä juo. Alkoholismista toipuminen ei siis tarkoita sitä, että kohtuullisuus palautuisi ennalleen, vaan sitä, että juominen ei pälkähdä edes mieleen. Tällainen ratkaisu vaatii aikaa ja oikeanlaista - raitista - ympäristöä.
Mitä sitten on hyvä ja paha? Täydellistä pahaa ei ole olemassakaan. Se on selvä juttu. Samoin kuin ei ole täydellistä hyvääkään. Täydellinen hyvä on silkkaa fantasiaa. Mutta täydellisyyttä on olemassa. Tästä olen aiemminkin kirjoittanut. Kuvittele täydellinen ympyrä. Sen vastakohtana ei ole täydellisen epätäydellinen ympyrä, vaan kehno ympyrä. Täydellisyyteen meidän tulisi tähdätä, eli pois kehnoudesta, ja ymmärtää, että jokainen täydellisyys on erilaista. Kaikki eivät ole alkoholisteja - eli joiltain kohtuullinen juominen sujuu täysin ilman tahdonvoimallisia ponnistuksia: heillä on siis varaa juoda - mutta toisille täydellisyys tarkoittaa raittiutta ja raitista elämäntapaa. Jos ympäröivät keskustelut jylläävät yhden ihmisen juomisen oireissa, on ongelma ilmeinen.
Älykäs ihminen juo itsensä sairaaksi viisauden puutteesta. Silloin paras ja yleisesti hyvinkin tunnettu hoitokeino on: enemmän viisautta. Viisauden vastakohtana voidaan pitää hulluutta, ja itseasiassa moni juoppo mieltääkin itsensä mieluumin hulluksi kuin alkoholistiksi.
Summa summarum: alkoholismissa ei tulisi etsiä syyllisiä, vaan enemmän viisautta. Yksi löytää sitä, toinen ei. Maailma on tässä mielessä kylmä paikka. Mutta etsiä voi aina.